You are currently browsing the category archive for the 'Yhteiskunta' category.
Totuus on se, ettei yksikään rokote koskaan ole auttanut yhtään ketään. Kyseessä on kollektiivinen valhe, joka on menestynyt hyvin ihmiskunnan kuolemanpelon vuoksi. Kuvitellaan, että rokotteet auttavat, ja siitä kuvitelmasta pidetään kynsin hampain kiinni.
Rokotteet, KAIKKI NE, ovat puoskarointia, samoin kuin psykiatria, ja ehkä lastenmurhatkin (abortit) voidaan luokitella paitsi murhiksi myös puoskaroinniksi. Hyvin suuri osa lääketiedettä on puoskarointia; myös suurin osa kemiallisista ”lääkkeistä”, jopa osa ”sairauksista”, on huuhaata.
Rokotteet yksinomaan tuottavat vahinkoa rokotettujen elimistössä sekä lyhyellä aikavälillä että varsinkin pitkällä aikavälillä. Kyseessä on ihmisiä tuhoava rikollinen toiminta:
http://laurio.wordpress.com/2009/08/11/haastattelu-rokotteiden-tarkoitus-on-tuhota/
http://laurio.wordpress.com/2009/07/30/tiedoksi-minusta-ja-minun-ruumiistani/
Jos maassamme olisi oikeita lääkäreitä, he kynsin hampain suojelisivat potilaitaan rokotteilta, psykiatrialta, turhilta ”lääkkeiltä” ja aborteilta (ehkä osaksi oikeita lääkäreitä kuitenkin tässä suhteessa ovat Antti Heikkilä ja Mirjaleena Isoaho, mutta heidänkin toimintansa on vielä vajavaista) ja kynsin hampain työntäisivät rokote-, lääke-, psykiatria- ja lastenmurhapuoskareita vankilaan. He hylkäisivät rikollisen ”virallisen lääketieteen” ja ryhtyisivät hoitamaan potilaita oikein, myrkyttämättä ja murhaamatta heitä.
Kerron yhdestä rokotekriminaalien uhrista. Uhri on erään taiwanilaisen lääkärin 7-vuotias poika:
http://www.etaiwannews.com/etn/news_content.php?id=1138871&lang=eng_new
Poika, jonka terveydentila oli aiemmin ollut hyvä, sai sikainfluenssarokotteen 19.11.2009. Seuraavana päivänä pojan terveydentila alkoi huonota, ja hänen jalkapohjiinsa ilmestyi punaisia läiskiä. Lääkäri-isä vei poikansa paikalliseen sairaalaan, jossa hänelle kerrottiin, että kyseessä saattaa olla ihotauti tai rokotteen aiheuttama allerginen reaktio. Poika sai lääkekuurin, mutta läiskät levisivät kaikkialle pojan kehoon. 28.11.2009 isä otti yhteyttä paikalliseen Lääkintöhallitukseen (CDC), mutta CDC kielsi, että oireet johtuisivat rokotteesta.
Isä toimitti pojan sairaalaan ja kaksi kertaa siirsi hänet sairaalasta toiseen etsiessään lisätestejä ja kalliita hoitoja. Jotkut hoitavista lääkäreistä sanoivat, että hänen poikansa immuunisysteemissä on vikaa. Eilen, 21.12.2009, poika kuoli virallisesti sepsikseen (verenmyrkytykseen). Verenmyrkytys pääsee valloilleen, jos immuunijärjestelmä ei toimi.
Isä on nyt haastamassa CDC:n oikeuteen poikansa kuolemasta. Taiwanissa kolme muutakin henkilöä on kuollut rokotuksen jälkeen, ja lisäksi naisille on tullut keskenmenoja tai lapsi on syntynyt kuolleena.
Rokotteet tuhoavat ihmisen elimistöä, jopa tappavat. Yksikään henkilö ei ole koskaan hyötynyt rokotteista millään tavoin. Miljardeja ihmisiä on maailmassa rokotettu, ja joka ikisen terveys on huonontunut, havaitsi hän sitä itse tai ei. Rokotteet ovat kuolemanpelolla leikkiviä petoksia, jotka ihmiskunta mielihyvin ottaa vastaan, koska itsepetoksessa on niin mukava ja heppoinen elää, ikään kuin terveenä ja suojattuna ja ikään kuin jopa ikuisesti (kyseessä on uskonnollispohjainen itsepetos, joka istuu ihmisessä yhtä tiukasti kuin hirvikärpänen ihossa).
Rokotteet hyökkäävät salakavalasti pitkällä aikavälillä ihmisen omaa immuunijärjestelmää ja omia kudoksia, etenkin hermokudosta, vastaan, ja ihmisestä tulee enemmän tai vähemmän itseään tuhoava koneisto. Mielestäni se, että suomalaiset miehet ovat menettäneet koko miehuutensa (esim. maa menetti itsenäisyytensä, kun maassa ei ole minkäänlaisia sotureita; osa on hinttejä) ja suomalaiset naiset kaiken naisellisuutensa (feminismi, miesten komentelu, perheiden tuhoaminen), johtuu rokotteista. Miehistä tulee narttuja ja naisista porttoja, mikä on osoitus siitä, että koko ihminen on ytimiä myöten tuhoutunut. Koko kansa on tuhottu rokotteilla, ja kyseessä on kansanmurha.
Rokotekriminaalit (Valviran [ent. TEO:n] ao. viranomaiset, THL:n ao. viranomaiset sekä sosiaali- ja terveysministeriön johto ja ao. virkamiehet) siis linnaan, ja kaikki rokotteet on ankarien rangaistusten uhalla kiellettävä!
- Jos täällä on ketään, joka sellaista saa aikaan. Näyttää siltä, että rokote yksin on jäänyt tantereelle voittajana, kaikki muu on tuhoutunut. Itsepetos, jota rokoteruisku neuloineen kuvaa, on voittanut! Terveys on jäänyt tappiolle, ja samalla kaikki muukin.
Vesa I Laurio
Maa, joka vapaaehtoisesti luopui olemassaolostaan. Kansallislaulunaan maa käytti “Maamme”-nimistä laulua;
http://www.youtube.com/watch?v=Hs796PAXUaU&feature=related
*****
Kansalaiset ja päättäjät ovat valinneet tien, jossa menetetään kaikki päätösvalta omaan kohtaloon ja omiin asioihin. Kansalaiset voivat vaikuttaa EU:ssa vain valitsemalla edustajansa Euroopan parlamenttiin 5 vuoden välein. Tällä parlamentilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista lainsäädäntövaltaa. Parlamentin jäsenillä (eli “mepeillä”) ei ole edes oikeutta tehdä lakialoitteita, eikä parlamentilla ole valtaa päättää laeista. Se voi ainoastaan ehdottaa muutoksia komission laatimiin lakialoitteisiin. Käytännössä Euroopan parlamentin valta lainsäädäntöasioissa on kosmeettinen.
EU:ssa yksin komissiolla (jota ei valita vaaleissa) on valta valmistella ja antaa lakialoitteita, eikä se ole vastuussa parlamentille. Joidenkin lakien kohdalla komissio jopa itse hyväksyy omat lakialoitteensa. Käytännön työ tapahtuu komission n. 3000 salaisessa ja suljetussa työryhmässä (joita niitäkään ei valita vaaleissa); nämä työryhmät laativat “komission agendat”, valmistelevat KAIKKI lakialoitteet ja lisäksi ryhtyvät toimiin poliittisen hyväksynnän saamiseksi komission toimille (ts. suunnittelevat ja harjoittavat propagandaa; kyse on kommunistisesta systeemistä). Usein komissio käyttää valtaansa myös niin, että etukäteen hankkii hyväksynnän lakialoitteilleen EU-lähettiläiltä ja ministerineuvoston työryhmien (ks. alla) virkamiehiltä (ei siis parlamentilta).
Kun komissio on saanut lakialoitteensa valmiiksi, lakialoite siirtyy parlamentin pohdittavaksi. Tässä vaiheessa parlamentilla on valta ehdottaa muutoksia siihen, ja vain tiettyjen lakialoitteiden kohdalla parlamentilla on mahdollisuus käydä syvällisempää keskustelua ministerineuvoston kanssa. Sitten lakialoite ja mahdolliset muutosesitykset siirtyvät varsinaiseen päätöksentekoelimeen, ministerineuvostoon (jota ei valita vaaleissa) ja sen n. 300 salaiselle työryhmälle (joita ei valita vaaleissa; jäsenet “virkamiehiä”). Ministerineuvosto sitten päättää, hyväksyykö se parlamentin muutosesitykset vai ei. Lakien toimeenpanovalta on sitten lopullisesti komissiolla.
Merkille pantavaa on, että nuo ministerineuvoston 300 työryhmää päättävät EU:n laeista 85%, ja vain 15% päätetään itse ministerineuvostossa, jossa ministereitä on paikalla. Työryhmien virkamiehillä on suunnattomasti suurempi valta kuin parlamentin mepeillä. On helppo havaita, että EU:n päätöksentekokoneisto on laadittu suojelemaan päättäjiä äänestäjiltä, joille todellisuudessa ei jääkään mitään valtaa, vain koristeellinen valta. On myös nähtävissä, että työryhmät (komission ja ministerineuvoston) ovat se varsinainen mahtinyrkki EU:ssa ohi ministereiden (tämän mahdollistaa rahavalta).
Suomalaiset ovat siirtäneet itsensä ja maansa hirvittävään orjuuteen hirvittävän tyrannin (juutalaisten ja vapaamuurareiden, joiden oppi ja ”uskonto” sikiää perkeleestä) alaisuudessa, eikä siitä ole paluuta. EU:sta irrottautuminen tulkitaan nyt kapinaksi, joka voidaan kukistaa asevoimin. Suomen laulut on laulettu.
Ainoa keino selvitä on antaa perkeleen joukkojen tuhota kaikki maallinen: ruumis, omaisuus, työ jne., mitä vain on, ja turvata sydämessä – sielussa – Jeesuksen Kristuksen lunastustekoon, jolloin sielu yhdistyy Jumalaan ja viimeisenä päivänä ruumiskin (samana mutta uudessa olomuodossa, 1. Kor. 15) nousee ylös kuolleista ja liittyy sieluun, niin että koko ihminen elää ikuisesti autuudessa eikä perkeleen tuhotöistä näy jälkeäkään, jopa autuus on sitä suurempi mitä raivokkaammin perkele on tuhonnut ja tappanut! Jeesusta sydämestä perkeleen joukot eivät kykene kiskomaan pois, ja voittajaksi tantereelle jää Jeesus Kristus, Jumala (hän voitti jo Golgatalla, kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan).
Kaikkialla on ryhdyttävä julistamaan Raamattua ja Jeesusta Kristusta. Kaikki muu vie harhaan. Pian, aivan pian, Kristus ilmestyy ja perkeleen joukot suistuvat helvettiin. Kristityt – siis oikeat sydämen kristityt – elävät ikuisesti uudessa maassa ja uusissa taivaissa, jotka Jumala on omilleen luvannut luoda; 2. Piet. 3:13. Tämä maa tuhoutuu; 2. Piet. 3:7-12; Hebr. 1:10-11; Matt. 24:35.
Nykyisessä tilanteessa on siis osattava antaa asiat oikeisiin käsiin. Vain tästä kirjoittaminen on oikeaa blogikirjoittelua ja oikeaa foorumikeskustelua.
”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8).
Vesa-Ilkka Laurio
Kirjoitin muinoin, so. pari vuotta sitten, juutalaisesta ohjelmasta, jota suomalaiset edelleen innolla tukevat, ja tuonkin sen tässä taas esiin kansan innon kannustimeksi:
http://laurio.wordpress.com/2008/08/05/suomen-tuhoamisohjelma/
Vesa I Laurio
(päivitetty 11.12.2009)
Verkkouutiset.fi uutisoi 7.12.2009:
Uutinen yksi: Suomessa syntyi viime vuonna 59 530 lasta: poikia syntyi 30 415 ja tyttöjä 29 115. – - Lapsista 41 prosenttia syntyi avioliiton ulkopuolella. – - Tiedot suomalaisten lasten ja nuorten elämästä perustuvat juuri ilmestyneen Suomen tilastollisen vuosikirjan 2009 tilastoihin.
Äpärinä syntyi siis 24 400 lasta, ja koska Suomessa tapetaan vuosittain vajaat 11 000 lasta aborteissa, puolet Suomen lapsista joko syntyy äpärinä tai tapetaan.
Uutinen kaksi: Nuorten mielenterveyshäiriöt lisääntyneet räjähdysmäisesti. Kela korvasi alle 30-vuotiaille viime vuonna yli 400 000 sairauspäivää mielenterveyden häiriöiden perusteella. Määrä on 44 prosenttia suurempi kuin vuonna 2004. Masennuksen vuoksi alkaneiden sairauspäivärahakausien määrä on kasvanut alle 30-vuotiailla miehillä 40 prosenttia ja naisilla 49 prosenttia vuodesta 2004 vuoteen 2008. Suurin muutos on tapahtunut 16-19-vuotiaiden miesten ikäryhmässä, jossa sairauspäivärahakausien määrä on lisääntynyt 75 prosenttia. Naisilla suurin muutos on tapahtunut 20-24-vuotiaiden ryhmässä, jossa lisäys on 52 prosenttia. Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden nuorten lukumäärä sen sijaan väheni hieman ensimmäistä kertaa 2000-luvulla. Viime vuonna mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 1 848 alle 30-vuotiasta. Se on 65 nuorta vähemmän kuin vuonna 2007. Mielenterveyshäiriöiden aiheuttamat nuorten sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys sekä niiden kasvu 2000-luvulla huolestuttavat tutkijoita. Nuorten mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden lisääntymisen taustalla on useita tekijöitä. – Kasvu ei johdu mistään yksittäisestä syystä vaan terveydentilaltaan herkästi haavoittuvia nuoria tukevan sosiaalisen turvaverkon haurastumisesta. Tämä koskee perheen, koulun ja opiskelun, työn ja terveydenhuollon muodostamaa kokonaisuutta, tutkimusprofessori Raimo Raitasalo ja pääsuunnittelija Kaarlo Maaniemi kirjoittavat Kelan Sosiaalivakuutus-lehdessä. Kela korvasi vuonna 2008 mielenterveyden häiriöiden vuoksi 4,1 miljoonaa sairauspäivärahapäivää, mikä on 25 prosenttia kaikista korvatuista sairauspäivärahapäivistä.
Tämän uutisoinnin mukaan nuorilla on “mielenterveyshäiriöitä”, “masennusta”, “käyttäytymishäiriöitä” ja “haavoittuvaa terveydentilaa”, vaikka juuri tämä systeemi, tämä kommunistinen yhteiskuntahelvetti, on itse “häiriö”, “lamaus”, “käyttäytymisen häiritsijä” ja kuin haavoittava miekka lasten ja nuorten selkään. Tässä kommunistipellet haukkuvat väärää puuta.
Pyydän katsomaan “psykiatria”-osioni kirjoituksia. Eikä mieli edes voi olla “sairas”, sillä yhdenkään psykiatrisen “sairauden” takana ei ole elimellistä syytä, ja “sairaus” tarkoittaa lääketieteessä yksinomaan elimellisiä sairauksia. Sanoja “sairaus”, “mielenterveys” ja “terveydentila” (mieltä tarkoitettaessa) käytetään tässä väärin, ja nämä tässä kommunistisysteemissä kiipineet Raimo Raitasalo ja Kaarlo Maaniemi harjoittavat puhdasta puoskarointia sen vuoksi. Mielen häiriintymiset eivät ensinkään kuulu lääketieteeseen, ja psykiatria tulee epä- ja valetieteellisenä poistaa siitä. Mielen järkkymiset ovat elämän ongelmia suhteessa muihin ihmisiin tai Jumalaan, joten ne tulee hoitaa perhe-, suku- ja tuttavapiirissä tai kirkon sielunhoidossa. Ja koska mielen ongelmat eivät ole elimellisiä ongelmia, niitä ei voi myöskään hoitaa elimellisesti vaikuttavilla “psyykenlääkkeillä” ja aivojen silpomisilla.
Nuo uutisessa mainitut kaksi ihmismielen puoskaria katsovat – kommunisteja kun ovat – psyykkisten ongelmien syyksi “perheen, koulun, opiskelun, työn ja terveydenhuollon muodostaman sosiaalisen turvaverkon haurastumisen”, ja tässä ollaan kokonaan pihalla eikä ymmärretä elämästä yhtään mitään (herrat ovat siis perustaltaan työkyvyttömiä). He jättävät – kommunisteja kun ovat – kokonaan mainitsematta varsinaisen syyn, joka on myös syy lasten tappamisiin ja äpärinä syntymisiin: luopumisen kristinuskosta, sijaissovittajastamme ja Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta, joka on tie Jumalan yhteyteen, sielun ja mielen rauhaan ja terveyteen sekä jumalalliseen ja Jumalan kunnioituksessa tapahtuvaan maalliseen vaellukseen (perheet kunniassa, ei äpäriä, ei lastenmurhia, toisista huolehditaan, kristinuskoa opetetaan). Yhteiskunta ei alkeellisellakaan tavalla – kommunistinen kun on – kykene hoitamaan mielen ongelmista kärsiviä. Ei edes tajuta, mistä on kysymys.
Puolet lapsista synnytetään äpärinä tai tapetaan, ja lopuista suuri osa häiriintyy vakavasti sielussaan ja mielessään tässä jumalattomassa kommunistihelvetissä, joka lamaa kaiken sisältä ja ulkoa, ylhäältä ja alhaalta, vasemmalta ja oikealta, niin että ihmisen elämä on täällä yksi tuskainen umpikuja.
Päivitys 11.12.2009: Otteita yle.fi:n uutisoinnista 11.12.2009:
Nuorten ongelmien hoitoon kuluu jo miljardi vuosittain – - Erityisopetukseen, lasten sijoitteluun kodin ulkopuolelle ja nuorten mielenterveyshäiriöiden hoitoon kuluu rahaa jo miljardi euroa vuodessa. Silti tulokset ovat heikkoja. – Kaikkein dramaattisimmin häiriöt näkyvät lastensuojelussa, jossa lapsia sijoitetaan kodin ulkopuolelle kaksi kertaa enemmän kuin 1990-luvun alussa. Tällä hetkellä puhutaan jo 600 miljoonan euron kustannuksista, sanoo pitkään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ja sitä edeltäneessä Stakesissa tutkimusprofessorina toiminut Matti Rimpelä. – Kouluavustajia ei juurikaan tarvittu 1990-luvun alussa. Nyt meillä on lähes 8 000 kouluavustajaa, häiriöt kasvavat luokassa ja palkkasumma on sata miljoonaa. – Erityisopetuksen tarve on jopa nelinkertaistunut. Lapsipsykiatria on kaksin- tai kolminkertaistunut 1990-luvun jälkeen. Lähes miljardi on sijoitettu uutta rahaa näiden häiriöpalveluiden järjestämiseen. – - nykyisin apuun huudetaan lähinnä psykiatreja. – - Nuorilla ja lapsilla on psyyken lääkkeiden käyttö moninkertaistunut. Mielenterveyshäiriöihin ei vielä viime vuosikymmenellä syötetty lapsille ja nuorille lainkaan lääkkeitä, Rimpelän mukaan niiden tehosta ei ole näyttöä.
Maksimaalista idiotiaa. Ainoasta avusta, Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen pyhittämästään kunniallisesta ja jumalallisesta elämästä, ei puhuta lainkaan, eikä terveen maallisen elämän järjestyksistä: kodista, uskonnosta ja isänmaasta. Nämä päinvastoin romutetaan, eikä romuteta vain osittain vaan romutetaan kokonaan, niin kuin vain maksimaalisesti rikolliset idiootit voivat romuttaa. Tätä maata johtavat henkilöt, jotka ovat maksimaalisesti idiootteja, ytimiin asti. Nämä imbesillit maan johtoon valinneet, Suomen kansa siis, ovat jumalatonta roskaväkeä, joka verenhimossaan syö jopa omat lapsensa.
Sekä kansa että kansan johto ovat ateistisia ydinkommunisteja, mutta lapset ja nuoret eivät – ainakaan vielä – luonnostaan ota sopeutuakseen kommunismiin, perkeleeseen siis. HIENOA LAPSET, HIENOA NUORET! Mikä etova näytelmä Suomi (jota sitäkään itse asiassa ei enää ole, kiitos idioottien) onkaan! Ilkeä, valehteleva ja murhanhimoinen saatanan slummi, jossa saatanaa ja lihan himoja palvotaan jumalana ja kaikkialta pursuaa ilkeä ja myrkyllinen sappi. EU:kin kokonaisuudessaan on kommunistinen keskitysleiri, jota idiootit palvovat paratiisina. Ja aina kun idiootit tekevät jotain, mitä hyvänsä, tilanne pahenee. Nyt ne yrittävät tappaa lapsensa pystyyn syöttämällä heille ”psyykenlääkkeiksi” kutsuttaja hermostomyrkkyjä, vaikka yhdelläkään psyykkisellä ”sairaudella” ei ole elimellistä syytä, johon mikään lääke voisi vaikuttaa. Seuraavaksi kai aletaan silpoa lasten ja nuorten terveitä aivoja. ”Sairauksien” syy ovat idiootit, ja hoitona idioottien poisto.
Seuraus siitä, että suomalaiset ovat hylänneet Jeesuksen Kristuksen ja omaksuneet juutalaisuudesta sikiävän kommunismin, on tämä: Suomi on tuhoutunut kokonaan sekä sisältä että ulkoa. Maa jopa – mikä irvokas näytelmä! – vapaaehtoisesti on luopunut olemassaolostaan. Ei ole enää Suomea, ei ole itsenäisyyttä. Lapset ja nuoret ovat asiallisesti heitteillä, jätetyt hylättyinä tielle kuolemaan. Kyseessä on murha. Tietoinen heitteillejättö.
Minä sanon lapsille ja nuorille: Ottakaa Raamattu (vuosien 1933/1938 Raamattu) käteen, ja etsikää Lutherin kirjat (paljon löytyy esim. Luther-divarista ja teologisten tiedekuntien kirjastoista; on myös olemassa Luther CD-ROM v.2, hankkimisosoite Luther-divari, Kustannusarkki ja Data Universum, ja siinä ovat kaikki Luther-suomennokset). Lukekaa Uutta testamenttia ja Lutheria. Oivallatte olemassaolon, oivallatte myös huonon olonne syyn. Oivallatte tämän valheen, jossa vanhempanne elävät ja jolla he yrittävät tappaa teidät. Saatte sielun rauhan, onnen ja autuuden ja voitatte omaksenne jopa ikuisen elämän. Siirrytte tästä suomalaisesta kommunismihelvetistä Jumalan valtakuntaan, joka ei ole tästä maailmasta. He eivät ylety enää teihin. Pelastutte.
Vesa I Laurio
Tanskalainen Henrik Svensmark työryhmineen on osoittanut kokeellisesti, että ilmaston lämpötilaa säätelee alapilvien (alle 3 km) määrä, jota puolestaan säätelee ilmakehään saapuvan kosmisen säteilyn määrä, jota taas säätelevät auringon magneettinen aktiivisuus ja (pitemmillä aikaväleillä) maapallon sijainti Linnunradalla. Hiilidioksidin määrällä ei ole merkitystä.
Kiitän tästä tiedosta sivustoa nwo.11syyskuu.net 5.12.2009. Sivustolla on linkki Svensmarkin työtä esittelevään 6-osaiseen videoon (englanniksi ja tanskaksi). Svensmark on yhdessä englantilaisen Nigel Calderin kanssa kirjoittanut tutkimuksistaan kirjan ”The Chilling Stars – A New Theory of Climate Change”, ja sivustolla on myös linkki Boris Winterhalterin sen johdannosta laatimaan suomennokseen sekä Svensmarkin artikkeleihin. Svensmarkista löytyy artikkeli Wikipediasta. Svensmarkin pilvien syntyä koskeva tutkimus on julkaistu tieteellisessä lehdessä ”Proceedings of the Royal Society A” 8.2.2007.
Avaruudesta saapuu auringon magneettikentän läpi maapallon ilmakehään kosmista säteilyä (varautuneita hiukkasia), jota syntyy mm. tähtien räjähtäessä supernovissa. Auringon magneettinen aktiivisuus säätelee sitä, kuinka paljon tätä kosmista säteilyä pääsee maapallolle: kun auringon magneettinen aktiivisuus kasvaa, maapallolle pääsee vähemmän kosmista säteilyä, ja kun auringon magneettinen aktiivisuus heikkenee, maapallolle pääsee enemmän kosmista säteilyä.
Maapallon ilmakehään saapunut kosminen säteily puolestaan synnyttää maapallon ympärillä olevat alapilvet (tämän Svensmark tutkimuksessaan osoitti). Kun maapallon ilmakehään saapuu vähän kosmista säteilyä, syntyy vähän alapilviä, ja kun maapallon ilmakehään saapuu paljon kosmista säteilyä, syntyy paljon alapilviä.
Alapilvet säätelevät ilmaston lämpötilaa, koska ne heijastavat auringon valoa (ja energiaa) takaisin avaruuteen eli niillä on viilentävä vaikutus. Kun alapilviä on vähän, ilmasto lämpenee, ja kun alapilviä on paljon, ilmasto kylmenee.
Svensmarkin tutkimus koski sitä kriittistä vaihetta, kuinka pilvet syntyvät. Kokeensa he suorittivat v. 2005 Tanskan avaruuskeskuksessa. He konstruoivat tutkimustaan varten erityisen tutkimuskammion, jossa sitten tutkittiin kammioon saapuvan kosmisen säteilyn vaikutuksia. He havaitsivat, että kosminen säteily vapautti ilmasta elektroneja (ionisaatio) ja sitten molekyylit kasaantuivat mikrohiukkasiksi, nämä taas suuremmiksi tiivistyskeskuksiksi (”aerosoliksi”), joita tarvitaan pilvien muodostumiseksi. Moni ei ole tästä tietoinen, mutta sitä ennen ei tiedetty, kuinka pilvet oikein muodostuvat! Kosminen säteily siis aiheuttaa ilmakehässä ionisaation, joka sitten johtaa pilvien muodostumiseen, ja pilvien määrää säätelee ilmakehän lämpötilaa.
Hiilidioksidihuijaukseen ja koko ilmastotieteen huijaukseen perustuva Kööpenhaminan ilmastokokous (nyt joulukuussa), jossa on tarkoitus ”ilmastonmuutoksen” varjolla jopa luoda koko maailman orjuuttava maailmanhallitus, on siis puhtaasti huijauskokous. Ihmiskunta pyritään orjuuttamaan huijauksella.
Vesa I Laurio
Tässä pitäisi puhua suoraan rikoksista, rikollisuudesta ja rikollisten rankaisemisesta, mutta koska en voi, kuten kirjoituksessani “Laurio ja huumori” olen kertonut, ottaa tätä kansaa vakavasti, puhun vain kevyesti naurettavuudesta.
Naurettavaa on, että maamme terveysviranomaiset puhuvat sikainfluenssapandemiasta, vaikkei mitään sikainfluenssapandemiaa ole. Ja jos ei ole sikainfluenssapandemiaa, on naurettavaa julistaa sikainfluenssapandemia. Ja jos ei ole sikainfluenssapandemiaa, on naurettavaa rokottaa koko kansa sikainfluenssapandemiaa vastaan.
Naurettavaa on rokottaa kansalaiset testaamattomalla rokotteella, jolloin vaarannetaan kansalaisten terveys häikäilemättömällä ja vastuuttomalla tavalla. Tämä on naurettavaa, koska terveysviranomaisten tulisi päinvastoin suojella kansalaisten terveyttä. Naurettavaa on, että kansa antaa tällaisten terveysviranomaisten ja hallituksen jatkaa virassaan.
Naurettavaa on, että naurettava media jatkaa sikainflunssa- ja sikainfluenssarokotepropagandaansa, vaikka mitään sikainfluenssapandemiaa tai edes sikainfluenssaepidemiaa ei ole.
Naurettavaa on, että kaikki liikkeellä olevat kausiflunssat luokitellaan sikainfluenssaksi, vaikka vain pieni murto-osa näistä flunssista on tuota tiettyä H1N1-flunssaa, joka sekin on muita flunssia ja kylmettymisiä lievempi. Influenssa-aika Suomessa on joulu-maaliskuu, joten vielä ei olla edes influenssa-ajassa.
Naurettavaa on, että viranomaiset opettavat kansalle ns. holokaustia, vaikka mitään holokaustia ei tapahtunut. Naurettavaa on, että viranomaiset opettavat kansalle holokaustia, vaikka olen kirjallisesti (kirjoitus “Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu”, osat 1-5) osoittanut viranomaisille (pääministerille, opetusministerille, Opetushallituksen pääjohtajalle, oikeuskanslerille ja valtakunnansyyttäjälle), että holokausti on huijaus alusta loppuun.
Naurettavaa on, että päättäjät ovat ottaneet maassamme käyttöön raha- ja pankkijärjestelmän, joka tuhoaa kansan automaattisesti. Naurettavaa on, että vaikka raha- ja pankkijärjestelmän tuhoisuus on tuotu julki kansalaisille ja päättäjille, silti kansalaiset ja päättäjät eivät ole tahtoneet luopua tuhoisasta raha- ja pankkijärjestelmästä.
Naurettavaa on puhua ihmisen hiilidioksidipäästöjen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, kun ilmakehässä on hiilidioksidia vain 0,038%, ja ihmisen osuus päästöistä on vain 5%, siis 0,0019% (19 miljoonasosaa).
Naurettavaa on puhua ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä, kun tällainen väite perustuu tieteelliseen huijaukseen, kuten on osoitettu.
Naurettavaa on puhua ilmaston lämpenemisestä ja uhkaavasta katastrofista, kun viimeisen kymmenen vuoden ajan ilmasto on viilentynyt.
Naurettavaa on ottaa vakavasti niitä tahoja, jotka puhuvat ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä (so. YK:ta, IPCC:tä ja niiden takana olevaa kansainvälistä rikollista juutalaismafiaa ja vapaamuurarimafiaa, johtajinaan Rothschildit ja Rockefellerit), kun heidän hallussaan on maailman öljy-, hiili- ja ydinvoimateollisuus eivätkä kuitenkaan itse aio muuttaa mitään (ts. siirtyä “puhtaaseen” energiaan). Naurettavaa on, että vaikka näin on, he (he kontrolloivat pankkimafiallaan – velalla – maailman hallituksia) ilmastonmuutoksen verukkeella ryöstävät rahat kansoilta, mm. hiilidioksidiveroilla ja päästömaksuilla. Naurettavaa on, että kansalaiset antavat sellaisten hallitustensa toimia, jotka antautuvat näille ryöstäjille ja maksavat heille meidän verovaroistamme – ryöstävät meidät.
Naurettavaa on, että tiedotusvälineet julistavat yhä ilmastokatastrofia, vaikka se on osoitettu huijaukseksi. Naurettavaa on, että kansalaiset antavat sellaisten tiedotusvälineiden toimia.
Naurettavaa on, että eri maiden eliittinarrit kokoontuvat Kööpenhaminan ilmastokokoukseen ensi kuussa ilmastokatastrofin merkeissä, vaikka mitään ilmastokatastrofia ei ole. Naurettavaa on, että he aikovat laskuttaa jokaista suomalaista useilla sadoilla euroilla vuosittain ilmastokatastrofista, vaikka ilmastokatastrofi on huijaus (siis esim. 3- tai 4-henkistä perhettä tuhannella eurolla vuosittain). Naurettavaa on, jos kansalaiset antavat eliittinarrien laskuttaa itseään tyhjästä.
Naurettavaa on, jos kansalaiset sallivat eliittinarrien monikymmenpäisen lauman (on puhuttu 67-jäsenisestä joukkiosta) lähteä allekirjoittamaan papereita, joissa kansalaiset velvoitetaan maksamaan olemattomasta ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta satoja euroja vuosittain jokaista kansalaista kohti. Naurettavaa on, jos kansalaiset sallivat tuon eliittinarrijoukkion astua maamme rajojen yli Kööpenhaminaan allekirjoittamaan tuollaisia papereita. Naurettavaa on, jos kansalaiset eivät pystytä viimeistään rajan pintaan jalkapuita, joihin nuo eliittinarrit sidotaan, etteivät pääse allekirjoittamaan. Naurettavaa on, jos heitä ei istuteta siinä jalkapuissa kevääseen asti, jolloin voidaan iloita kevään puhtaasta tulosta, puhtaasta kevätilmasta, puhtaassa ilmassa lentävistä linnuista ja puhtaan ilman läpi tulevasta auringonpaisteesta. Naurettavaa on, jos heitä ei noina kuukausina ennen kevään koittoa ruokita heittelemällä heille banaaneita; tähän heittelyyn voi koko kansa osallistua. Naurettavaa on, jos eliittinarreja ei päästetä jalkapuusta ennen kuin he kaikki laulavat ensin yksitellen Maamme-laulun ja sitten vielä yhdessä.
Naurettavaa on, vaikkakin ymmärrettävää, että maamme presidentti haluaa (ks. yllä oleva laskutuslinkki) toimia tuon rikollisen maanpetturi- ja ryöstäjäjoukkion johtajana.
Naurettavaahan se on, että joudun kirjoittamaan tällaisen naurettavan kirjoituksen, mutta mitäpä muutakaan voisin – tietoisena siitä, että viimeisten 65 vuoden aikaan maassamme ei ole tapahtunut pienintäkään liikahdusta, pienintäkään elettä, joka ei olisi naurettava, vailla kunniaa ja vakavastiotettavuutta siis. Missä kunniaa ei tunneta, siellä ei kunniaa tunneta eikä siellä ole kunniaa.
Vesa I Laurio
