Helsinki-nimisellä paikkakunnalla ilmestyvä juutalaislehti Helsingin Sanomat kertoo 7.4.2009, että juutalaisulosteesta ehkä aletaan periä pakkoveroa:

 

Juutalaislehti panee otsikoksi ”Tv-lupamaksu saattaa vaihtua kuluttajalle edullisempaan Yle-veroon”, ja itse teksti kuuluu:

 

Television katselusta peritty vero olisi työryhmän mukaan tehokkain tapa kerätä rahaa Ylen toimintaan.

 

Tv-lupamaksun tilalle kaavaillaan tv-veroa. Se olisi nykyistä tv-lupamaksua pienempi.

 

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Yleisradion rahoitusta pohtiva työryhmä pitää verotuksen yhteydessä kerättävää tv-maksua parhaana tapana rahoittaa Ylen toiminta.

 

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtaman ja työstään täysin vaienneen työryhmän on tarkoitus julkaista työnsä tulokset toukokuun alussa. Työryhmässä ovat edustettuna kaikki eduskuntapuolueet, joten ryhmän linjavedot todennäköisesti toteutuvat. Työryhmällä on vielä joitakin kokouksia jäljellä.

 

Ryhmä ei ole vielä keksinyt kaavaillulle maksulle tai verolle nimeä, mutta tarkoitus on, että maksua ei enää yhdistettäisi pelkästään television katseluun. Yle-vero olisi maksu kaikesta siitä, mitä Yleisradio tuottaa eli muun muassa televisio- ja radio-ohjelmista, verkkotuotannosta ja arkistomateriaalista.

 

Tietenkin juutalaisen ulosteen (tiedotusvälineiden valheet, huijaukset, aivopesupropaganda, holokaustihuijaus, pankki- ja rahajärjestelmähuijauksesta vaikeneminen, kansan tietoinen ja järjestelmällinen demoralisointi jne.) syöjille maksu syömisestään tulee pienemmäksi, kun pakkoveroa aletaan periä niiltä, jotka juutalaista ulostetta eivät syö.

 

Tässä valtio on toteuttamassa rikosta.

 

Veroa aletaan kiskoa niiltä, jotka tuotetta, tässä tapauksessa siis ympäri Suomen levitettyä juutalaisulostetta, eivät käytä.

 

Se on rikos.

 

Minä en syö juutalaista ulostetta. Minulla ei ole koskaan ollut televisiota, eikä koskaan tule olemaankaan. Minulla ei myöskään ole radiota, eikä minulle tule mitään suurta sanomalehteä (ainoastaan pieni paikallislehti ilmoitusten seuraamiseksi). Minulla ei ole tapana syödä juutalaista ulostetta. Tiedotusvälineet ovat kaikki juutalaisessa omistuksessa tai kontrollissa.

 

Kehotan muitakin olemaan syömättä juutalaista ulostetta. Pysyy terveenä.

 

Jos juutalaisulosteesta aletaan periä pakkoveroa, vaikka juutalaista ulostetta ei syö, silloin totean ääneen: ”MIKÄ RÖYHKEÄ JA HÄPEÄLLINEN NILKKIJENGI TÄTÄKIN MAATA JOHTAA?” Jos verotus muuttuu rikolliseksi ryöstämiseksi, silloin on vain loogista, ettei kansakaan suhtaudu verotukseen enää rehellisesti. Verotulot laskevat.

 

Olen vaatinut, että esivalta ottaa huijaavat, valehtelevat, ryöstävät, murhaavat, vihaavat ja päällepäsmäröivät juutalaiset kiinni ja sulkee heidät kaikki vankilaan. Loppuu juutalaisen ulosteen levittäminen ympäri Suomea.

 

Olen vaatinut, että esivalta ottaa kiinni opetushallinnon vastuulliset tahot ja Paavo Lipposen sekä muut vastuulliset demarit ja sulkee heidät tyrmään, koska he ovat tuoneet Suomen kouluihin karkean holokaustihuijauskirjan ”Kertokaa siitä lapsillenne”. Tämä kouluihin tuotu kirja on täynnä niin karkeaa viha-, valhe- ja kauhupropagandaa ja antigermanistista rasismia, että nämä, Lipponen ja kumppanit, on ehdottomasti suljettava vankilaan.

 

Tämä Lipposen Suomeen lanseeraama kirja on sekin puhdasta juutalaista ulostetta, sitä, jossa Lipponen ui.

 

Olen laatinut Lipposen juutalaisuloste-kirjasta kirja-arvostelun:

 

http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-1

http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-2

http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-3

http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-4

http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-5

 

Kirja-arvosteluni olen lähettänyt 14.7.2008 pääministerille, opetusministerille, Opetushallituksen pääjohtajalle, oikeuskanslerille ja valtionsyyttäjälle toivoen, että huijarit saadaan tyrmään. Mitään ei ole tapahtunut.

 

Ei ole hyvä syödä juutalaista ulostetta.

 

Juutalainen uloste tappaa.

 

Juutalaisulosteen levittäminen ja syöminen tulee tehdä rangaistavaksi.

 

Vesa I Laurio

 

Lisäys 23.4.2009: Nuo röyhkeät ryöstäjät todella aikovat viedä minulta rahat väkisin;

 

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tv-maksun+tilalle+ehdotetaan+mediamaksua/1135245401104

 

Nuo ryöstäjät panevat minut maksamaan juutalaisesta ulosteesta väkisin. Tulos on, että a) inhoni kasvaa absurdeihin mittoihin ja b) tulen tarkoin pitämään huolta, etten loppuelämäni aikana millään tavalla koske suomalaisiin sanomalehtiin tai suomalaiseen radioon, televisioon tai mihinkään YLE-tarjontaan, joka on kaikki tyynni juutalaista ulostetta. Minä EN syö juutalaista ulostetta.

 

Hävyttömät elukat! Jos minulla olisi valta, yksikään noista juutalaisesta ulosteesta ja sen levittämisestä elävistä elukoista ei jäisi vapaalle jalalle.

 

Ne ryöstävät meidät! 

Lisäys 18.6.2009. Ryöstäjät riekkuvat. Helsingin Sanomat uutisoi tänään 18.6.2009:

Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) kannattaa Yle-maksua Yleisradion rahoitusmalliksi, kertoo kokoomuksen Nykypäivä-lehti.

Lindén on päätöksestä vastaava ministeri, joten hänen kantansa asiassa on ratkaiseva.

“Budjettirahoitus olisi ehkä helpoin keino, mutta nämä ovat poliittisia ratkaisuja. Budjettia painavat kovin monet uudet menopaineet. En usko budjettirahoituksen mahdollisuuteen tässä tilanteessa”, Lindén sanoo Nykypäivän haastattelussa.

Tämä nainen, kuten muutkin ryöstäjät, tahtoi väkisin varastaa minulta juutalaisulosteesta ”Yle-maksun”, vaikka en syö juutalaisulostetta.

Nainen on varastaja. Naisen puolue syytä unohtaa. Röyhkeitä varastajia, rikollisia.