You are currently browsing the monthly archive for tammikuu, 2009.
yle.fi kirjoitti 29.1.2009:
Turkin ja Israelin johtajat sanasodassa Davosissa
Turkin ja Israelin johtajat ovat väitelleet kiivaasti Gazan tilanteesta maailman talousfoorumissa Davosissa Sveitsissä.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan marssi suuttuneena ulos tilaisuudesta Israelin presidentin Shimon Peresin puheenvuoron aikana. Erdogan raivostui, kun keskustelun puheenjohtaja vaati häntä pysymään hiljaa Shimon Perezin puolustellessa Israelin iskuja Gazaan.
Turkin presidentti sanoi Israelin surmaavan viattomia ihmisiä. Perez puolestaan vastasi, että Erdogan tekisi saman, jos Istanbul joutuisi rakettitulituksen kohteeksi. AP
hs.fi kirjoitti samasta asiasta:
Turkin pääministeri syöksyi ulos Gaza-keskustelusta
Davos. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan syöksyi torstai-iltana ulos Maailman talousfoorumin kokouksesta kiihkeän Gaza-keskustelun päätteeksi. Erdogan sanoi, ettei hän luultavasti koskaan enää palaa Davosiin, koska hänen ei anneta puhua.
Israelin presidentti Shimon Peres puolusti keskustelun aikana kiivaasti Israelin hyökkäystä Gazaan. Ääntään korottanut ja sormellaan osoittanut Peres kysyi Erdoganilta, mitä tämä tekisi, jos Istanbuliin ammuttaisiin raketteja joka ilta.
Puheenjohtajana toiminut Washington Post -lehden toimittaja David Ignatius ei antanut Erdoganin enää vastata, koska aika oli hänen mukaansa ylitetty. Tämä sai Erdoganin raivostumaan ja poistumaan salista.
Turkin pääministeri oli ehtinyt aiemmin keskustelun aikaa syyttää Israelia vauvojen surmaamisesta ja muista “barbaarisista toimista” Gazassa.
Erdoganin mukaan lähtö oli protesti sekä Israelin presidentin että puheenjohtajan käytökselle. Hänen mukaansa Peres oli saanut 25 minuuttia aikaa puhua ja hän vain puolet tästä.
Turkin uutistoimiston Anatolian mukaan Peres pyysi myöhemmin illalla puhelimessa Erdoganilta anteeksi. STT–Reuters–DPA
**************
Mistä tässä on kysymys? Syntyi sanasota. Turkin pääministerin ei annettu puhua (tarkemmin sanoen VASTATA). Hän raivostui ja marssi suuttuneena ulos. Hän oli saanut puolet lyhyemmän puheajan kuin juutalainen Israelin presidentti.
On olemassa eräs yksityiskohta, joka selittää, miksi näin tapahtui:
Puheenjohtaja David Ignatius on JUUTALAINEN;
https://booksxyz.com/subject3784-80.php
(linkissä on juutalaisten kirjojen luettelo, jossa mainitaan myös Ignatiuksen kirja)
Aivan sama kuin Suomen ”keskustelu”-foorumeilla: niihin palkatut juutalaiset järjestävät totuudenpuhujille porttikieltoja, poistattavat heidän kirjoituksiaan, valehtelevat, huijaavat ja eksyttävät, ja tällä toiminnallaan he ovat tuhonneet kaikki Suomen julkiset keskustelufoorumit. NE EIVÄT OLE ENÄÄ MITÄÄN KESKUSTELUFOORUMEITA VAAN KESKUSTELUFOORUMEIKSI NAAMIOITUJA AIVOPESUFOORUMEITA, joilla nämä palkatut suuntukkija-agentit levittävät tuhoisaa ja perverssiä juutalaista propagandaa. Foorumeilla tukitaan muiden suut – väkisin.
Tämä päällepäsmäröinti alkaa käydä hälyttäväksi.
Vesa I Laurio
Juutalainen Gilad Atzmon sanoo:
http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=10102
I think we are under severe danger. We are fighting against the most powerful people on this planet. Seemingly the national state (= Israel) has proved in the last couple of weeks that murdering is not any concern to them, so we have good reason to be afraid or be aware, but I want to tell you something – this planet is at the moment in a devastated state – -
I think Jewish ideology is driving our planet into a catastrophe and we must stop. – -
Considering the crimes they committed since the state (Israel) was born, along with the murderous extravaganza of the past weeks, not only do they not have the right to a state, the state should be dismantled immediately before they turn our planet into a fireball. – -
In Israel, 80 to 93 percent of people support this genocide of the Palestinian people, and by the way, the Israeli state is a theological state so it is in the name of the Jewish people – we are dealing here with a major criminal, political identity. – -
They’re living in a ghetto in the Middle East. They’re threatening the entire region with their idiotic nuclear bombs. They’re throwing their white phosphorus on civilians. – -
They are really dragging us into a level of violence that this world has never seen. It’s the quality, the essence of what they’re doing. It is the strongest army in the world against innocent civilians. – -
To drive with tanks over innocent people, to see their houses demolished. To see babies cling for days to their dead mothers because Israeli armed forces don’t allow the UN to come and rescue them, and these were the people who were meant to be the guards of humanity? No. They definitely maintained evil.
Israelin ja kansainvälisen juutalaisuuden ylläpitämä holokaustihuijaus on paljastettava. Ihmisille on tehtävä selväksi, ettei tapahtunut mitään juutalaisten kansanmurhaa. Tämä on välttämätöntä, sillä tämä ns. holokausti on Israelin rikollisvaltion peruspilari. Kun pilari sortuu, Israel ja sen kammottavat rikokset – ehkä koko maailman tuhoaminen – saadaan pysäytettyä. On äärimmäisen tärkeää saada Israelin valtio lakkautettua, ja juutalaiset on kaikkialla maailmassa – myös Suomessa – toimitettava oikeuteen rikoksistaan (kuten muillekin rikollisille tehdään). Jo juutalaisuuden pyhä kirja Talmud on lakiemme vastaista rikollisuutta ja rasismia – ja siinä todella kehotetaan tappamaan meidät ei-juutalaiset.
Juutalaisuuden vaikutuksesta Suomessa on tehtävä kerta kaikkiaan loppu. Ne, jotka juutalaisuutta Suomessa ajavat, pääasiassa sosiaalidemokraatit (etunenässä Lipponen), on siirrettävä syrjään ja toimitettava rikollisuuden edistämisestä ja maanpetturuudesta oikeuteen. SDP on lakkautettava.
Ensimmäinen toimenpide on se, että Suomen kansalle tehdään tiettäväksi, ettei tapahtunut mitään holokaustia.
Yksityisiin kostoihin juutalaisia vastaan ei saa ryhtyä. Oikeus rangaistustoimiin on vain esivallalla. Se tietenkin voidaan tehdä, että esivaltaa pyydetään ottamaan juutalaiset kiinni ja pitämään heille oikeudenkäynnit.
Vesa I Laurio
Historische Tatsachen Nr. 43, s. 20-23; suom. V. LaurioTämä Warwick Hesterin tutkimusraportti ilmestyi argentiinalaisessa Der Weg-lehdessä (nro 8, s. 572-578) elokuussa 1954, otsikkona oli “Auf den Strassen der Wahrheit” (”Totuuden teillä”). Hester oli, kuten lehti kertoo, tehnyt lukuisia matkoja kahdeksan vuoden ajan (1946-1954) haastatellakseen entisiä saksalaisia sotilaita ja SS:n jäseniä, jotka elivät maanpaossa ja jotka olivat antaneet lausuntoja “saksalaisten kauhuteoista”; matkat olivat suuntautuneet Saksan läntiselle vyöhykkeelle, Barcelonaan, Kairoon ja Rio de Janeiroon. Hän tahtoi saada omakohtaisen käsityksen Saksan syyllisyyskysymyksestä ja kansanmurhan todellisuudesta. Hester oli myös keskustellut lukuisten entisten keskitysleirivankien kanssa, suorittanut omia tutkimuksia sekä tutkinut asiakirjoja ja dokumentteja. Vuonna 2002 Warwick Hesterin tutkimukset julkaistiin myös ranskaksi. Teksti kuuluu seuraavasti:
Mielenkiintoni suuntautui pääasiassa siihen, oliko Saksassa todella johonkin aikaan jokin kansanmurhasuunnitelma, minkä laitosten tehtäväksi sen laatiminen oli määrätty, mitkä sitä toteuttivat ja millä keinoin ne sitä toteuttivat. Hallussani on lähes kaikki tähän suuntaan puhuvat väitteet, jotka on julkaistu, ja olen nähnyt vaivaa koetellakseni kutakin niistä erikseen, mikä on tullut minulle kalliiksi.
Nürnberg-oikeudenkäyntien pöytäkirjat antoivat ensimmäisen viitteen niiden epäluotettavuudesta: yksikään syytetty näissä oikeudenkäynneissä ei tunnustanut tietäneensä väitetyistä joukkomurhista tai osallistuneensa sellaisiin. Kun tutkitaan todistajia ja heidän lausuntojaan jälkeenpäin, paljastuu suunnaton määrä vääriä todistajia ja vääriä valoja, jopa tapauksia, joissa syyttäjäviranomaiset itse ovat yllyttäneet vääriin valoihin, ja tämä kaikki tekee kaikki epäilykset oikeutetuiksi. Tuomiot ja lehdistön julkaisut perustuivat yksinomaan näihin vääriin todistuksiin.
Niissä puhuttiin esimerkiksi ihmisten kaasuttamiseen tarkoitetuista ajoneuvoista, joiden avulla satojen tuhansien, ellei miljoonien, sanottiin tulleen tapetuiksi. Yhtäkään tällaista ajoneuvoa ei kuitenkaan kyetty Nürnbergissä tuomaan nähtäväksi, vaikka yksikään syyttäjäviranomainen maailmassa ei olisi jättänyt käyttämättä sellaista vakuuttavaa toteennäyttöä. Vaikka Saksa oli kokonaan miehitetty, ei siltikään kyetty tuomaan julkisesti nähtäville tällaista joukkotuhovälinettä, jota niin tarkoin kuvattiin, ja syy oli yksinkertaisesti tämä: sellaista ei ollut olemassa. Jos näytteille olisi tuotu yksi armeijan tavallisista täidentorjuntavaunuista, olisi korkeintaan saatu maailma nauramaan.
Kahden oleskelujaksoni aikana kävin tutustumassa kaikkiin Saksan länsivyöhykkeen leireihin, joihin minulla oli vapaa pääsy. Yhdestäkään näistä hirveiksi murhapaikoiksi väitetyistä paikoista en löytänyt kaasukammioita tai muita tiloja, joissa olisi voitu suorittaa ihmisten joukkoteloituksia, vaikka Dachaussa minulle esimerkiksi johtaja näytti joukon sellaisia paikkoja, jotka kuitenkin tarkemmin tarkasteltaessa osoittautuivat sodan jälkeen varustelluiksi tiloiksi, jotka eivät olleet aitoja vaan pelkkiä valetiloja. Tapasin kaksi tämän armeijan saksalaista työntekijää, jotka olivat olleet mukana näissä töissä, joilla kävijöitä pyrittiin pettämään.
Niissä oli myös todistusaineistona pääsotarikollisille esitetty dokumenttifilmi ”Kuolemanmyllyt” (”Todesmühlen”; vars. ”Nazi Concentration Camps”), joka järkytti syvästi syytettyjä ja sai heidät uskomaan, että heidän tietämättään pieniä yksityiskohtia myöten organisoitu murhakoneisto todella oli ollut olemassa. Mutta tämä usko oli väärä, vaikkakaan syytetyt eivät enää ennen kuolemaansa saaneet tietää, että se oli väärä, sillä vasta viisi kuukautta myöhemmin väärennys tuli julki.
Peräjälkeen puhuttelin neljäätoista juutalaista, jotka olivat melko pitkiä aikoja olleet internoituina Majdanekin leirissä ja jotka olivat oikeudenkäynneissä tai lehdistön edessä puhuneet siellä olleista kaasukammioista. Kahden kesken, ja koska he pitivät minua yhtenä omistaan, he selittivät minulle, etteivät he olleet nähneet kaasukammioita tai tienneet mistään joukkoteloituksista. Eräs farmaseutti selitti minulle, ettei nyt ollut ratkaisevaa se, ovatko ne totta vain valhetta, vaan se, että saksalaiset saadaan alistettua. Heidän joukossaan olleet intellektuellit sanoivat minulle, että tämä on heidän henkilökohtainen kostonsa, sillä he eivät kuitenkaan itse kykenisi tappamaan paria saksalaista.
Itse asiassa myöskään Majdanekin tai Auschwitzin leireissä kävijät eivät päässeet tarkastelemaan väitettyjä tuhoamispaikkoja suoraan saati sisäpuolelta (merkillistä kyllä, vain hyvin harvat, lähes yksinomaan juutalaiset journalistit pääsivät sisään), vaan heidät kuljetettiin vain joidenkin rakennusten ohi, joista heille sanottiin, että nämä ovat niitä kaasutuspaikkoja. Vähän ajan päästä tarkastelemaan ei päässyt enää lainkaan, koska leirit oli tarkoitus purkaa. Tämä näyttää odotettavissa olevien vastaväitteiden valossa käsittämättömältä. Mikseivät juutalaiset ole hankkineet näille väitetyille uhraamispaikoilleen muistomerkkisuojaa ja sallineet niihin kaikille avointa ja esteetöntä pääsyä?
Barcelonassa, Kairossa ja Rio de Janeirossa puhuin joidenkin entisten SS-upseerien kanssa ja kysyin heidän mielipidettään juutalaismurhista. Suureksi yllätyksekseni viisi heistä selitti minulle, ettei niitä tullut epäillä. Ehkä surmattuja ei ollut juuri 6 miljoonaa, mutta varmasti ainakin kaksi miljoonaa. Kun olin toipunut yllätyksestäni, kysyin jokaiselta, mihin hän mielipiteensä perusti.
Ensimmäinen kertoi minulle, että hän oli Latviassa kokenut, kuinka joitakin tuhansia juutalaislapsia syöstiin erääseen panssarikaivantoon ja haudattiin sinne elävältä. Kysyin häneltä, oliko hän itse osallistunut siihen, ja kun hän kielsi, kysyin sitten, oliko hän itse nähnyt sen. Hän ei ollut myöskään nähnyt sitä itse, ei lapsia, ei panssarikaivantoa eikä itse seutua. Hän oli vain kuullut siitä eräältä, joka, kuten hän ensin sanoi, oli ollut paikalla, sitten kuitenkin vain eräältä, joka oli kuullut siitä. Kun huomautin hänelle, että tämä tuskin riittää väitteen perustaksi, hän sanoi: ”Ehkä se olikin vain huhu”.
Toinen kertoi minulle kauhistuttavan tarinan Krimiltä, jossa hän oli kokenut, kuinka yli 30 000 juutalaista oli ammuttu peräjälkeen, tarkemmin sanoen hän oli nähnyt sen silmänkantaman päästä. Juutalaisten, myös naisten ja lasten, täytyi taukoamatta kaivaa valtavaa joukkohautaa, ja sitten heidät peräjälkeen ammuttiin sinne neljällä konekiväärillä ja haudattiin sinne. Tämä mies kertoi lukuisia yksityiskohtia, eikä hänen uskottavuuttaan voinut epäillä, ja tästä tuli mieleeni Ohlendorfin Nürnbergissä antama lausunto, jonka mukaan Einsatzkommandojen surmaamien ihmisten lukumäärä oli 90 000. Vasta vuotta myöhemmin sain tietää samalla kertaa kolmelta eri taholta, ettei kairolainen SS-sotilaani ollut koskaan ollut Krimillä vaan yksinomaan Suomessa ja Pohjois-Norjassa ja lopuksi Ranskassa. Ehkä hän tahtoi tehdä vaikutuksen arabeihin.
Kolmas tiesi kertoa minulle kaasutusvaunuja koskevia tarkkoja yksityiskohtia, jotka minua hämmensivät. Myös hänen kohdallaan pureuduin tarkoin asiaan, kunnes tunsin koko tarinan. Hänellä oli vuonna 1943 ollut eräs ystävätär, erään kaatuneen baltialaisen SS-sotilaan leski, ja tämä SS-sotilas oli kuulemma ollut erään sellaisen kaasutusvaunun kuljettaja. Tämä ystävätär oli kertonut hänelle nämä yksityiskohdat, jotka hän näytti uskovan, vaikkei hän voinut tarkistaa niiden todenperäisyyttä. Itse hän ei ollut nähnyt sellaista kaasutusvaunua.
Eräs SS-sotilas, alempiarvoinen autonkuljettaja, väitti olevansa erään Eichmann-nimisen korkea-arvoisen upseerin tuttava ja silloin tällöin toimineensa hänen alaisuudessaan. Eichmann, joka käsitteli juutalaisasioita, kuulemma oli ennen sodan loppua kertonut hänelle luottamuksellisesti, että erikoiskommandot olivat surmanneet siihen mennessä noin kaksi miljoonaa juutalaista. Saksan antautuessa Eichmann kuulemma vaimonsa kanssa myrkytti itsensä. Myöskään näiden tietojen paikkansapitävyyttä ei ollut mahdollista tarkistaa, enkä havainnut mitään motiivia, joka olisi saanut miehen antamaan väärän lausunnon.
Myöhemmin tutkiessani Nürnbergin oikeudenkäyntejä törmäsin uudelleen nimeen Eichmann, ja jälleen samanlaisessa yhteydessä. Hänet mainittiin erään saksalaisen turvallisuuspalvelun hallintoneuvoksen, tri Höttlin, sitovuudeltaan suullista valaa vastaavassa kirjallisessa lausunnossa, jonka tämä oli antanut Nürnbergissä ja josta sitten tuli ainoa perusta väitteelle, että kuusi miljoonaa juutalaista olisi murhattu. Siinä Höttl väittää, että Eichmann on sanonut hänelle, että tilastojen mukaan, jotka hänen käsiensä kautta ovat kulkeneet, juutalaisia on surmattu yhteensä kuusi miljoonaa.
Mielenkiintoista tässä on tri Höttlin sitovuudeltaan valaa vastaavan selvityksen historia. Heti tultuaan pidätetyksi vuonna 1945 Höttl tarjosi palveluksiaan meidän CIC:llemme (USA:n Counter Intelligence Corps; armeijan vastavakoilujoukot), ja hänet sijoitettiin ensin Itävallassa sijaitsevaan Glasenbachin leiriin valvomaan vankeja. Tässä toimessa hän joutui kosketuksiin joidenkin juutalaisten upseerien kanssa, joille hän tarjosi selvitystään vapaaksipääsyä ja suurta rahasummaa vastaan. Asiasta tiedusteltiin Nürnbergin syyttäjäviranomaisten kantaa, ja tämä kauppa toteutui.
Höttl siirrettiin Nürnbergiin, ja hän eli todistajien siivekkeessä ja sai erityisruokavalion. Täällä hän ryhtyi rakentamaan yhteyttä myös neuvostoliittolaisiin, ja vapautumisensa jälkeen hän – pysyen yhä CIC:n palveluksessa – kehitti näitä suhteita edelleen. Hän organisoi yli Länsi-Saksan, Itävallan ja koillisten alueiden ulottuvan uutispalvelun, joka toimi kumpaankin suuntaan aina siihen päivään asti, jona Höttl ja eräitä juutalaisia CIC-virkailijoita pidätettiin, koska he toimittivat uutismateriaalia neuvostoliittolaisille. Ainoastaan Höttl pääsi heti vapaaksi, kun hän uhkasi julkistaa kaiken CIC:n toimia koskevan (ja ulkomaille talletetun) materiaalin sekä myös kaiken hänen sitovuudeltaan suullista valaa vastaavaa kirjallista selvitystään koskevan materiaalin.
Viides tähän harvinaislaatuisten ihmisten joukkoon kuulunut henkilö oli eräs SS-sotilas, joka väitti jonkin aikaa kuuluneensa Mauthausenin keskitysleirin vartijakuntaan ja joka kertoi minulle, että siellä oli kaasukammioita, joissa ei surmattu ainoastaan juutalaisia vaan myös muita vankeja. Hän ei kylläkään kuulemma itse ollut nähnyt niitä, mutta tämä ei hänen mukaansa ollut leirissä mikään salaisuus. Olen itse samana vuonna tutkinut tämän leirin, josta edes juutalaiset itse eivät ole väittäneet, että siellä olisi kaasutettu ihmisiä. Siellä ei ollut sellaista laitosta, jota olisi voitu käyttää kyseisellä tavalla.
Tutkimuksissani ei tullut esiin pienintäkään todistetta sellaisesta, että saksalaisten tarkoituksena olisi ollut hävittää juutalaiset tai muita kansoja kansanmurhan avulla. Päinvastoin, minulle kävi selväksi, että tällaiseen tarkoitusperään on voitu päätyä vain osaksi keksittyjen tai yhteydestään irrotettujen yksityiskohtien pohjalta, joita toistettiin eri versioina yhä uudelleen ja jotka sen vuoksi näyttivät aina uusilta tapauksilta. Olen tässä Heimannin (Heimann oli kirjoittanut Der Weg –lehden edellisessä numerossa ”kuuden miljoonan” luvusta) kanssa sitä mieltä, että niiden tarkoituksena on ollut antaa oikeutus ristiretkellemme (= sille, että USA tuli sotimaan Euroopassa liittoutuneiden rintamassa; VL), joka todellisuudessa ei ollut meidän. Useimmilta ihmisiltä jää tässä yhteydessä kuitenkin huomaamatta, ettei tämän ristiretken alussa esitetty vielä tällaisia väitteitä eivätkä ne sen vuoksi ole voineet toimia huonon omantunnon vaikuttimina ja sen oikeuttajina, mitä me sodan aikana ja sen jälkeen teimme.
Poliittisten vastustajien vangitsemisesta sodan aikana voidaan kyllä olla montaa mieltä. Keskitysleirejä ei ollut vain Englannissa, Saksassa, Ranskassa ja Neuvostoliitossa, vaan myös meillä (so. USA:ssa). Tässä yhteydessä on mielenkiintoista, että juuri nyt (1954) on valmistunut useita uusia keskitysleirejä, joihin on tarkoitus tulevissa sodissa sijoittaa kaikki poliittisesti epäluotettavat ainekset. Ja jo vuosi sitten kuulin ystäviltäni, että olemme kehottaneet myös Länsi-Saksan hallitusta rekisteröimään ennaltaehkäisevästi poliittiset vastustajansa, jotta heidät voidaan vangita sotilaallisen konfliktin sattuessa, sekä vapauttamaan vanhat leirit asteittain käyttöön.
Eräs juutalainen, vanhahko herra, jota natsit olivat pitäneet useassa keskitysleirissä, joutui sodan jälkeen erään rikoksen vuoksi lyhyeksi aikaa Neuengammen internointileiriin, jossa oli saksalaisia kansallissosialisteja. Kun kaksi vuotta sitten tapasin hänet USA:ssa, hän kertoi – eikä pelkästään itseään koskien – minulle, ettei hän ollut missään saksalaisessa leirissä kokenut niin hirvittävää kohtelua kuin tässä brittiläisessä (so. brittien hallinnoimassa), ei edes sodan viimeisinä kuukausina, jolloin ylikansoituksen ja häiriintyneen elintarvikesaannin vuoksi saksalaiset olivat joutuneet kurjaan tilanteeseen. Hänen vaimonsa ja hänen (nyt 23-vuotias) tyttärensä, jotka molemmat olivat olleet internoituina Theresienstadtissa, sanoivat minulle ujostelematta, että koska he olivat tottuneet ylelliseen elämään, pidätys ei ollut heille mikään miellyttävä kokemus, mutta he eivät olleet kärsineet mitään vahinkoa vaan olivat siinä suhteessa olleet etuoikeutettuja, ettei heidän tarvinnut elää pommitusten pelossa.
Eräs saksalainen (entinen kommunisti), joka oli ollut neljä vuotta keskitysleirissä ja sen jälkeen eräässä rangaistusjoukossa, sanoi minulle: ”Ei se hauskaa ollut, mutta verrattuna siihen, mitä minä jouduin sotilaana Venäjällä kokemaan, se oli melkein paratiisi.”
Kysyin tältä mieheltä, miksei hän menneisyydessään sitten loikannut toiselle puolelle, ja hän vastasi: ”Juuri niin tahdoin tehdä, mutta kun olin Venäjällä, tulin toisiin mietteisiin.”
Kaikilta entisiltä vangeilta, joiden kanssa jouduin tekemisiin, kysyin muiden asioiden ohessa, mitä he olisivat tehneet, ellei heitä olisi internoitu. Yli puolet tahtoi sabotoida, viidesosa tahtoi siirtyä ulkomaille taistellakseen sieltä käsin Saksaa vastaan, toinen viidesosa ajatteli käyttäytyä hiljaisesti ja odottaa sodan loppua ja kaksi prosenttia tahtoi ryhtyä vapaaehtoisesti sotilaaksi taistellakseen Saksan puolesta. Toiset olivat päättäneet karata heti tilaisuuden tullen, jos heidät kutsuttaisiin sotapalvelukseen.
Kahdelta vangilta, jotka olivat kotoisin Berliinistä, kuulin sangen viekkaan tarinan. He olivat tarkoituksellisesti toistuvasti levittäneet halventavia lausuntoja natsihallintoa vastaan ja joutuivat, kuten olivat laskeneetkin, erääseen leiriin. ”Berliinissä olisimme todennäköisesti kuolleet pommituksissa, mutta leirissä olimme turvassa ja olemme, kuten näette, ’ruumiillisesti vahvistuneet’”, sanoi toinen heistä myhäillen. ”Tiesimme, että sota on hävitty.”
Kysyin häneltä, eikö hän ollut pelännyt, että hän kuolee pahoinpitelyihin tai nälkään. Hän nauroi: ”Ei sellaista ajatellut! Rintamalla ja suurissa kaupungeissa nähtiin nälkää enemmän ja kuoltiin nopeammin.”
Kaikkien lausuntojen kohdalla katsoin hyvin huolellisesti, etteivät ne tulleet henkilöiltä, jotka olivat toimineet leireissä kapoina tai jotka olivat saaneet jonkinlaisia etuisuuksia, jotka olisivat nostaneet heidät tavallisten vankien yläpuolelle.
Jos vedän yhteen vuosien mittaiset kokemukseni, niin minun täytyy sanoa, että vangeille oli laadittu tiukat järjestyssäännöt ja heidän täytyi enimmäkseen tehdä ruumiillista työtä, mutta heitä kohdeltiin kuitenkin korrektisti. Vastarinnan järjestyssääntöjä vastaan vartijat kuitenkin mursivat armotta. Mielivaltaisuuksia, loukkauksia ja pahoinpitelyjä tapahtui, mutta niistä rangaistiin heti kun ne tulivat tietoon. Muutamissa tapauksissa tällaisiin mielivaltaisuuksiin syyllistyneille annettiin kuolemanrangaistus.
Kuolleisuus oli pommitusten alkamiseen saakka leireissä normaali, ja jos puhutaan tarkemmin, se oli normaali ruumiillisesti vahvojen ihmisten kohdalla mutta korkeampi niiden ihmisten kohdalla, jotka olivat vanhoja, eivät olleet koskaan tai moniin vuosiin tehneet ruumiillista työtä tai olivat veltostuneita ja taudeille alttiita. He sairastuivat useammin ja kuolivat sairauksiin nopeammin. Näin tapahtui monesti juutalaisille, jotka eivät olleet tottuneet olemaan kaikkina vuodenaikoina koko päivää ulkona. Mutta luonnollisesti täytyy olla puolueeton: mies, joka oli kutsuttu armeijaan, oli samanlaisten olosuhteiden alainen, onpa minulle kerrottu, että olosuhteet Venäjän-sodassa olivat monin verroin ankarammat.
Eräs asia, joka minua vielä kiinnosti, oli ihmisille tehdyt lääketieteelliset kokeet. Pakotettiinko vangit suostumaan sellaisiin itsellään suoritettaviin kokeisiin? Tapa tehdä tutkimuksia ihmisillä ei toki ole uutta meillä USA:ssa, vaan sellaisia tehtiin jo ennen sotaa. Me käytimme vapaaehtoisia, jotka saivat tietyn korvauksen. Myös Saksassa käytettiin kokeisiin periaatteessa vain vapaaehtoisia. Tosin, kuten kaikkialla, tällaisen vapaaehtoisuuden takana oli tietty pakko, tavallisimmin toive saada parempaa ravintoa ja mukavammat olot tai vapautus leiristä tai rangaistuksen lopettaminen, mikä korvauksena luvattiin.
Sama koski vapaaehtoisvankien komennuskuntia, joiden tehtävänä oli purkaa aikasytytyksellä toimivia pommeja. Myös he saattoivat tietyn purkumäärän jälkeen päästä vapauteen. Tämä toimi houkuttimena monille. Jotkut menehtyivät tässä työssä, toiset saivat terveydellisiä vammoja, mutta osa sai vapauden tai muita etuisuuksia. Tämä on sotilaan riski (ja nyt ehkä ihmisten yleinen riski sodassa): hän voi kaatua, menettää jäseniä tai palata kotiin.
Samaan aikaan kun Riversideen alettiin pystyttää kuuden miljoonan jättiläistaulua, tulivat julki myös ensimmäiset viralliset luvut juutalaisväestön määrästä maailmassa sodan jälkeen.
[huom. Riverside on New Yorkin Manhattanilla sijaitseva puisto, jonne v. 1947 pystytettiin suuri graniittinen muistotaulu, jossa lukee: ”THIS IS THE SITE FOR THE AMERICAN MEMORIAL TO THE HEROES OF THE WARSAW GHETTO BATTLE APRIL-MAY 1943 AND TO THE SIX MILLION JEWS OF EUROPE MARTYRED IN THE CAUSE OF HUMAN LIBERTY”; suom. “Tämä amerikkalainen muistomerkki on pystytetty huhti-toukokuussa 1943 käydyn Varsovan gheton taistelun sankareiden ja ihmisen vapauden asiassa marttyyrikuoleman kärsineiden kuuden miljoonan Euroopan juutalaisen muistoksi”; VL].
Havaitsimme, että vuodesta 1933 vuoteen 1950 juutalaiskansa oli lisääntynyt yli kolmella miljoonalla ihmisellä, siis viidenneksellä. Tällainen syntyvyyskasvu on huomattavasti korkeampi kuin keskimäärin maailmassa. Jos otamme kuuden miljoonan menetyksen todesta, niin jokaisen juutalaisen avioparin olisi täytynyt puolen sukupolven aikana synnyttää maailmaan kuusi elävää lasta, jotta päästäisiin tähän syntyvyyskasvuun. Huomautin tästä ristiriidasta hiljakkoin eräälle kovasti arvostamalleni juutalaiselle pohjoisamerikkalaiselle ja kysyin häneltä, uskooko hän itse vakavissaan, että natsit ovat surmanneet kuusi miljoonaa. Silloin hän sanoi:
”Tietenkään en. Tähän heillä ei ollut aikaa eikä keinoja. Mitä heillä todistettavasti oli, oli aikomus. Tässä alkaa politiikka. Kun on todistettava aie, voidaan esittää mitä lukuja tahansa. Me havaitsimme, että kuusi miljoonaa ei ole liian paljon vaikuttaakseen epätodennäköiseltä mutta tarpeeksi saadakseen ihmiset kauhistumaan vuosisadan ajan. Tämän mahdollisuuden on antanut meille Hitler, ja me käytämme sitä nyt oikein hyvällä menestyksellä, kuten näette.”
Minun täytyi antaa hänelle pohdittavaksi, että tällainen poliittinen valhe kokemuksen mukaan jonkin ajan kuluttua paljastaa itse itsensä ja lyö niitä vastaan, jotka sen keksivät. Mutta tämä juutalainen, joka oli psykologi, kielsi tämän:
”Se on tunkeutunut liian syvälle massojen alitajuntaan, jotta se voitaisiin sieltä enää poistaa. Massaihminen on täydellisen kritiikitön. Mitä hänen primitiiviseen tietoisuuteensa ankkuroidaan, sitä hän ei kykene sieltä käytännössä milloinkaan irrottamaan, vaikka olisi älyperäisellä tiedolla varustettu yksilö.” Todisteeksi hän esitti minulle sen tosiasian, että jo nyt, suhteellisen lyhyen propagandistisen rumputulen jälkeen, on kokonaan luovuttu edes keskustelemasta tästä asiasta. ”Me emme ole tehneet siitä ongelmaa vaan historiallisen tosiasian, joka tästä lähtien kuuluu koulujen historiankirjoihin aivan kuten jonkin taistelun vuosiluku.”
*******************
Tähän Hesterin artikkelin loppuun muutama sana artikkelissa mainitusta Höttlistä ja kuuden miljoonan luvusta (teksti on eräältä foorumilta pois sensuroidusta tekstistäni):
6 miljoonan väite on Höttliltä. Ei Eichmann koskaan ole mistään 6 miljoonasta puhunut. Yksi huijari, Höttl, vain on väittänyt Eichmannin niin sanoneen.
Kaksi henkilöä, Wilhelm Höttl ja Dieter Wisliceny, on väittänyt, että ovat saaneet kuuden miljoonan juutalaisuhrin luvun Eichmannilta, mutta Eichmann itse kielsi tämän Jerusalemin oikeudenkäynnissä v. 1961. Monet esittivät syytöksiä Eichmannista, koska luulivat sodan jälkeen hänen kuolleen.
Jerusalemin Eichmann-oikeudenkäynnissä esitettiin väite, että Eichmann olisi sodan lopussa sanonut henkilökunnalleen, että hän hyppää mielihyvin hautaan tietäessään, että 5-6 miljoonaa juutalaista on tapettu. Eichmann myönsi antaneensa tämäntapaisen lausunnon, mutta nuo 5-6 miljoonaa eivät olleet “juutalaisia” vaan “Valtakunnan vihollisia”, siis vihollissotilaita, pääasiassa venäläisiä.
Jerusalemin oikeudenkäynnissä Eichmann myös sanoi, ettei ollut sellaisessa asemassa, että olisi tiennyt, tapettiinko juutalaisia ja jos tapettiin, kuinka paljon, joten (Hössin) syytökset häntä kohtaan tässä suhteessa ovat vääriä.
Kun Eichmann pidätettiin Argentiinassa 1960 ja tuotiin Israeliin, hänet oli jo tuomittu. 28.5.1960 Ben Gurion ilmoitti Israelin parlamentissa Knessetissä, että Israelin turvallisuuspalvelun kommando on pidättänyt “henkilön, joka on vastuussa kuuden miljoonan juutalaisen kuolemasta ja joka on heidän teloittajansa”, ja että tämä on 11.5. tuotu Israeliin Argentiinasta. Tässä on syyllisyys jo päätettynä. Sen jälkeen “kuuden miljoonan” lukua rummutettiin herkeämättä ympäri maailmaa.
IHR:n johtaja Mark Weber kertoo seuraavaa (Christian News 27.5.2002, s. 20):
Kuuden miljoonan luku sinetöitiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Brittien pääsyyttäjä Hartley Shawcross mainitsi sen päätöspuheessaan, kuten myös liittoutuneiden tuomarit lopullisessa tuomiossaan.
Tämä luku kuitenkaan ei perustunut mihinkään tutkimukseen tai laskelmaan. Se perustui erään entisen SS-virkailijan Wilhelm Höttlin lausuntoon, jossa hän ilmoitti kuulleensa luvun Adolf Eichmannilta, joka oli juutalaisasioiden päällikkö Himmlerin keskusturvallisuuspalvelussa (RSHA). Höttl ilmoitti sitovuudeltaan suullista valaa vastaavassa kirjallisessa selvityksessään 26.10.1945, että Eichmann uskoutui hänelle elokuussa 1944 ja kertoi, että neljä miljoonaa juutalaista oli tuhottu eri keskitysleireissä ja että lisäksi kaksi miljoonaa oli tapettu muilla tavoilla, varsinkin ampumalla Venäjällä Einsatz-joukkojen toimesta.
Eichmann itse kuitenkin myöhemmin kutsui tätä Höttlin kertomusta “hölynpölyksi” ja ehdottomasti kielsi puhuneensa Höttlille sellaista.
Vuonna 1915 syntynyt Höttl liittyi Wienissä natsipuolueeseen ja SS:ään. Sodan ajan hän toimi Saksan keskustiedustelupalvelussa. 8.5.1945 amerikkalaiset pidättivät Höttlin Itävallassa, ja useita vuosia sen jälkeen hän palveli USA:n tiedustelun hyväksi. Vuonna 2001 CIA julkisti dokumentteja, joukossa Höttliä koskevat dokumentit (600 sivua). Dokumenttien julkistamisen jälkeen kaksi USA:n hallituksen virkailijaa (Miriam Kleiman ja Robert Skwirot) kirjoitti niiden perusteella raportin Höttlistä (Analysis of The Name File of Wilhelm Höttl).
Dokumentit paljastavat, että Höttl oli täysin epäluotettava tietolähde, joka rutiininomaisesti väärensi tietoja maksua vastaan. Hän oli tietojen kaupittelija ja väärentäjä, jolla oli yhteyksiä 12 eri tiedustelupalveluun eri maissa.
Pian pidättämisensä jälkeen 1945 Höttl alkoi työskennellä CIA:n edeltäjän OSS:n hyväksi ja sitten CIC:n (USA:n armeijan Counter Intelligence Corps). Em. hallituksen tutkijat sanovat: “Pidättämisensä jälkeen Höttl alkoi toimia pidättäjiensä hyväksi”. Juuri tähän aikaan, kun hän oli salaa toimimassa Amerikan tiedustelun hyväksi, Höttl esitti historiallisen ja langettavan todistuksen “kuuden miljoonan” luvusta.
Kesäkuussa 1949 eräs USA:n tiedusteluvirkailija varoitti käyttämästä Höttliä mistään syystä ja kutsui häntä mieheksi, jolla on niin alhainen luonne ja huono poliittinen menneisyys, että hänen käyttönsä tiedustelutoiminnassa, oli se hyödyllistä tai ei, on lyhytnäköistä politiikkaa USA:lle.
CIC-raportti v. 1952 tuomitsi hänen tiedotuksensa hyödyttömiksi ja mainitsee, että hän toimii rahasta. Toisessa raportissa hänen tiedotuksiaan kutsuttiin arvottomiksi ja mahdollisesti paisutelluiksi ja väärennetyiksi.
Useat USA:n tiedusteluraportit kertovat Höttlin yhteyksistä juutalaiseen Simon Wiesenthaliin, joka metsästi natsirikollisia. CIC-raportti tammikuulta 1950 toteaa, että silloin kolmen-neljän kuukauden ajan Wiesenthal oli palkannut Höttlin keräämään tietoa hänelle.
Heinäkuussa 1952 CIC pani välit poikki Höttliin ja toteaa, että hän on tunnettu tiedustelutiedon vääristelijä. Hänen tiedotuksensa olivat sekoitus tosiasioita ja valhetta, petosta ja muuta väärää tietoa. Hänet julistettiin persona non grataksi.
Mainitut kaksi virkailijaa raportissaan sanovat häntä tunnetuksi tietojen kaupittelijaksi ja vääristelijäksi, joka kuitenkin onnistui vakuuttamaan monet tiedustelupalvelut arvostaan, kunnes sitten menetti sen.
Tri Arthur Butz mainitsee kirjassaan The Hoax of the Twentieth Century lähteitä, jotka osoittavat, sodan aikana Höttl joutui vaikeuksiin SS-upseereiden kanssa. V. 1942 SS tutki hänen hämäriä maakauppojaan Puolassa. Eräs SS-raportti luonnehti häntä “epärehelliseksi, juonittelevaksi ja mielisteleväksi, todelliseksi huijariksi” ja totesi, ettei hän sopinut edes SS-jäseneksi, saati sitten tiedustelupalvelun tehtäviin (em. Butzin kirja, s. 81). Höttl alennettiin. Mutta kun RSHA:n päälliköksi tuli hänen ystävänsä Kaltenbrunner, hän menestyi paremmin. Kaltenbrunner suojeli häntä, kun hänet saatiin kiinni tiedustelun rahojen kavaltamisesta.
Höttlin “kuuden miljoonan” luku on siis epäilemättä epäluotettava ja siten myös Nürnbergin “kuuden miljoonan” luku.
Kuten kaikki ”holokaustissa”, myös tämä ”kuusi miljoonaa uhria” on huijaus.
Vesa I Laurio
Tänä päivänä (27.1) vietetään kansainvälistä holokaustin muistopäivää.
Juutalainen Joseph Burg sanoo, että holokausti on “hirvittävä valhe.” Paul Rassinier sanoo: “Holokaustiväite on historiallinen valhe, kaikkien aikojen traagisin ja kauhein huijaus.” Arthur Butz sanoo, että holokausti on “1900-luvun huijaus.” Robert Faurisson sanoo, että holokausti on “historiallinen valhe.”
Tänä päivänä juhlitaan hirvittävää valhetta.
Tänä päivänä nostetaan maljoja historialliselle valheelle, kaikkien aikojen traagisimmalle ja kauheimmalle huijaukselle.
Tänä päivänä noustaan kunnioittamaan 1900-luvun huijausta.
Tänä päivänä maailman katolle nostetaan historiallisen valheen lippu.
Nämä sanat ”valhe” ja ”huijaus” tarkoittavat, ettei tapahtunut mitään holokaustia. Tänään juhlitaan siis tyhjää. Maailman kansojen johtajat, jotka tällaisen muistopäivän kansalliseen aarteistoonsa ovat ottaneet, ovat tyhjänpalvojia, tyhjänpuhujia ja ytimiään myöten täynnä tyhjää. Toisaalta huijareita, toisaalta narreja.
Kun juhlitaan valhetta, juhlitaan valehtelijoita. Kun juhlitaan huijausta, juhlitaan huijareita. Tänä päivä on pyhitetty valehtelijoille ja huijareille. Koko maailma juhlii valehtelijoita ja huijareita.
Maailman valehtelija- ja huijarijohto juhlii tänään sitä, kuinka helppo on huijata ihmisiä. Lippu on tangossa meidän huijaamisemme kunniaksi. Tänään juhlitaan meidän tuhoamistamme.
Koska holokaustia ei tapahtunut, saksalaisia on syytetty ja rangaistu sellaisesta, mihin he eivät ole syyllistyneet. Kyseessä on karkea antigermanistinen rasismi, antigermanismi. Tänään riemuitaan rasismista. Tämä päivä on rasismin ylistyspäivä.
Asialla on universaali rikollisuus.
Asialla on kansainvälisen rikollisuuden pahamaineisin ydin, maailman hirvittävimmät rikolliset.
He juhlivat itseään.
Maailman kansojen johdossa ovat rikolliset. Koko maailma on rikollisuuden vallassa.
Koko maailma on pahan vallassa (1. Joh. 5:19).
Valehtelu ja huijaaminen virtaavat perkeleestä (Joh. 8:44).
Tänään vietetään perkeleen päivää. Tänä päivänä maailma liputtaa perkeleen kunniaksi.
Tänään perkele juhlii meidän tuhoamistamme. Tänään perkele irvistää olettamansa lopullisen voiton kunniaksi.
Hysteerisiä perkeleenrääpäleitä häärää kaikkialla.
Kaiken loppu on lähellä.
Perkele riekkuu jo julkisesti.
Vesa I Laurio
Seuraavassa piispa Richard Williamsonin englanninkielinen haastattelu, jossa hän toteaa, ettei tapahtunut mitään holokaustia ja ettei mitään teloituskaasukammioita ollut olemassa:
http://www.youtube.com/watch?v=k6C9BuXe2RM&eurl=http://www.tellingfilms.co.uk/gledhill.htm
Lipponen ja Suomen opetuslaitos ovat valehdelleet suomalaisille päin naamaa kirjassaan ”Kertokaa siitä lapsillenne – Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945”, joka on tarkoitettu koulujen opetusmateriaaliksi. Olen laatinut tästä huijareiden kirjasta kirja-arvostelun:
http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-1/
http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-2/
http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-3/
http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-4/
http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-5/
Olen myös 14.7.2008 lähettänyt tämän kirja-arvosteluni pääministerille, opetusministerille, Opetushallituksen pääjohtajalle, oikeuskanslerille ja valtakunnansyyttäjälle mahdollisia toimenpiteitä varten. Olisin toivonut, että ent. pääministeri Lipponen ja vastuulliset opetushallinnon virkailijat haastetaan oikeuteen ja suljetaan vankilaan, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Onko koko Suomen johto, oikeudellisia viranomaisia ja tuomioistuimia myöten, rikollisten miehittämä, niin ettei huijareita saada kiinni? Miksei Suomen kansaa suojella huijareilta?
Miksi Suomen viranomaiset sallivat syöttää lapsillemme karkeaa viha-, valhe- ja kauhupropagandaa ja myrkyllistä rasismia (antigermanistista rasismia)? Vai toimivatko Suomen viranomaiset kokonaisuudessaan lastemme myrkyttäjinä, niin ettei Suomen kansalla ole missään mitään puolustajaa?
Myös tiedotusvälineet (HS, Aamulehti, televisio, radio, Google jne.) ovat täysin rinnoin huijareiden ja holokaustivalheen asialla, ja heidätkin pitäisi saada telkien taakse.
Samoin kirkko ja yliopistolaitos.
Huijareita kaikki. Rikollisia.
Vesa I Laurio
Helsingin Sanomien verkkosivuilla oli 26.1.2009 uutinen Esa Seppäsen uudesta kirjasta. Uutisen otsikkona oli Tutkija: Kekkosta arvostetaan enemmän Venäjällä kuin Suomessa.
Uutisessa todettiin mm. seuraavaa:
”Urho Kekkonen herättää edelleen vahvoja tuntoja yli 20 vuotta kuolemansa jälkeen. Kekkos-tutkija ja valtiotieteiden tohtori Esa Seppänen sivaltaa Kekkos-kriitikoita raskaalla kädellä uudessa kirjassaan.
”Kirjassaan ’UKK:n syvä jälki – Perintö vai painolasti?’ (Ajatus) Seppänen käy läpi sitä, mitä Kekkosesta on vuoden 1986 jälkeen kirjoitettu. Voidaan jopa tulkita, että Seppänen on ristiretkellä Kekkosen kunnian puolesta. Joka tapauksessa hän haluaisi, että nyky-Suomikin ottaisi opiksi Kekkosesta. – -
”Myöskään Suomen valtiojohto ei säästy Seppäsen arvostelulta. Hän käsittelee kirjassa pitkään Suomen ja Venäjän suhteita ja päätyy siihen, että Suomelta ilmiselvästi puuttuu kokonaisvaltainen Venäjä-strategia. Tässä yhteydessä hän viittaa Kekkosen laajaan kokemukseen Venäjän-suhteiden hoidossa.
”’Siinä tarvittiin ennen kaikkea johdonmukaisesti ja määrätietoisesti toteutettua kokonaisvaltaista toimintastrategiaa, joka tämän päivän valtiojohdoltamme näyttää puuttuvan’, hän kirjoittaa.
”Seppänen arvostelee kipakasti myös sitä, ettei Kekkosesta tehty Helsinkiin näköispatsasta. Kekkosen muistomerkki Finlandia-talon kupeessa on hänen mielestään sinänsä oikealla paikalla.
”Hän kuitenkin paheksuu jyrkästi sitä, että Kekkosen muistolle on tarkoitettu teos on muuttunut sorsien ulostusastiaksi.”
**********************
Tähän on todettava seuraavaa:
1) Kekkonen on massamurhaaja. Hänen allekirjoittamansa aborttilain nojalla Suomessa on vuoden 1970 jälkeen teurastettu jo yli puoli miljoonaa lasta – suurin osa paloittelumurhina. Kekkonen on Suomen historian hirvittävin massamurhaaja.
2) Kekkonen saunoi juutalaisen kanssa. Hänen saunakaverinsa oli Hrutshev-niminen (oik. Perlmutter) ihmiskunnan vihollinen:
http://judicial-inc.org/91who_was_khrushchev.htm
3) On aivan oikein, että Kekkosen muistolle tarkoitettu teos on muuttunut sorsien ulostusastiaksi. Kekkosen muistomerkkien kuuluukin hukkua lintujen paskaan.
Vesa I Laurio
