David Olére

Opetushallitus (OPH) julkaisi vuonna 2001 silloisen pääministeri Lipposen Ruotsista Suomeen tuoman erittäin karkean valhe- ja kauhupropagandakirjan holokaustista, Stéphane Bruchfeldin ja Paul A. Levinen alun perin ruotsiksi kirjoittaman ”Kertokaa siitä lapsillenne – Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945” (tänä vuonna siitä ilmestyi kolmas painos koulujen käyttöön). Kirja on täynnä niin häpeällistä ja kammottavaa propagandaa, että – vaikka olenkin kirjoittanut kirjasta erillisen 5-osaisen kirja-arvostelun ”Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu” – on syytä ottaa siitä erikseen esiin joitakin kohtia. Seuraavassa esitän, mitä Lipponen ja Opetushallitus haluavat meille ja lapsillemme opettaa juutalaisen David Oléren välityksellä.

 

Kirja esittää sivulla 104 David Oléren piirtämän kuvan, ja kuvateksti kuuluu: Kaasukammion avaaminen. Yksi ranskalaisen Sonderkommandon jäsenen ja hengissä säilyneen David Oléren monista piirroksista.

 

Kuvassa vasemmalla näkyy osa krematoriouunista ja oikealla ”kaasukammio”, jonka ovi on auki ja josta ”Sonderkommandon” kaksi jäsentä raahaa uhreja kohti krematoriouunia yläruumis paljaana ja ilman kaasunaamareita. Kaasukammion ja krematoriouunin välinen etäisyys on noin 10-15 metriä. Toimitusta valvoo SS-mies ilman kaasunaamaria saman 10-15 metrin päässä avoimesta kaasukammion ovesta, lähellä raahattavia uhreja, joiden ihosta ja ruumiinonteloista ja –aukoista todennäköisesti tihkuu tappavaa kaasua.

 

Kuten edellä mainitun kirja-arvosteluni luvuissa 4 ja 19 todetaan, tilaan, jossa Zyklon B:tä on käytetty, ei voi mennä ilman kaasunaamaria ennen kuin vasta 3-4 tunnin kuluttua tuuletuksen aloittamisesta, tämäkin sillä edellytyksellä, että Zyklon B-granulat on tilasta heti alkuun poistettu, kuivissa oloissahan syaanivety pääsee vapautumaan sidosgranuloista kokonaan vasta 2,5 tunnin kuluttua (kosteissa oloissa, kuten Birkenaun Kremoissa, aika on selvästi pidempi, siellähän syaanivety olisi imeytynyt jopa ruumiineritteisiin). Koska kuitenkaan granuloita ei olisi voitu poistaa ihmisiä täynnä olevista ”kaasukammioista” heidän altaan, oli ensin odotettava kosteiden olojen vuoksi syaanivedyn vapautumisen loppumista ehkä noin 7 tuntia, sitten olisi täytynyt laittaa tuuletus päälle, ja tuuletuksen aloittamisesta olisi kosteissa oloissa täytynyt odottaa vielä ehkä toiset 7 tuntia, ennen kuin huoneeseen olisi ilman kaasunaamareita voitu mennä. ”Kaasutuksesta” olisi kulunut noin 14 tuntia, ennen kuin Oléren kuvaama näkymä olisi ollut mahdollinen.

 

Mitä kyseisen piirroksen ja muiden Oléren piirrosten totuudellisuuteen tulee, niin siinä suhteessa Olére on valehtelija. Hänen piirroksensa eivät pidä yhtä todellisuuden kanssa. OPH:n kirjan piirroksessa krematorio ja ”kaasukammio” ovat vierekkäin, mutta niin ei ollut asianlaita yhdessäkään Birkenaun Kremassa (”Krema” on koko sen rakennuksen nimi, jossa sijaitsivat krematoriouunit, ruumishuoneet [eli ns. ”kaasukammiot”] ja muut tilat). Olére väitti jopa asuneensa lähes kaksi vuotta Krema III:n ullakolla, ja jos hänen piirroksensa on tarkoitus kuvata Krema III:ea, silloin se on perin juuri valheellinen: väitetty ”kaasukammio” ja krematoriouunit sijaitsivat näet eri kerroksissa.

 

OPH:n kirja ilmoittaa Oléren olleen Sonderkommandon jäsen, mutta tällaista ei mainita muualla holokaustikirjallisuudessa. Carlo Mattognon kirjassa ”The Bunkers of Auschwitz” sivulla 88 siteeratussa Serge Klarsfeldin tekstissä sanotaan, että Auschwitzissa Olére ”pelastui”, koska hän oli taiteilija, joka puhui useita kieliä ja siksi hänestä oli saksalaisille hyötyä. Aika ajoin Olére kuitenkin Klarsfeldin mukaan määrättiin hoitamaan roskanpolttouunia tai tyhjentämään ”kaasukammioita”. Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että Olére olisi itse nähnyt mitään ”kaasutuksia”, tällaiset väitteet perustuvat yksinomaan hänen piirroksiinsa, sillä Olére ei ole itse koskaan kirjoittanut kokemuksistaan eikä häneltä koskaan vaadittu valaehtoista todistusta.

 

Samassa kirjassa (s. 91) Mattogno kuvaa Oléren ns. bunkkeri 2:sta tekemää piirrosta ”propagandakirjoituksen kuvitukseksi”; piirros on mustaan propagandaan perustuva fiktiivinen piirustus.

 

Oléren piirroksissa on lukuisia valheita: usein hän piirtää Kremojen savupiipuista tulevan mustaa savua ja liekkejä, mutta liekkien nouseminen krematorioiden savupiipuista on arkkitehtonis-teknisistä syistä täysin mahdotonta. Savua Birkenaun Kremojen savupiipuista kyllä tuli silloin kun krematoriouuneja käytettiin.

 

Muitakin valheita Olére esittää piirtämällä. Auschwitzin krematoriouunien aukot hän piirtää kaksi kertaa liian suuriksi. Hänen kuvissaan ruumiita ohjataan tuhkausuuniin kantotelineellä, joka liukuu kahden vangin pitelemän tangon varassa. Todellisuudessa uunien aukkojen reunoissa oli rullat, joiden varassa teline liikkui. On siis todennäköistä, ettei Olére koskaan ollut krematoriouunien lähelläkään.

 

Lisäksi kantoteline olisi humpsahtanut ennen aikojaan uunin pohjalle, koska yksi mies ei olisi voinut toisesta päästä hallita telinettä, jota uunin sisällä ei tukenut mikään ja joka ruumiin (tai ruumiitten) painosta olisi noussut pystyyn eikä kantotelineen takaisin vetäminen olisi onnistunut.

 

Edelleen: Krematoriouunit olivat niin kuumia, ettei mitenkään ollut mahdollista toimia niiden edessä niin kuin Olére kuvaa.

 

Yllä olevat valheet luettelee Germar Rudolf kirjassaan ”Lectures on the Holocaust” (s. 456-459), ja kirjan sivulla 458 on sama Oléren piirros kuin OPH:n kirjassa.

 

Oléren piirrokset ovat siis mustaa propagandaa, johon ei voi luottaa.

 

Kuvaan sopii hyvin, että Olére on väittänyt, että krematoriossa SS-miehet tekivät ihmislihasta makkaraa; kirjaimet R.I.W. olisivat tarkoittaneet ”Reine Juden-Wurst” (puhdasta juutalaismakkaraa).

 

Vesa I Laurio

Salmen Lewenthal

Opetushallitus (OPH) julkaisi vuonna 2001 silloisen pääministeri Lipposen Ruotsista Suomeen tuoman erittäin karkean valhe- ja kauhupropagandakirjan holokaustista, Stéphane Bruchfeldin ja Paul A. Levinen alun perin ruotsiksi kirjoittaman ”Kertokaa siitä lapsillenne – Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945” (tänä vuonna siitä ilmestyi kolmas painos koulujen käyttöön). Kirja on täynnä niin häpeällistä ja kammottavaa propagandaa, että – vaikka olenkin kirjoittanut kirjasta erillisen 5-osaisen kirja-arvostelun ”Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu” – on syytä ottaa siitä erikseen esiin joitakin kohtia. Seuraavassa esitän, mitä Lipponen ja Opetushallitus haluavat meille ja lapsillemme opettaa juutalaisen Salmen Lewenthalin välityksellä.

 

Kirja kertoo sivulla 102: Sonderkommandon jäsen, Salmen Lewenthal, kuvaa tapausta, jota hän joutui todistamaan Auschwitz-Birkenaun leirillä 20. lokakuuta 1944. Hänen kertomuksensa käsikirjoitus löytyi 1961 maahan kaivettuna leirin krematorion läheltä.

 

”Keskellä kirkasta päivää tänne tuotiin 600 juutalaista 12-18-vuotiasta poikaa – - Paikalla he saivat komennon riisuutua siinä. Pojat panivat merkille savun, joka nousi piipuista, ja ymmärsivät heti, että heitä oltiin ajamassa kohti kuolemaa. He alkoivat juoksennella epätoivoisesti ympäriinsä ja repiä hiuksiaan tietämättä, miten voisivat pelastautua. Monet heistä puhkesivat sydäntä särkevään itkuun, lohduttomat valitushuudot kantoivat kauas (…) Pojat riisuutuivat vaistomaisen kuolemanpelon vallassa, alastomina ja paljasjalkaisina he pakkautuivat tiiviisti yhteen iskuja välttääkseen – - Monet pojista juoksivat ”Sonderkommandoon” kuuluvien juutalaisten luokse, heittäytyivät heidän kaulaansa ja rukoilivat, että nämä pelastaisivat heidät. Toiset juoksivat alastomina eri suuntiin aukiolla välttääkseen kuoleman. Joukkoa komentava huusi SS-vartijan pampun kanssa avukseen. Nuoret kirkkaat pojanäänet voimistuivat minuutti minuutilta, kunnes ne muuttuivat katkeraksi itkuksi. Tämä hirvittävä valitus kuului matkojen päähän. Seisoimme täysin jäykkinä ja lamaantuneina itkusta ja valituksesta. SS-miehet seisoskelivat tyytyväisinä hymyillen ilman pienintäkään merkkiä säälistä näyttäen ylpeiltä voittajilta ajaessaan poikia hirvittävin iskuin bunkkeriin (…) Muutamat pojista juoksentelivat edelleen edestakaisin aukiolla ja yrittivät pelastautua. SS-miehet juoksivat heidän perässään villisti lyöden, kunnes saivat lopulta tilanteen hallintaansa ja kaikki bunkkeriin. Heidän ilonsa oli sanoin kuvaamaton. Eikö heillä itsellään ollut lapsia?”

 

Merkillistä on, että OPH:n kirjan tekijät ovat ottaneet tällaisen hengentuotteen mukaan kirjaansa. Jokainen normaali ihminen, joka tämän lukee, ymmärtää, että kyseessä taitaa olla ylilennokas sadistisen mielen fantasia. Puuttuu vain, että pojat olisivat hyppineet bunkkerin (krematorion?) katolle tai kauhuissaan kaivaneet 20 metriä syviä tunneleita SS-miesten ja komentajan alta vapauteen ja juosseet 10 minuutissa Krakovaan! Ja mikseivät he laudanpalasista rakentaneet itselleen siipiä ja lentäneet pois? Ja huutaakin he olisivat kauhuissaan voineet niin, että huuto kuului Afrikkaan asti.

 

Tarina on niin mieletön, etteivät revisionistit juurikaan ole viitsineet käsitellä sitä. Muutaman rivin siitä on kirjoittanut Jürgen Graf kirjassaan ”Auschwitz. Tätergeständnisse und Augenzeugen des Holocaust” (s. 98-100). Graf kertoo, että Jadwige Bezwinskan ja Danuta Czechin kirjoituksen mukaan käsikirjoitus löytyi maahan kaivettuna 17.10.1962 eikä 1961, kuten OPH:n kirja esittää (Bezwinskan ja Czechin teksti löytyy julkaisusta Hefte von Auschwitz, Sonderheft 1, Handschriften von Mitgliedern des Sonderkommandos, 1972, s. 133-134). Graf kertoo myös, ettei käsikirjoituksen tekstissä ole täsmällisiä aikamerkintöjä, joten OPH:n kirjan esittämä päivämäärä ”20. lokakuuta 1944” lienee keksitty (eräässä OPH:n kirjan pois jättämässä kohdassa mainitaan ”lokakuun jälkipuolisko” mutta ei vuotta).

 

Graf katsoo tämän hengentuotteen kuuluvan siihen sadistis-seksuaalisten fantasioiden kategoriaan, jota holokaustikirjallisuus on täynnä. Hypoteesina hän myös esittää, että luku ”600” ehkä liittyy juutalaisuuden pyhiin lukuihin, sillä numero 6 on juutalaisuudessa pyhä luku. Hän kertoo, että tämän asian selvittäminen kuuluu hepraisteille ja psykologeille, ei historioitsijoille.

 

Itse toteaisin, että miksei Lewenthal sitten kuvaa poikien kaasutusta, kuolinkouristuksia, irvistyksiä, kuolinväriä ja ruumiitten poisraahaamista ja hautaamista, jos sellainen sitten tapahtui ja jos hän kerran kuului ”Sonderkommandoon”? Miksi tyytyä falsettiin nouseviin huutoihin sitä ennen ja hiusten repimisiin? Eikö tässä ole suuri puutos?

 

Ja mistä lähtien pelkkä savupiipusta nouseva savu on tehnyt poikajoukon hysteeriseksi? Eiväthän he edes tunteneet sen paikan rakennuksia, johon heidät tuotiin.

 

Lewenthalin tarinan saduksi osoittaa myös se, että käsikirjoituksen toisessa kohdassa puhutaan ”puolen miljoonan unkarinjuutalaisen polttamisesta”. Unkarin juutalaisia ei tuhottu eikä poltettu, ks. blogikirjoitukseni ”Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu”, osa 2, luku 17 ”Unkarin juutalaiset”;

 

http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/opetushallituksen-holokaustikirjan-arvostelu-osa-2/ 

 

Lewenthalin sepustus on malliesimerkki siitä holokaustitahojen metodista, jossa propagandatavoitteiden saavuttamiseksi pyritään vetoamaan tunteisiin.

 

Joka haluaa tutustua laajemmin kyseiseen 5-osaiseen kirja-arvosteluuni, löytää sen blogini etusivulta sisällysluettelosta.

 

Vesa I Laurio

Israelilainen Mordechai Vanunu holokaustista

1980-luvun puolivälissä israelilainen ydinteknikko Mordechai Vanunu paljasti Israelin salaisen ydinaseohjelman. Israelin salainen palvelu Mossad vangitsi Vanunun, ja hänet tuomittiin salaisessa oikeudenkäynnissä maanpetoksesta vankilaan, jossa hän vietti 18 vuotta, 11 niistä eristyssellissä.

Vuoden 2004 huhtikuussa hän pääsi pois vankilasta, mutta hän joutuu elämään rajoitusten alaisena, hänelle ei esimerkiksi annettu lupaa puhua ulkomaalaisille. Tästä huolimatta Vanunu syyskuussa 2004 antoi haastattelun australialaiselle Radio Adelaidelle. Seuraavassa kyseinen haastattelu (H = haastattelija, V = Vanunu):

V: Rajoitukset eivät toimi; ne ovat mahdottomia ja vastoin ihmisoikeuksia ja demokraattista järjestelmää, ja he luopuvat niistä puolen vuoden kuluessa, ainakin mitä tulee kieltoon puhua ulkomaalaisille ja matkustaa valtion sisällä.

H: Otatteko Te riskin puhuessanne meille?

V: Ei, en ota riskiä. Olen arvioinut tilanteen ihmisoikeuksien ja sananvapauden mukaisesti, jotka jokaisella ihmisinä tulisi olla, ja toteutan sananvapautta ja uskon, että Israelin hallitus ja israelilaiset järjestöt tajuavat, että se, mitä he ovat päättäneet, ei ole oikein. He eivät myöskään ryhdy mihinkään väärään sen vuoksi, että puhun teille.

H: Kun rajoituksista luovutaan, mitä teette sitten?

V: Jos he sallivat minun lähteä, lähden Israelista välittömästi; haluan nähdä maailmaa, toteuttaa vapauttani. Jos he eivät salli minun lähteä ja puhua, silloin minä puhun paljon enemmän tiedotusvälineille ja kaikkialla maailmassa ja täällä oleville ihmisille.

H: Olette ollut 18 vuotta Mossadin vankilassa, 11 vuotta niistä eristyssellissä. Kuinka estitte noita vuosia vaikuttamasta mieleenne?

V: Vaikutus oli hyvin ankara ja voimakas, mutta varjelin alusta lähtien päättäväisesti ja lujasti vapauttani, vapaata tahtoani ja ihmisyyttäni; tämä oli minun taisteluni alusta lähtien. Israelin mahtijärjestö teki kaikkensa taistellakseen minua vastaan, tuottaakseen minulle vahinkoa, vahingoittaakseen terveyttäni ja mieltäni, ja jossain määrin he onnistuivat, mutta selvisin siitä ja olen nyt vapaa, mutta se oli hyvin kovaa, hyvin vaikeaa aikaa, enkä toivo kenenkään joutuvan kärsimään, mitä minä kärsin. Samoin taistelen nyt, kun puhun teille ja yritän olla ihminen niin kuin muutkin.

H: Tuntuuko Teistä kuitenkin, että noilla eristyssellissä viettämillänne vuosilla on ollut vaikutus Teihin?

V: En usko. Ainoa vaikutus on, että ehkä terveyteni on osittain vahingoittunut. Tulevaisuus näyttää, kuinka terveyteni reagoi ja kuinka terveyteni säilyy lähitulevaisuudessa.

H: Käännyitte juutalaisuudesta kristinuskoon. Auttoiko tämä, vai suhtautuivatko vangitsijanne sen vuoksi ankarammin?

V: Kääntymykseni kristinuskoon tapahtui Sydneyssä Australiassa vuonna 1986, se tapahtui ennen tätä tapausta. Niinpä kun jouduin vankilaan, päätin, että kristillinen uskoni on oleva tieni vapauteen, rajaviivani, puolustukseni Israelin mahtijärjestöä, aivopesua tai psykologista sodankäyntiä vastaan. Näin jollakin tavalla, monin tavoin, se auttoi minua hyvin paljon.

H: Uskotteko, että olette Israelin petturi?

V: Viisi miljoonaa juutalaista pitää minua petturina, mutta kuusi miljardia ihmistä ympäri maapallon ajattelee, että olen sankari ja hyvä ihminen, joka tuo sanoman kaikille ihmisille, että meidän tulisi pysyä elossa ja estää ydinaseitten käyttö, ydinasevalmistelut ja ydinsota tulevaisuudessa.

H: Se tieto, joka Teillä oli Israelin ydinaseohjelmasta, on nyt lähes 20 vuotta vanhaa ja aika lailla vanhentunutta. Miksi uskotte, että Israelin hallitus yhä – ilmeisesti – pelkää Teitä?

V: Ehkä todellinen pelko on vapaa henkeni, uskoni ilmaista vapaasti näkemyksiäni politiikasta, kaikesta, ei ainoastaan ydinsalaisuuksista. Minulla on monia mielenkiintoisia näkemyksiä, ja kerron niistä ilman pelkoa kenelle tahansa maailmassa, kaikille tiedotusvälineille, eikä Israel koe sitä hyvänä.

He eivät pidä siitä. Lisäksi Israelin hallitus ja valtio ovat opettaneet koko maailmaa, etenkin länsimaita, Eurooppaa, USA:ta, Australiaa ja Kanadaa, he opettavat heitä pelkäämään ja olemaan Israelin holokaustipropagandan ja kaiken tämän propagandan kiristettävinä.

Heidän todellinen huolensa on, että tulee mies, joka puhuu sisältä käsin heidän rikoksistaan, heidän virheistään, heidän typerästä ydinasepolitiikastaan, ja koko maailma näkee kaiken sen.

***************

Vanunu siis kertoo, että holokausti on pelkkää propagandaa, jolla Israel kiristää koko maailmaa, etenkin länsimaita.

Vesa I Laurio

Hieman tuhoajien taustatouhuista (englanniksi)

Esitän seuraavan sen kummemmin kommentoimatta sitä (etoo liikaa). Joitakin korostuksia olen kuitenkin tähän kirjoitukseen liittänyt. Joka ei osaa englantia, pyytäköön jotakuta englannintaitoista kertomaan, mitä juutalaisista ja heidän päämäärästään (kaiken tuhoamisesta) tässä sanotaan.

 

Historian Demands Action on Powerful Doomsday Cults

 

Henry Makow Ph.D. – September 4, 2008

 

http://www.thetruthseeker.co.uk/article.asp?ID=9285

 

A Munich-based historian Wolfgang Eggert, 46, will launch an Internet petition tomorrow (Friday Sept. 5) to demand action on powerful Jewish and Christian cults that want to instigate a nuclear holocaust to fulfill Biblical prophesy.

 

He thinks cult members must be exposed and removed. He points to the Jewish Chabad Lubavitcher sect who want to hasten Armageddon in order to facilitate the intervention of the Messiah. Eggert quotes a Lubavitcher rabbi who says:”the world is waiting for us to fulfill our role in preparing the world to greet Moshiach” (i.e. Messiah.)

 

Their members include Paul Wolfowitz, the architect of the Iraq War which began with an attack named after a Cabalist diety, “Shekinah” (“Shock and Awe”). Especially worrisome now is Chabadnik Joe Lieberman who visited Israel in March with his buddy John McCain. There is concern over Sen. Carl Levin who is Chair of the Senate Armed Services Committee. Other prominent Orthodox Jews who might be part of this cult include Bush Attorney General Michael Mukasey, Homeland Security Director Michael Chertoff and former Pentagon Controller Dov Zakheim, implicated in the disappearance of “trillions” of dollars.

 

While the Chabad Lubavitchers are his focus, Eggert is also concerned about Christian Evangelists like Jack Van Impe and Timothy LaHaye who are close to the Bush administration. Their desired scenario includes the destruction of the al-Aqsa mosque, the restoration of the Third Temple on its site; the rising to heaven of the 144,000 Chosen Ones; the battle of Armageddon; mass death among Israeli Jews and the Final Coming of Jesus Christ.

 

The power of the Lubovitchers seems uncanny. (Apparently they are rich.) On March 26 1991, the US Senate commemorated the birthday(1) of founder Rebbe Menachem Schneerson as “National Education Day.” It also acknowledged the validity of the Talmudic “Seven Noahide Laws.” This at a time when all Christian symbolism is being assiduously removed from society. (1)

 

http://web.archive.org/web/20000516154848/http:/www.noahide.com/congress.htm

 

When Schneerson died in 1994, he was awarded the Congressional Gold Medal for his contribution to “global morals.” According to Eggert, Schneerson taught that Jewish and Gentile souls are fundamentally different. “All Jews are good by nature…Jews are the pride of creation, the Goyim (Gentiles) are the scum.”

 

According to Schneerson, the Goyim still have a role in serving the Chosen ones. The Jews are the Priests while the Noahide Laws provide “a religion for the rank and file.” Quoting the Lubavitcher rabbi: “When examining the chain of frightening events [since 9-11] with a Chassidic eye, we see that the US is being pushed toward fulfilling its historic role of teaching the Sheva Mitzvos [i.e. Noahide laws] to the world.“

 

According to Eggert, Freemasons have always called themselves “Noachids” and incorporated the statutes into their Constitution as early as 1723.

 

Here is a 2004 picture of Barack Obama meeting with Rabbi Yossi Brackman, Director of the Chabad Jewish Center in Chicago (jätin kuvat pois). If you look, you can find pictures of many major politicians in the West posing with this sect. There was a website that featured more than a dozen of them but it has been taken down. In this You Tube the current Chief Rabbi of the Chabad boasts of his rapport with Vladimir Putin. Eggert says Putin’s mother is Jewish, which makes him Jewish, and that President Medvedev is Jewish on both sides. It’s hard to say if they are beholden to the Chabadniks.

 

Eggert, who studied History and Politics at universities in Berlin and Munich, is the author of eight books on hidden history. He believes that all of modern history is influenced by Cabalistic plot to fulfill Biblical Prophesy. However, he is careful to distinguish between the Lubavitchers and other Hasidim who think it is a crime to “force God’s hand” and “hasten the redemption.”

 

Nevertheless, as Eggert surveys modern history, the Lubavitchers seem to be in control.

 

“Every part of modern history is linked to another and in itself to Zionism, state intelligence, lodges and alike. Without the Balfour declaration, there would have been no democratic revolution in Russia and no America into World War One … We may start at any historical point (even with the American revolution or more far back Oliver Cromwell) [and] we´ll see, that the maker (or profiteer) of all this is Cabalistic Judaism. All serves their plan, to implement biblical prophecy.”

 

Eggert cites World Zionist VP Max Nordau’s speech at the 1903 Zionist Convention predicting “a future World War [and] peace conference where with the help of England a free and Jewish Palestine will be created.” ( Eggert, “Israel’s Geheimvatikan” Vol.2, pp.21-22)

 

He says Germany was sabotaged (strikes, revolts) in WW1 by the Zionists because it wouldn’t play ball on Israel. He cites a book in Hebrew, “The Historical Moment” by M. Gonzer: “We even find nations who are slow on the uptake and who find it difficult to understand certain relations unless the rebbe–that is world history–gives them some sensible bashes which makes them open their eyes.” (Israels Geheimvatikan, vol. 1, p.47.)

 

Eggert is approaching prominent Jewish figures personally because he believes their support is most needed. So far he has a few prominent signers but has met with some official interference. Eggert wrote to me last week:

 

“My attempts to find prominent signers in advance were duped. I´ve written to 120 Jewish dissidents in America and Israel; everyone got a separate personal mail. It took me three days. in the first, say two or three hours of my campaign there were regularly mails coming back, with thanks or criticism or messages, that the addressee was absent. quick answers came from Noam Chomsky and the nuclear “spy” Vanunu and a high ranking security officer of the United Nations ordered all my books – but then, immediately after and within one moment all resonance stopped. and since then i haven’t received any more answers, although i kept on sending one mail after the other. I think, that some guys are blocking or filtering my mailbox.”

 

CONCLUSION

 

As we weather the election hurricane season, it is useful to remember that the same people control both parties. Sarah Palin is a distraction. A confection. A cosmetic blush. Her convention speech was written by one of George W’s stable of speech writers. She was vetted and approved by AIPAC and Rabbi Joe Lieberman. Rothschild cut-out George Soros funds and controls Obama.

 

That’s why I’ll be signing Wolfgang Eggert’s petition. It’s important that they know we aren’t all rubes, mesmerized by their tired old shell game.

 

Wolfgang Eggert will be my guest Sunday on “Male Mentoring” 10 PM CT

 

www.republicbroadcasting.org

 

Sanon kuitenkin sen verran, että jos Putin ja Medvedev todella ovat juutalaisia (kuten on tainnut olla Boris Jeltsinkin, oik. nimeltään Jeltzman), niin silloin – koska Georgiakin on täydellisessä juutalaiskontrollissa – Georgian sota on ollut pelkkä lavastus, ehkä harjoitus johonkin kokonaan muuhun. Jos juutalaiset olisivat tahtoneet aloittaa ydinpommiholokaustin ei-juutalaisten tuhoamiseksi jo nyt, niin toki he olisivat sen aloittaneet.

 

Georgian juutalaiskontrollista ks. kirjoitukseni “Georgiasta oleellinen lisätieto”:

 

http://laurio.wordpress.com/2008/09/02/georgiasta-oleellinen-lisatieto/ 

 

Todellisia maanpettureita ovat ne päättäjämme, jotka ovat sallineet maamme joutua juutalaiskontrolliin. Juutalaiset todella ovat perkeleestä, kuten Jumala itsekin sanassaan sanoo: “Te olette isästä perkeleestä – - murhaajia – - valehtelijoita – - ette ole Jumalasta” (Joh. 8:44, 47). Suu kuolassa he pyrkivät tuhoamaan kaiken.

 

Vesa I Laurio

Unkarin juutalaiset

Opetushallitus (OPH) on – ent. pääministeri Lipposen toimeksiannosta – julkaissut koulujen oppikirjaksi (tai ainakin opetuksen taustamateriaaliksi) holokaustihuijareiden propagandakirjan ”Kertokaa siitä lapsillenne – Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945”. Kirja sanoo esittävänsä ”holokaustin historian”. Kuitenkaan mitään holokaustia ei ollut, mutta tällä seikalla ei propagandassa ole merkitystä. Olen laatinut tästä kirjasta kirja-arvostelun ”Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu”, joka löytyy tältä blogilta 5-osaisena.

Kirja käsittelee myös Unkarin juutalaisia ja heidän kohtaloaan. Jo kirjan kansikuva esittää Birkenaun metsikössä odottelevia Unkarin juutalaisia, ja takakannen kuvateksti kuuluu: Naisia, lapsia ja vanhuksia odottamassa metsikössä, 100 metrin päässä yhdestä Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin kaasukammiosta. He odottavat riisuutumista. Sen jälkeen he menevät huoneeseen, jossa heidät kaasutetaan hengiltä, ja sitten heidät poltetaan krematorion uuneissa, samassa rakennuksessa. Kuvassa olevat ihmiset ovat juutalaisia, jotka on kuljetettu junalla Unkarista Auschwitziin touko-kesäkuun vaihteessa 1944. Kuva on peräisin albumista, joka kertoo, mitä leirille saapuneille vangeille tapahtui.

Sivuilla 100 ja 101 on lisäksi kaksi kuvaa samasta albumista, ensimmäinen kuvaa Unkarin juutalaisten jaottelua ryhmiin asemalla ja toinen kuvaa heitä Birkenaun tiellä. Kuvatekstit kuuluvat:

Kuva sivulla 100: Valikointi. Yksi monista kuvista laiturilla tapahtuvasta valikoinnista Birkenaussa. Monet henkiin jääneet todistavat, miten tämä hetki merkitsi heidän perheidensä loppua. Saksalaiset SS-lääkärit ja muut upseerit valikoivat, ketkä otettiin leirille töihin. Kuvan yläosassa näkyy kolonna kelvottomiksi katsottuja ihmisiä, enimmäkseen lapsia, naisia ja vanhuksia, matkalla krematorio 2:n kaasukammioon.

Kuva sivulla 101: Kelvottomiksi katsotut seisoskelemassa krematorio 2:n portin ulkopuolella. Heidän elämästään on jäljellä ehkä tunti. Ennen kuin päivä on päättynyt, nämä naiset ja lapset on tukehdutettu hengiltä ja muutettu tuhkaksi suunnitelmallisessa, teollisessa prosessissa. Tältä paikalta he siirtyvät pienen puutarhan ohitse muutamia porrasaskelmia alas pukuhuoneeseen. Riisuutumisen jälkeen he menevät viereiseen kaasukammioon, jonne mahtuu jopa 2000 ihmistä. Jykevät ovet suljetaan, valot sammutetaan ja kammioon päästetään syaanivetyä kehittävät Zyklon B-kiteet. Kaasun poistuulettamisen jälkeen juutalaiset ”Sonderkommandovangit” kuljettavat ruumiit krematoriouuneihin poltettaviksi. Koko tämä prosessi vei usein vain tunnin tai kaksi.

Varsinainen teksti sivuilla 100 ja 101 toteaa muun muassa: ”Umsiedlung der Juden aus Ungarn” (”Juutalaisten siirtäminen Unkarista”; em. valokuva-albumi) onkin sen vuoksi (valokuvaaminen oli kiellettyä) ainutlaatuinen dokumentti, joka löytyi sodan lopussa keskitysleiriltä. – - Nämä vanhat, vammaiset ja naiset lapsineen vietiin suoraan kaasukammioihin.

Sivulla 48 OPH:n kirja sanoo: Vaikka Unkarissa säädettiinkin juutalaisvastaisia lakeja, maan johto kykeni vastustamaan saksalaisten painostusta karkottaa juutalaiset tuhoamisleireille. Tilanne muuttui, kun Saksan armeija miehitti Unkarin maaliskuussa 1944. Toukokuun puolivälissä 1944 alkoivat juutalaisten kuljetukset Auschwitziin. Yli 420 000 juutalaista unkarinjuutalaista karkotettiin 42 päivän aikana suoraan Auschwitz-Birkenauhun. Jopa 12 000 henkeä kaasutettiin hengiltä päivittäin koko maailman silmien edessä. Heinäkuun alussa 1944 Unkarin pääministeri Miklos Horthy antoi käskyn karkotusten keskeyttämisestä. Koska toimet juutalaisia vastaan edellyttivät unkarilaisten apua, tämä päätös pelasti 300 000 juutalaisen hengen Budapestissa.

Ei ole vaikea nähdä, että tällaiset tekstit ovat lähtöisin häiriintyneestä mielestä. Tällaista vastuutonta kauhupropagandaa lapsillemme halutaan opettaa ja heidän elämäänsä järkyttää.

Tässä on heti todettava, etteivät valokuvissa olevat ihmiset olleet menossa mihinkään krematorioihin ja ”kaasukammioihin” vaan keskussaunaan, jossa heidät oli epidemioiden välttämiseksi tarkoitus peseytyä ja jossa myös heidän vaatteensa puhdistettiin vaarallista pilkkukuumetta levittävistä täistä (siellä oli kuumailmatäikaapit). Tie rautatieasemalta kulki keskussaunaan (suureen täidentuhoamislaitokseen) krematorioiden 2 ja 3 välistä. Tie näkyy ilmakuvissa.

Lainaan tässä prof. Faurissonin tekstiä hänen artikkelistaan ”The Zündel Trials (1985 and 1988)” (JHR 4/1988): ”Ken Wilson, ilmakuvaspesialisti, oli osoittanut, että ihmisten surmaamisiin tarkoitetuissa Auschwitzin ja Birkenaun ’kaasukammioissa’ ei ollut edes piippuja kaasun poistamiseen, mikä olisi ollut välttämätöntä. Hän myös osoitti, että olin ollut oikeassa syyttäessäni Serge Klarsfeldiä ja Jean-Claude Pressacia Birkenaun kartan väärentämisestä (The Auschwitz Album, Seuil Publishers, 1983, s. 42). Saadakseen lukijat uskomaan, että valokuvaajan tallentamat juutalaisnaisten ja -lasten ryhmät Kremojen II ja III välissä eivät ole voineet kulkea kauemmaksi ja olivat siten kulkemassa kohti ’kaasukammioita’ ja noita krematorioita, nämä kirjoittajat olivat yksinkertaisesti poistaneet kartasta tien, joka todellisuudessa johti Keskussaunaan, suureen suihkulaitokseen (joka sijaitsi krematorioalueen takana), jonne nuo naiset ja lapset itse asiassa olivat menossa.” Tuo ”The Auschwitz Album” on juuri se albumi, johon yllä viitataan.

Hienoa väkeä nuo huijarit.

Albumin kuvista (kuvat otettu 26.5.1944) näkyy, ettei yhdenkään krematorion piipusta tule savua, vaikka holokaustitahojen mukaan tuhoaminen oli tuolloin huipussaan! Yhdessäkään kuvassa ihmiset eivät ole krematorion pihalla. Kuvista näkyy myös, että työkykyisiksi luokitellut joutuivat luovuttamaan matkatavaransa kun taas työkyvyttömillä (naisilla, lapsilla, vanhuksilla, vammaisilla jne.) on mukanaan reppunsa ja pussinsa ja kattilansa. Heidän oli määrä jatkaa matkaa joko heti tai joidenkin päivien/viikkojen kuluttua.

Ja miten levollisia kuvien juutalaiset ovatkaan! Ainoa, mitä heidän kasvoistaan voidaan lukea, on odotus; joidenkin kasvoilta näkyy myös matkaväsymys. Lapset ovat täysin rauhallisia. Auschwitzista oli sen olemassaolon aikana vapautettu jopa 1500 ihmistä, ja lisäksi leirissä oli töissä siviilityöntekijöitä, joiden välityksellä tieto ”kaasutuksista” olisi levinnyt maailmalle. Unkarin juutalaisista ei näy, että he olisivat huolissaan hengestään tai lapsiensa hengestä.

Albumin kuvat päinvastoin ovat voimakas todistus siitä, ettei Auschwitzissa tuhottu ihmisiä.

Väite, että kuvissa näkyvät juutalaiset olisivat olleet menossa ”kaasutettaviksi”, on lapsillemme suunnattua kauhu- ja valhepropagandaa, huijareiden – siis rikollisten – toimintaa. OPH:n kirja ”Kertokaa siitä lapsillenne” on julkea ja rikollinen kirja.

Auschwitzin kauttakulkuleiri

Pääministeri Lipposen ja OPH:n kirjan mukaan yli 420 000 Unkarin juutalaista tuhottiin Auschwitzissa (kirja sanoo leiriä ”tuhoamisleiriksi”), joten – koska Budapestin (Unkarin pääkaupungin) 300 000 juutalaista pelastui ja koska Unkarissa oli tuolloin 725 000-900 000 juutalaista – Auschwitzissa tuhottiin lähes kaikki Unkarin juutalaiset Budapestin ulkopuolelta.

Koska kaikki piti – jotta kiristäminen ja korvausten saanti kävisi sujuvaksi – saada ”tuhotuiksi”, oli järjestettävä asiat näyttämään siltä, että saavuttuaan Auschwitziin pakkosiirrettävät jäivät sinne. Miksi sinne? Koska holokaustitahojen mukaan Auschwitz oli tuolloin ainoa leiri, joka toimi ”tuhoamisleirinä”. Siksi on synnytetty kauhuskenaario ”unkarilaisten juutalaisten massatuhoamisista” ja ”jopa 12 000 juutalaisen kaasuttamisesta joka päivä” Auschwitzissa, kuten Lipponen ja OPH väittävät.

Kuinka tuo ”järjestäminen” tapahtui? Salaamalla tieto siitä, että Auschwitzin keskitysleirin ohessa – kuulumatta itse keskitysleiriin – toimi suuri kauttakulkuleiri! Auschwitziin saapuneista pakkosiirretyistä vain pieni osa rekisteröitiin työhön itse Auschwitzin leirikompleksiin, suurempi osa lähetettiin joko suoraan muualle (esim. toisiin keskitys- tai työleireihin) tai sijoitettiin ”työvoimavarastoon” kauttakulkuleiriin odottamaan osoitusta eteenpäin. Perheitä ei aina hajotettu, ja perheitä lähetettiin eteenpäin kokonaisina huolimatta siitä, että enemmistö perheenjäsenistä oli työkyvyttömiä (lapsia, vanhuksia, vammaisia, sairaita jne.). Auschwitzista oli sodan loppuvaiheissa tullut ”työnvälityskeskus”, josta työvoimaa välitettiin kaikkialle Saksan hallinnassa olleille alueille.

Tästä holokaustitahojen salaamistoiminnasta kertoo mm. Carlo Mattogno artikkelissaan ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944; eine provisorische Bilanz” (VffG 4/2001),

http://www.vho.org/VffG/2001/4/Mattogno381-395.html

Vuonna 1987 Mattogno törmäsi ristiriitaan: Danuta Czechin ”Kalendariumin” mukaan Unkarin juutalaisten kuljetukset (junakuljetuksia) Auschwitziin tapahtuivat 91 kuljetuksessa aikavälillä 2.5.-18.10.1944, mutta unkarilaisen santarmiupseerin, everstiluutnantti Laszlo Ferenczyn mukaan (raportti 9.7.1944) 147 kuljetuksessa aikavälillä 15.5. – 8.7.1944 (9.7.1944 Unkarin Horthy kielsi pakkosiirrot).

Danuta Czechin ilmoittamista kuljetuksista 33 oli tuon päivämäärän 11.7.1944 jälkeen (viimeinen, 8.7. Unkarista lähtenyt juna saapui perille 11.7.), ja Mattogno alkoi epäillä, ettei noita 33 kuljetusta lainkaan ollutkaan, oli vain ensimmäiset 58 kuljetusta. Hän tiedusteli selitystä usealta taholta.

Auschwitz-museolta hän sai selityksen: Osa Auschwitziin saapuneista juutalaisista ohjattiin rekisteröimättä ns. varastoleiriin eli kauttakulkuleiriin Birkenaussa. Osa siellä ”varastossa” olleista silloin tällöin – tarpeen mukaan – rekisteröitiin itse Auschwitzin keskitysleiriin, jolloin vasta heistä tuli Auschwitzin asukkeja. Nuo 11.7. jälkeen tapahtuneet rekisteröinnit eivät viittaa kuljetuksiin vaan ovat sisäisiä siirtoja Auschwitzin kauttakulkuleiristä Auschwitzin keskitysleiriin. Danuta Czech, entinen vastarintataistelija, oli ilmoittanut väärän tiedon: nuo 33 sisäistä siirtoa muka olivat ko. päivinä saapuneita junakuljetuksia. Näin leirin luonne ja juutalaisten varsinainen kohtalo jäivät pimentoon. Vuoden 1989 Kalendarium-painoksessa Danuta Czech oli korjannut tämän asian.

Czechin Kalendariumin ensimmäisessä laitoksessa (1964) kyllä mainitaan (päivämäärän 14.7.1944 kohdalla) ”kauttakulkuleirin” olemassaolo! Vuoden 1989 laitoksessa hän kertoo, että saksalaisissa dokumenteissa se kulkee nimellä ”Durchgangslager KL Auschwitz II” (”Kauttakulkuleiri KL Auschwitz II”).

Tuo kauttakulkuleiri koostui Birkenaun leiristä B IIc, osasta leiriä B IIa (karanteenileiri), osasta leiriä IIe ja leiristä III. Tämä kehitys, että sotatilanteen muutoksista johtuen Auschwitziin alkoi virrata suuret määrät juutalaista ”kauttakulkutyövoimaa” (myös idästä), tuli leirin johdolle yllätyksenä, ja siksi se ei kunnolla ehtinyt varautua asiaan (esim. majoitustilojen suhteen).

Auschwitz-museo ilmoitti Mattognolle antamassaan vastauksessa myös, että rekisteröinnit, joita oli 57 kappaletta 11.7.1944 mennessä, tapahtuivat kumulatiivisesti, niin että yksi rekisteröinti saattoi viitata useampaan samana päivänä saapuneeseen kuljetukseen. Tämä merkitsi sitä, että kuljetuksia oli enemmän kuin rekisteröintejä, joten oikea tieto kuljetusten suhteen on Laszlo Ferenczyn raportin ilmoitus: Juutalaisten kuljetukset Unkarista tapahtuivat 147 junakuljetuksessa aikavälillä toukokuun puoliväli – 8.7.1944 (tai 11.7.1944, jos tarkoitetaan saapumisajankohtaa), suurin osa näistä Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta (osa kulki suoraan määränpäähän kulkematta Auschwitzin kautta).

Auschwitz-museo oli tiennyt totuuden Birkenaun kauttakulkuleiristä jo ennen Kalendariumin ensimmäistä painosta. Esimerkiksi jo Höss-oikeudenkäynnissä vuonna 1947 Auschwitz-museon hyvin tuntema todistaja Otto Wolken oli kertonut, että unkarilaisia juutalaisnaisia majoitettiin ensin leiriin B IIc, sitten leiriin B III, jossa heitä oli 50 000.

Jo vuonna 1946 eräässä puolalaisessa dokumenttikokoelmassa ilmestyi kopio eräästä Birkenaun hallintopäällikön keskushallinnolle osoittamasta kirjeestä, jossa todetaan, että Birkenaun leiriä B II tullaan käyttämään vastaanotto- ja kauttakulkuleirinä (Aufnahme- und Durchgangslager).

Myös se Kalendariumin toisessa laitoksessa mainittu tieto, että kauttakulkuleirissä oli 30 000 leiriin rekisteröimätöntä Unkarin juutalaista, on ollut tunnettu jo Höss-oikeudenkäynnin ajoista lähtien.

Mattogno toteaa, että tämä merkitsee sitä, että Auschwitz-museo vaikeni totuudesta niin kauan kuin se suinkin oli mahdollista.

Ja se totuus on se, että vain murto-osa Auschwitzin kauttakulkuleiriin kuljetetusta Unkarin juutalaisesta otettiin sisälle Auschwitzin keskitysleiriin; lähes kaikki ohjattiin joko heti tai muutaman päivän tai viikon kuluttua eteenpäin muualle. ”Auschwitz” merkitsi käytännössä pelkkää kauttakulkuleiriä, väliaikaista pysähdyspaikkaa, jossa vain eroteltiin työkykyiset työkyvyttömistä ja mahdollisesti käytiin läpi täidentuhoamisprosessi (vaatteet ja varusteen tuhottiin täistä ja ihmiset itse kävivät peseytymässä suihkussa).

Tämä taas merkitsee sitä, että Unkarin juutalaisia ei tuhottu.

Miksi Unkarin juutalaisia kuljetettiin Saksaan?

Saksan käydessä epätoivoista taistelua olemassaolostaan juutalaisia tarvittiin kipeästi työvoimaksi Saksan sotateollisuuteen. Vuoden 1944 keväällä ja kesällä Unkari oli se maa, josta lisää juutalaisia oli saatavilla.

Jos saksalaiset olisivat tahtoneet tuhota juutalaiset, he olisivat voineet tehdä sen Unkarissa. Hankala, n. 500 kilometriä pitkä kuljetus yli Slovakian vuoriston olisi ollut mieletöntä.

Lainaan seuraavassa Carlo Mattognon artikkelia ”The Myth of the Extermination of the Jews”; the Journal of Historical Review (JHR) 2/1988,

http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p133_Mattogno.html :

“Toukokuussa 1944 (itse asiassa jo huhtikuussa) Hitler määräsi 200 000 juutalaisen toimittamisen työvoimaksi kanslianeuvos Dorschin hävittäjäkone-ohjelmaan. Toukokuun 11.päivänä Himmler antoi seuraavan määräyksen vartijahenkilökunnasta: ’Führer (Hitler) on määrännyt, että 10 000 Waffen-SS-miestä, mukaan lukien upseerit ja aliupseerit, määrätään valvomaan 200 000 juutalaista, jotka Reichsführer-SS (siis Himmler itse) lähettää Saksan valtakunnan keskitysleireihin työntekijöiksi Orgasaatio Todtin suuriin rakennusohjelmiin ja muihin tärkeisiin sotateollisuuden projekteihin.’

”Unkarin entinen sisäministeri Gabor Wajna kertoi Himmlerin ilmoittaneen: ’Siitä lähtien kun juutalaisia on käytetty työvoimana hävittäjäkone-ohjelmassa, tuotanto on kasvanut 40%’.

”SS-WVHA:n Oranienburgissa 15.8.1944 päiväämästä kirjeestä käy ilmi, että piakkoin internoidaan keskitysleireihin 612 000 henkilöä – joista 90 000 Unkari-ohjelman juutalaisia.

”Juutalaisten tärkeys työvoimana käy vieläkin selvemmäksi, kun otetaan huomioon Saksan sotateollisuuden suuri työvoimantarve.

“21.3.1942 Hitler nimitti Fritz Sauckelin täysivaltaiseksi edustajaksi palkkaamaan työvoimaa ja hankkimaan sitä. Sauckelin 27.7.1942 Hitlerille ja Göringille lähettämän raportin mukaan 5 124 000 ulkolaista työntekijää oli työssä Saksassa. Siitä huolimatta työvoimantarve oli niin suuri, että tammikuussa 1943 Sauckel määräsi kaikki saksalaiset velvollisiksi osallistumaan sotatalouteen. 5.2.1943 Posenin aluejohtajakongressissa Sauckel ilmoitti: ’Sodan tavaton ankaruus on pakottanut minut Führerin nimissä ottamaan useita miljoonia ulkolaisia työntekijöitä Saksan sotatalouteen maksimaalisen tuotannon saavuttamiseksi.’

”Vuoden 1944 alussa Hitler kuitenkin vaati 4 miljoonaa työntekijää lisää. Samaan aikaan keskitysleirien oloja parannettiin, jotta vankien työvoimasta saataisiin suurempi tuotos.”

Yllä oleva kumoaa täydellisesti väitteet juutalaisten tuhoamisesta. Katso kirjoituksen “Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu”, osa 1, luvusta 4 ”Holokaustin tapahtumisesta”, kohdasta II ”Juutalaiset pyrittiin pitämään hengissä”, miten huolissaan saksalaiset olivat siitä, että kulkutaudit tekivät tuhojaan leireissä, ja kuinka he pyrkivät parantamaan leirien oloja! Lisään tässä vielä sen, että Auschwitz-museossa on tiedot 15 706 internoidusta (lähes kaikki juutalaisia), jotka heinäkuun 1942 ja kesäkuun 1944 välillä saivat lääkärinhoitoa Auschwitz III:n (Monowitzin) sairaalassa; sairaalapotilaista vain 766 menehtyi sairauteensa!

Mainittu 200 000 juutalaisen siirtäminen keskitysleireihin kuitenkin takerteli alkuvaiheessa. Randolph Braham toimittaman kirjan ”The Destruction of Hungarian Jewry” (sisältää valikoiman alkuperäisiä dokumentteja) dokumentit kertovat, että 14.4.1944 Unkari suostui siihen, että 50 000 työkykyistä juutalaista siirretään Saksaan työhön (s. 134). 19.4.1944 Saksan ulkoministeriön erityisvaltuutettu Veesenmayer pyysi unkarilaisten luovuttamille 10 000 työkykyiselle juutalaiselle junanvaunuja, koska niiden hankkiminen oli osoittautunut hankalaksi (s. 138). Lopulta 27.4.1944 Veesenmayer raportoi piakkoin tapahtuvasta 4000 työkykyisen juutalaisen lähettämisestä Auschwitziin (s. 361). Myös Saksan Budapestin-lähettiläs Ritter raportoi 27.4.1944, että 50 000 juutalaisen pakkosiirtoa on jouduttu lykkäämään, koska rautatiekalustoa ei ole riittävästi (s. 362).

Siksi Wienissä järjestettiin 4.-5.5.1944 konferenssi, jossa kuljetusasiat pantiin kuntoon. 15.5.1944 alkaen päätettiin järjestää neljä kuljetusta päivässä.

Carlo Mattogno kirjoittaa edellä mainitussa artikkelissaan ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944; eine provisorische Bilanz” (artikkelissa mainittava von Thadden oli Saksan ulkoministeriön ”Inland II”-osaston virkailija):

”2.5.1944 von Thadden lähetti seuraavan sähkeen Saksan lähetystöön Bratislavaan: ’Aikataulu suurten juutalaismäärien kuljettamiseksi Unkarista työvoimaksi itäisille alueille tulee esitettäväksi toukokuun 4. ja 5. päivänä Wienissä. Luultavasti suurin osa kuljetuksista täytyy ohjata Slovakian kautta. Mikäli tätä vastaan on vakavasti otettavia vastalauseita, pyydän ilmoittamaan sähkeitse.’

”3.5. Saksan Bratislavan-lähettiläs Ludin vastasi: ’Pyydän, etteivät suurten juutalaismäärien kuljetukset Unkarista työvoimaksi itäisille alueille kulkisi Slovakian alueen kautta.’

”5.5. von Thadden lähetti Ludinille jälleen sähkeen, jossa asiana oli ’Unkarin juutalaisten kuljettaminen työvoimaksi itäisille alueille’. Siinä sanotaan: ’Tässä asiassa on olemassa seuraavat vaikeudet: Kuljetusten ohjaaminen Lembergin kautta on sotilaallisista syistä erittäin vaikeaa; kuljetusten johtaminen Itä-Unkarista – ja tältä alueelta kuljetukset on tarkoitus aloittaa – Budapestin-Wienin kautta aiheuttaisi huomattavaa ja tällä hetkellä ei-toivottavaa levottomuutta Budapestin väestön keskuudessa. Sen vuoksi RSHA pitää tärkeänä, että ainakin Itä-Unkarista tapahtuvat kuljetukset, sikäli kuin ne eivät voi kulkea Lembergin kautta, ohjataan Slovakian kautta – - Huom. Muuten myös RSHA on pääasiallisesti kiinnostunut ohjaamaan kuljetukset Lembergin kautta, koska se on lyhin kulkureitti. Sikäli kuin sotilasviranomaiset vapauttavat Lembergin reitin, sitä tullaan käyttämään kuljetuksissa.’

”Yhteenvetona: Unkarin juutalaisten pakkosiirrot oli tarkoitus aloittaa maan itäiseltä alueelta; kuljetusten tarkoituksena oli työvoiman siirtäminen; lyhin reitti aiottuun määräpaikkaan kulki Lembergin kautta. Jo pikainen vilkaisu karttaan osoittaa, että lyhin reitti Itä-Unkarista itäisille alueille todella kulki Lembergin kautta. On niin ollen selvää, että Unkarin juutalaisten pakkosiirtojen alkuperäisenä tarkoituksena oli kuljettaa työkykyisiä juutalaisia miehitetyille itäisille alueille, joilla heidän epäilemättä oli määrä rakentaa linnoituksia neuvostoliittolaisia vastaan Todt-organisaation puitteissa – - Tämä selittää sen, että Unkarin juutalaisia oli Kaunasissa ja Riikassa. Oletettavasti jotkut kuljetukset lähetettiin suoraan Unkarista Lembergin kautta Baltiaan.”

Auschwitzin ”kaasutuksista” ei puhuta mitään.

Randolph L. Braham on julkaissut kirjassaan “The Politics of Genocide: The Holocaust in Hungary”, 2. osa, s. 1219-1220, Unkarin hallituksen 30.6.1944 paavin Budapestin-lähettiläälle Angelo Rottalle lähettämän kirjeen, jossa todetaan: ”Suuri määrä juutalaisia työntekijöitä asetetaan Saksan hallituksen käyttöön, ja se, että heidän perheensä on lähetetty heidän mukanaan Saksaan, on seurausta päätöksestä, ettei perheitä eroteta, sillä sellaisen juutalaisen työpanos, jota perheen läsnäolo rauhoittaa, on parempi. Tässä yhteydessä huolehdimme siitä, että teollisen ja taloudellisen elämän ylläpitämiseksi välttämättömässä työvoiman säilyttämisessä etusijalle asetetaan kääntyneet juutalaiset ja heidän perheensä.”

Unkarin hallitus siis ilmoittaa, että pakkosiirretyt Unkarin juutalaiset ovat Saksan hallituksen käyttöön luovutettuja työntekijöitä; heitä käytetään työvoimana, ei ”kaasukammioiden” täytteenä. Kirjeestä käy ilmi sekin, ettei työkyvyttömiä tuhottu. Työntekijöiden mukana siirtyivät kokonaiset perheet!

Varusteluministeri Albert Speer pyrki innolla saamaan Unkarin juutalaisia hävittäjäkonetuotantoon. Aiheen tiimoilta pidetyssä konferenssissa valitettiin 26.5.1944: ”Tähän mennessä SS-leiri Auschwitziin on tullut kaksi kuljetusta. Hävittäjätuotantoon käytettäväksemme annettiin vain lapsia, naisia ja vanhoja miehiä, joita emme voi käyttää. Elleivät seuraavat kuljetukset tuo työikäisiä miehiä, koko Aktionista (so. Unkarin juutalaisten pakkosiirroista) on vain vähän hyötyä.”

Tämä, että Speerille lähetettiin mummo-, vaari- ja lapsirikasta väkeä töihin, osoittaa, ettei Saksalla ollut mitään aikomusta ”kaasuttaa” työkyvyttömiä missään. Nämä ihmiset kulkivat – kuten OPH:n kirjan albumikuvissa – Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta eteenpäin, eivätkä he juuttuneet Auschwitzin Kremojen ”kaasukammioihin”.

Vielä voidaan mainita ulkoministeriön Inland II:n päällikön Horst Wagnerin (von Thaddenin esimiehen) raportti ulkoministeri Ribbentropille 27.10.1944. Siinä todetaan, että Unkarissa olleista 900 000 juutalaisesta 437 402 oli lähetetty ”työhön itään” (NG-5573).

Sotatyöpalvelu

Eräs seikka, joka selittää sen, että Saksaan ja sen kontrolloimille alueille pakkosiirrettyjen Unkarin juutalaisten joukossa suuri osuus oli naisia, lapsia ja vanhuksia, on se, että juutalaiset työikäiset miehet hakeutuivat, usein pakkosiirrot välttääkseen, sotatyöpalveluun (Military Labour Force). Laki kielsi juutalaisilta asepalvelun, mutta heitä värvättiin apujoukkoihin, Unkarin sotatyöpalveluun.

Unkarin sionistiorganisaation apulaisjohtajan Rudolf Kastnerin mukaan kaiken kaikkiaan 130 000 juutalaista (noin puolet työikäisistä miehistä!) palveli näissä apujoukoissa, huippuaikoina vahvuus oli 80 000. Kastnerin arvion mukaan 30 000 – 40 000 juutalaista kaatui näissä joukoissa (Hilberg: ”The Destruction of European Jews”, s. 517). Encyclopedia Judaica (Vol. 8, s. 1098) ilmoittaa kuitenkin, että yksin tammikuussa 1943 surmansa sai 40 000 – 43 000 sotatyövoimien juutalaista, kun puna-armeija teki läpimurron Donilla. Sen vuoksi kokonaismäärän täytyy olla yli 50 000 (peräytymisvaiheessa oli muitakin taisteluita).

Budapestin juutalaisneuvoston entinen jäsen Zoltan Klar on valaehtoisessa lausunnossaan syyskuussa 1954 kertonut, että Unkarin Moskovan-lähettiläs Szekfu ilmoitti juutalaisneuvostolle 1946, että Neuvostoliiton vankiloissa oli vielä 30 000 unkarilaista sotatyöpalvelun jäsentä, näistä 90% juutalaisia. Zoltan Klarin mukaan vain 1500 palasi. 25 500 juutalaista katosi siis jäljettömiin Neuvostoliitossa (”Treatment of Jews by the Soviet”. 17th Interim Report of Hearings before the Select Committee on Communist Aggression, House of Representatives, 83rd Congress, New York, September 22 and 23, 1954, s. 85-86).

Nuo 130 000 juutalaista miestä olivat siis poissa pakkosiirroista. Heistä ainakin 75 500 (50 000 + 25 500) kuoli tai katosi sotatyöpalvelussa.

Nämä tiedot sotatyöpalvelusta löytyvät Walter N. Sanningin teoksesta ”Die Auflösung des osteuropäischen Judentums”.

http://vho.org/D/da/6.html#Ungarn

Englanniksi: “The Dissolution of Eastern European Jewry”, s. 138-144.

Unkarin juutalaisten määrä

Se Unkari, josta sodan aikana juutalaisten pakkosiirtoja tapahtui, oli suurempi kuin se Unkari, joka oli ennen sotaa ja sodan jälkeen. Vuosien 1938-1945 ”Suur-Unkarissa” oli vuoden 1941 väestölaskennan mukaan 725 007 juutalaista, joista Sanningin mukaan entisen ”Vanha-Unkarin” alueella 400 000 juutalaista. Vanha-Unkariin liitetyillä uusilla alueilla (slovakialaisalueita, Rutenia, Jugoslaviasta Banat ja Romaniasta pohjoinen Transilvania) oli siis 325 007 juutalaista.

Sionistijohtaja Kastnerin mukaan Unkarissa oli vuoden 1944 maaliskuussa 800 000 juutalaista.

Saksalaisten itsensä mukaan Unkarissa oli 900 000 – 1 000 000 juutalaista. Saksan ulkoministeriölle 26.5.1944 antamassaan raportissa von Thadden kertoo, että Unkarin hallitus on suostunut siihen, että kaikki Unkarin juutalaiset, lukuun ottamatta 80 000 työ- tai sotaprojekteihin jätettävää, siirretään itäisille alueille. Juutalaisten määräksi arvioidaan 900 000 – 1 000 000. Yllä jo mainittiin Horst Wagnerin raportti 27.10.1944, jonka mukaan Unkarissa oli ennen pakkosiirtoja 900 000 juutalaista.

Lukumäärien erilaisuudelle on luonnollinen selitys. Unkariin virtasi koko ajan juutalaisia Puolasta, Tsekkoslovakiasta ja Jugoslaviasta (etsivät turva- tai piiloutumispaikkaa), joten kun laskelmia tehdään, on ilmoitettava Unkarin juutalaisten määräksi kaikki Unkarissa ko. aikaan olleet juutalaiset, siis n. 900 000.

31.1.1941 pääkaupungissa Budapestissa oli 184 453 juutalaista. Elokuussa 1944 Budapestissä oli yli 200 000 juutalaista. Tämä käy ilmi USA:n Maailman pakolaisneuvoston (puh. joht. juutalainen Morgenthau) antamista tiedoista, jotka liittyvät Saly Mayerin ja SS-eversti Kurt Becherin neuvotteluihin. Neuvotteluissa puhuttiin Budapestissa tuolloin asuneesta yli 200 000 juutalaisesta. Göbbels ilmoittaa 23.8.1944 Budapestin juutalaisten määräksi 260 000. OPH:n kirjan mukaan juutalaisia oli Budapestissa 300 000.

Entä pakkosiirrettyjen määrä? Erityisvaltuutettu Edmund Veesenmayerin raporttien mukaan Unkarista pakkosiirrettiin 437 402 juutalaista, santarmipäällikkö Laszlo Ferenczyn raportin mukaan 434 351 juutalaista. Luvut ovat lähes yhtenevät, joten ne on todennäköisesti saatu samasta lähteestä: tiedot ovat peräisin Unkarin santarmilta, joka puolestaan ainakin osittain on saanut ne juutalaisneuvostoilta (Unkarin alueen sisällä pakkosiirroista olivat unkarilaiset ja myös juutalaisneuvostot vastuussa).

Koska tiedot ovat santarmilta, kuljetuksista on varmasti olemassa tilastot. Niitä ei kuitenkaan ole tuotu julkisuuteen. Jürgen Graf kertoo seuraavaa: ”Kun Carlo Mattogno ja minä maaliskuussa 1999 kävimme Unkarin kansallisarkistossa Budapestissa, meille ilmoitettiin, että kuljetuslistat ovat kadonneet jonkin ministeriön kellariin; eräs Unkarin johtavista ’holokaustin’ asiantuntijoista vahvisti tämän tiedon yksityisessä keskustelussa ja mainitsi syyksi asiakirjojen ’katoamiselle’ poliittiset juonittelut, joita hän ei tahtonut tarkemmin kuvata” (Vierteljahreshefte für freie Geschichtsforschung [VffG] 2/2000, s. 146):

http://www.vho.org/VffG/2000/2/Graf140-149.html

Numeerisen arvion pakkosiirrettyjen unkarinjuutalaisten määrästä vahvistaa myös kansanvalistus- ja propagandaministeri Göbbels. Hänen ministeriönsä julkaisi ”Tilanne” (”Die Lage”)-nimisen ”luottamukselliseksi” luokitellun tiedonannon 23.8.1944, ja siinä todetaan:

”19.3. jälkeen saksalaiset ryhtyivät Unkarissa voimaperäisesti eristämään juutalaista elementtiä niin nopeasti ja niin täydellisesti kuin mahdollista. Venäjän rintaman läheisyyden vuoksi puhdistaminen aloitettiin koillisilta alueilta (Nord-Siebenbürgen ja Karpatenland), joilla oli lukumääräisesti voimakkain juutalainen elementti. Sen jälkeen muissa unkarilaisissa maakunnissa olleet juutalaiset koottiin ja kuljetettiin Saksaan tai Saksan kontrolloimille alueille.

”100 000 juutalaista on jäänyt unkarilaisten käsiin työpataljoonissa käytettäviksi. Suunniteltuna ajankohtana, heinäkuun 9. päivänä, Unkarin maaseutu oli juutalaisvapaa – - Heinäkuun 9. päivään mennessä Unkarin maaseudun noin 430 000 juutalaista oli luovutettu saksalaisille viranomaisille. Vastaanotto tapahtuu Unkarin rajalla, jonne asti unkarilaiset ovat vastuussa juutalaistoimenpiteistä.

”Juutalaistoimenpiteiden viimeisenä vaiheena oli tarkoitus kuljettaa juutalaiset pois Budapestista. Heitä on noin 260 000. Sillä välin oli kuitenkin paine vihamielisten ja neutraalien maiden taholta kasvanut niin suureksi, että Unkarin juutalaismieliset piirit yrittivät vaikuttaa Unkarin hallitukseen, että enemmät juutalaistoimenpiteet ja ennen kaikkea luovutus saksalaisille viranomaisille saataisiin estettyä.”

Göbbelsin ministeriön mukaan Unkarista pakkosiirrettyjen juutalaisten lukumäärä oli siis noin 430 000. Samalla ministeriö vahvistaa, että 100 000 juutalaista oli jätetty unkarilaisten käyttöön. Rudolf Kastnerin yllä esittämä lukumäärä 130 000 selittyy siitä, että työpalvelussa kuolemia tapahtui paljon ja miehiä värvättiin tilalle lisää.

Laskelmissa on otettava huomioon myös ne 6000 unkarinjuutalaista pakolaista, jotka sodan jälkeen löydettiin Romaniasta.

Luvut näyttävät siis tältä: Unkarin 900 000 juutalaisesta 435 000 pakkosiirrettiin, 130 000 pestautui sotatyöpalveluun, 300 000 säilyi koskemattomana Budapestissa ja 6000 pakeni. Jäljelle jääneet 29 000 juutalaista ovat todennäköisesti maaseudulle jäljelle jääneitä, kertoohan Punaisen Ristin raportti, että vielä marraskuussa 1944 maaseudulta virtasi 100 000 juutalaista Budapestiin (ja sijoitettiin heti ghettoon). Tuo luku 29 000 on saattanut kasvaa 100 000:een, kun maahan tuli koko ajan juutalaisia ympäröivistä maista. Tässä esitetyt luvut eivät tietenkään ole täsmällisiä, tarkoitus on vain hahmottaa yleiskuvaa.

Silmien avaaminen

Kun tätä pakkosiirtoasiaa tarkastellaan, ensin on avattava silmät: Unkarilainen historioitsija Szabolcs Szita luettelee kirjassaan yli 520 paikkaa (joista 386 leirejä), joissa Unkarin juutalaisia pidettiin, mukana 17 pääkeskitysleiriä, satoja satelliittileirejä ja yli sata muunlaista leiriä (Szabolcs Szita: Haláleröd: A munkaszolgálat és a hadimunka történetéhez [Kuolemanlinnake: Työpalvelun ja sotatyön historia], s. 281-287).

Koska saksalaiset eivät juurikaan kuljettaneet alle 500 hengen ryhmiä, kyseisissä paikoissa olleiden Unkarin juutalaisten yhteismäärän täytyy olla huomattava.

Szitan luettelemista satelliittileireistä Hessisch Lichtenaun leiri esimerkiksi on tunnettu Buchenwaldin alaleiri, jossa työskenteli noin 1000 unkarilaista juutalaisnaista räjähdysainetehtaassa. Osa Szitan luettelemista paikoista on sellaisia, etteivät ne olleet yhteydessä mihinkään keskitysleiriin, esimerkiksi Hannoverin lähellä sijainnut Unterlüss ja Frankfurtin lähellä sijainnut Moerfelde-Walldorf. Unterlüssissä (Rheinmetallin tehtaita) oli töissä suuret määrät unkarilaisia juutalaisnaisia, ja Moerfelde-Walldorfissa (Zueblin-yhtiö) 1700 toukokuussa Auschwitzin kautta siirrettyä unkarilaista juutalaisnaista oli rakentamassa kiitorataa.

Suuret määrät Unkarin juutalaisia sijoitettiin keskitysleirisysteemin ulkopuolelle, ja tämä on tietenkin otettava laskelmissa huomioon. Tarkan kuvan saamiseksi kaikkien näiden eri yhtiöiden arkistomateriaali on tutkittava.

Baltiassakin Szita luettelee useita keskitysleirejä ja työleirejä, joissa Unkarin juutalaisia oli: Kaunas, Klooga, Riika-Kaiserwald; lisäksi heitä oli Stutthofissa ja lukuisissa alaleireissä. Eräs tällainen alaleiri oli Dundaga, jossa työskenteli 2000 – 5000 unkarilaista juutalaisnaista, jotka heidätkin oli kuljetettu Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta toukokuussa 1944 (Andrew Ezergailis: ”The Holocaust in Latvia 1941-1944: The missing Centre”, s. 367).

Yllä olevat tiedot löytyvät Samuel Crowellin artikkelista ”Beyond Auschwitz” (JHR 2/2001, s. 26),

http://www.ihr.org/jhr/v20/v20n2p26_Crowell.html

Myös J.-C. Pressac kertoo kirjassaan ”Die Krematorien von Auschwitz”, s. 199-200, että Encyclopaedia Judaican mukaan sodan päättyessä unkarilaisia juutalaisia löytyi 386 keskitys- ja työleiristä ja työkommandosta. ”Heitä oli kaikkialla, työkommandojen muutamista sadoista ’suurten’ leirien kymmeniin tuhansiin.”

Heitä ei tuhottu.

Kulkivatko kaikki kuljetukset Auschwitzin kautta?

Yllä von Thadden ilmoittaa sähkeissään pakkosiirtojen osoitteeksi ”itäiset alueet”, ja myös Wagner mainitsee raportissaan, että Unkarin juutalaiset lähetetään ”työhön itään”. On myös olemassa saksalaisia dokumentteja, joissa määränpääksi ilmoitetaan ”Saksa”, ”Kenraalikuvernementti” tai ”Ylä-Sleesia”. Esimerkiksi Veesenmayer ilmoittaa raporteissaan määränpääksi ”Saksan”.

Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteivätkö nämä kuljetukset olisi kulkeneet Auschwitzin kauttakulku- ja selvitysleirin kautta.

Mainittu von Thadden esimerkiksi jatkaa edellä mainittua toukokuun 26. päivän raporttiaan kertomalla, että toukokuun 15. ja 24. päivän välillä 116 000 juutalaista on kuljetettu Unkarista Kenraalikuvernementtiin 12 000 – 14 000 juutalaisen päivävauhdilla, mutta hän jatkaa: ”Tähän mennessä tehtyjen havaintojen mukaan noin kolmannes kuljetettavista juutalaisista on työkykyisiä. Heti heidän saavuttuaan Auschwitzin kokoamisleiriin heidät ohjataan Gauleiter Sauckelin, Todt-organisaation jne. palvelukseen.”

Kuljetukset, joiden von Thadden sanoi menevän ”itäisille alueille”, kulkivat siis Auschwitzin kauttakulkuleirin kautta.

Unkarilainen everstiluutnantti Ferenczy ilmoittaa raportissaan 29.5.1944: ”Saksan turvallisuuspoliisi ehdottaa, ja se on heidän selkeä tavoitteensa, että juutalaiset tuovat mukanaan muonaa ainakin viideksi päiväksi heidän kuljetuksensa ajaksi, koska sen jälkeen kun he ovat saapuneet Auschwitziin ja heille on tehty valikointi, heidät lähetetään välittömästi junilla eri työkohteisiin.”

Tässä raportissa Ferenczy kertoo myös, että näiden kuljetusten alusta toukokuun 28. päivän keskiyöhön mennessä 184 049 juutalaista on kuljetettu 58 junassa, ja kaikki kuljetukset ovat kulkeneet Auschwitzin kautta. Kiivas tahti näkyy siitä, että 31.5. mennessä oli kuljetettu jo 217 236 juutalaista 69 junassa. Kaiken kaikkiaanhan, kuten yllä todettiin, 8.7.1944 mennessä kuljetettiin 434 351 Unkarin juutalaista 147 junassa.

Lähde yllä mainituille tiedoille: Carlo Mattognon artikkeli ”The ’Gassed’ People of Auschwitz: Pressac´s New Revisions”.

http://codoh.com/gcgv/gcnewrev.html

Kuitenkin osa kuljetuksista on mennyt Auschwitzin ohi. Mattogno kertoo artikkelissaan ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944”, että (Randolp Brahamin mukaan) 25.6.-28.6.1944 kuusi tai seitsemän junaa kuljetti 20 787 Unkarin juutalaista Strasshofiin Itävaltaan Wienin lähelle maatalous- ja teollisuustyöhön. Nämä luvut sisältyvät Veesenmayerin (ja vastaavasti Ferenczyn) lukuihin, sillä Veesenmayer mainitsee nämä kuljetukset sähkeessään 11.7.1944.

Edelleen toinen kuljetus kulki 30.6.1944 Wienin kautta (siis ohi Auschwitzin) Bergen-Belseniin mukanaan 1684 Unkarin juutalaista.

Jo toukokuussa oli tullut joitakin unkarinjuutalaisten kuljetuksia Gänserndorfiin Itävaltaan. Eräs näistä kuljetuksista lähti 26.5. Unkarista kohti Itävaltaa mukanaan 4200 Unkarin juutalaista. Kesäkuun alusta lähtien Unkarin juutalaisia oli pakkotyössä Gau Niederdonaussa.

Mattogno mainitsee myös lähellä Krakovaa sijainneessa Plaszowin työleirissä (sotateollisuutta) olleet tuhannet Unkarin juutalaiset. He olivat todennäköisesti toukokuussa 1944 saapuneet Itä-Unkarista Krakovan kautta suoraan Plaszowiin, sillä Krakovassa oli mahdollista suorittaa työkykyisten valikointi ennen Auschwitzia. Myöhemmin 6.8. tästä työleiristä saapui Auschwitzin kauttakulkuleiriin 8000 unkarilaista juutalaisnaista, joista 4000 – 5000 ohjattiin heti Stutthofiin (kuljetukset 14.8. ja 16.8.).

Edelleen Mattogno kertoo, että Stutthofiin saapui Unkarin juutalaisia a) Kaunasista Liettuasta 54 naista 19.7. ja 588 naista 4.8. ja b) Riikasta Latviasta 484 naista 9.8. ja 15 naista 1.10.1944. Yhteensä heitä siis saapui Baltiasta Stutthofiin ainakin 1141 (muissakin kuljetuksissa heitä on saattanut olla). Mattogno pitää mahdollisena, että ainakin osa näistä Unkarin juutalaisista oli kuljetettu Baltiaan linnoitustöihin suoraan Lembergin kautta (ohi Auschwitzin). Itä-Unkarista monet kuljetukset todella kulkivat Stryj-nimisen paikkakunnan kautta kohti Lembergiä, joten kaikki kuljetukset Itä-Unkarista eivät suinkaan kulkeneet Przemysl-nimisen paikkakunnan kautta kohti Auschwitzia (lähteenä Mattognolla Gilbertin ”Endlösung”-kirja). Tämän vahvistaa se, että 25.5.1944 ainakin yksi kuljetus Unkarista saapui Majdanekiin, epäilemättä siis Itä-Unkarista.

Mattognon mukaan on täysin selvää, että Auschwitzin käyttäminen ”kokoamisleirinä” oli vain korvikeratkaisu, sillä suuret vankivirrat yllättivät täydellisesti leirin johdon.

Mattogno arvioi tiedossa olevien Auschwitzin ohi kulkeneiden kuljetusten määräksi n. 39 000 (Strasshofiin 21 000 ja muualle 18 000), joten Auschwitzin ”kokoamisleiriin” ei ole voinut tulla Unkarin juutalaisia yli 396 000 (435 000 – 39 000). Itse asiassa Adolf Eichmann on arvioinut Auschwitzin kautta kuljetettujen määräksi noin 350 000 (Life 49, no. 22, 28.11.1960, s. 109). Hänen mukaansa nämä pantiin töihin asetehtaissa. Hän ilmoitti myös, että ”tuhannet ja taas tuhannet” pakenivat enemmän tai vähemmän salaa Romaniaan. Jos luku 350 000 on oikea, silloin Auschwitzin ohi kuljetettujen määrän täytyy olla suurempi kuin 39 000.

Auschwitz ja työkykyiset Unkarin juutalaiset

Pakkosiirretyistä Unkarin 434 351 juutalaisesti rekisteröitiin Auschwitzin keskitysleiriin vain noin 29 000 (rekisteröinnit A- ja B-sarjoista ja yksittäisiä muista sarjoista). Näistä oli raporttien ja Mattognon arvion mukaan 21.8.1944 leirissä n. 27 500. He olivat eläviä; heitä ei oltu kaasutettu ja poltettu tuhkaksi, vaikka OPH:n kirja niin väittää.

Mattogno mainitsee erään ”Urban”-nimisen Auschwitzin salaisen vastarintaliikkeen jäsenen 21.8.1944 esittämät tilastoluvut leirin vahvuudesta. Niiden mukaan Auschwitzin keskitysleirissä (ei siis koske Auschwitzin kauttakulkuleiriä!) oli tuolloin 11 821 unkarinjuutalaista miestä ja 16 187 unkarinjuutalaista naista. Miehistä 3881 oli Auschwitzin kantaleirissä (Auschwitz I:ssä) ja 7940 Monowitzissa (Auschwitz III:ssa), naiset olivat Birkenaun naistenleirissä. Mattognon mukaan tietoja voi pitää luotettavina (artikkelissaan hän esittelee tarkistusmenettelynsä).

”Urban” toteaa myös, että yllä mainittujen lisäksi Birkenaussa oli noin 30 000 rekisteröimätöntä unkarilaista juutalaista, jotka oli ”määrätty kaasutettaviksi” ja joiden lukumäärä vaihteli. Lisäksi siellä oli noin 30 000 ”kauttakulkuvankia”, joiden lukumäärä samoin vaihteli. Nämä viimeksi mainitut olivat rekisteröimättöminä Auschwitzin ”kauttakulkuleirissä”, ja he olivat työkykyisiä ja odottivat osoitusta työpaikkaan.

Mitä edellä ja seuraavassa esitän, perustuu pääosin Mattognon artikkeliin ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944” (linkki yllä).

Kun Unkarin juutalaiset saapuivat Auschwitziin, heidät jaettiin kolmeen kategoriaan: 1) työkykyiset, jotka heti saapumisen jälkeen rekisteröitiin leiriin; 2) työkykyiset, joita ei rekisteröity; ja 3) työkyvyttömät, joita ei rekisteröity.

Kohdan 2 työkykyiset tulivat Auschwitzin kauttakulkuleiriin, joka, kuten todettu, koostui tuolloin leireistä B III ja B IIc sekä osittain leireistä B IIa (karanteenileiri) ja B IIe.

Kauttakulkuleiriä koskevia menettelytapoja kuvastaa hyvin eräs Mattognon esittelemä dokumentti. 26.6.1944 Dachaun keskitysleirin johto esitti Auschwitzin johdolle valituksen sen johdosta, että Auschwitzista lähetetyt ja 15.6. Dachaun sivuleiriin Kauferlingiin saapuneet vangit oli puettu pelkkiin lumppuihin. Birkenaun vaatevarastojen johtaja kirjoitti leirin johdolle puolustuksekseen 14.7.1944 kirjeen, jossa todetaan seuraavaa:

”Asian valaisemiseksi kuvataan seuraavassa koko menettely unkarilaisten juutalaisvankien saapumisesta siihen saakka, kunnes heidät lastataan juniin. Tulijoiden saavuttua tähän keskitysleiriin näiltä vangeilta otetaan kaikki heidän siviilivaatteensa ja erittäin perusteellisesti suoritetun täidentuhoamisen jälkeen heidät puetaan niihin vankivaatteisiin, jotka leirin johto on asettanut käytettäviksi.

”Sen jälkeen kun yksittäiset saapujien kuljetukset on puettu, heidät siirretään Auschwitz II:n kauttakulkuleiriin (Durchgangslager K. L. Auschwitz II), jossa heidät ottaa vastaan Uscha (Unterscharführer, kersantti) Olexius. Hän kirjoittaa vaatekappaleista, joihin tulijat on puettu, kuitin, josta näkyy, mitä vaatekappaleita vangeilla on. Tämä kuitti annetaan tarkistettavaksi.

”Kauttakulkuleirissä tulijat viipyvät muutamista päivistä 2-3 viikkoon. Koska majoituspaikkoja ei ole riittävästi, parakkeihin, jotka normaalitilanteessa on tarkoitettu 300 vangille, on majoitettu 1000 – 1200 vankia. Jo tämä tilanne aiheuttaa sen, että vaatteet likaantuvat voimakkaasti. Kauttakulkuleirissä kootaan sinne majoitetuista vangeista kuljetuksia ja heidät siirretään karanteenileiriin, jossa he viipyvät useita päiviä kuljetukseen asti.

”Auschwitz II:n vaatevarastot ovat 16.5.1944 lähtien tähän päivään (14.7.1944) mennessä vaatettaneet noin 57 000 vankia ja valmistaneet siirtoa varten 48 kuljetusta, joissa on ollut 45 132 vankia, ilman että tähän mennessä on esitetty minkäänlaisia valituksia.”

Karanteenileiri (B IIa) toimi siis Unkarin juutalaisten kauttakulkuleirinä. Moskovan arkistoista Carlo Mattogno ja Jürgen Graf ovat löytäneet erään tätä karanteenileiriä koskevan dokumentin, joka on päivätty 26.7.1944. Otsakkeena sillä on ”HKB Ambulanz B IIa Auschwitz II. Kuukausiraportit leiriin väliaikaisesti sijoitetuista Unkarin juutalaisista”. Siinä sanotaan:

”Raportointiaikana 26.6.-26.7.1944 keskimäärin 2500 Unkarin juutalaista kuljetusvalmiina leirissä 3 blokissa, viipyvät leirissä 3-10 päivää. Heille suoritettiin aina saapumisen ja poistumisen yhteydessä tarkka lääketieteellinen tutkimus ja täitarkastus. Päivittäiset kuume- ja täikontrollit, havaitut täiden kantajat puhdistettu täistä leirin omassa täidentorjuntalaitoksessa, vaatteet ja pyykki desinfioitu höyrykattilassa ja kyllästetty täidentorjunta-aineella (lauseto-imprägniert). Kontrolleissa havaitut todellisesti sairastuneet siirretty B IIf:ään tai siirretty johonkin toiseen leiriin.

”1.7. saapui 450 nuorta unkarinjuutalaista B IId:stä.

”Koska blokkeihin on majoitettu nykyisin liikaa vankeja – jopa 1000 yhteen parakkiin –, monien täytyi nukkua paljaalla betonilattialla tai kostealla maankamaralla, mikä aiheutti vilustumissairauksia ja ripulia. Erityiskaranteenissa blokki 12:ssa olevat nuoret eivät ole 10 viikkoon vaihtaneet puhtaita vaatteita, 8 viikkoon eivät myöskään blokin 8 unkarilaiset. Koska kumpikaan ryhmä ei kuulu itse leirivahvuuteen, heille ei myöskään ole voitu antaa saippuaa. Saippuan saaminen erittäin tarpeellista.”

Lisäksi Mattogno mainitsee rakennustarkastusvirasto ”Sleesian” hygieenikon ”KGL-Bauabschnitt III”:sta ( B III:sta) 16.6.1944 laatiman raportin, jossa kuvataan tämän leirin huonoja sanitäärisiä oloja. Hygieenikko kirjoittaa ensin: ”Ensimmäinen vankikuljetus saapui 9.6.44. Tällä hetkellä rakennuslohkolla (siis B III:ssa) on 7000 naispuolista juutalaisvankia”, ja jatkaa sitten kertomalla karanteenitoimenpiteistä: ”Koska rakennuslohko III:n vangit on nopeasti saatava työhön, varsinaista karanteenia ei toteuteta. Jotta vältettäisiin mahdollisen kulkutautiepidemian aiheuttamat laajemmat viivästymiset työvoiman saannissa, tavanomaisten karanteenitoimenpiteiden sijaan on tarpeen jakaa leiri aitauksilla neljään alueeseen. Tällä tavalla mahdollisen epidemian sattuessa ainakin yhtä osaa vangeista voidaan yhä käyttää ja siirtää eteenpäin.”

Leirissä B IIc puolestaan oli 32 asuinparakkia. Jos, kuten yllä siteeratut dokumentit ilmoittavat, yhteen parakkiin oli sullottu 1000 – 1200 ihmistä, niin silloin tässä leirissä oli noin 35 000 rekisteröimätöntä unkarinjuutalaista. Leiriin ei voitu majoittaa enempää, ja siksi 7000 juutalaisnaista oli jouduttu sijoittamaan leiriin B III, jossa olosuhteet eivät olleet kovin hyvät. Birkenaussa on siis tuolloin täytynyt olla ainakin 42 000 rekisteröimätöntä unkarinjuutalaista.

Tämän vahvistaa seuraava yhteenlasku: 2.10.1944 kauttakulkuleiristä siirrettiin 17 202 juutalaisnaista leirin kirjoihin heitä kuitenkaan rekisteröimättä (heidät laskettiin erikseen ja heitä kutsuttiin ”kauttakulkujuutalaisiksi”). Toisaalta suurin rekisteröintinumero, joka tammikuussa 1945 leirin joutuessa neuvostoliittolaisten haltuun unkarilaiselta naiselta löydettiin, oli A-27841. Jos nuo 17 202 juutalaisnaista olisi rekisteröity, niin A-sarjan korkein numero olisi ollut yli 42 000.

Mattogno päättelee, että ”Urbanin” ilmoittama 30 000 rekisteröimättömän työkykyisen unkarinjuutalaisen lukumäärä kauttakulkuleirissä todella on täysin uskottava; todennäköisesti heitä oli siellä enemmänkin, ja kuten aiemmin todettiin, todistaja Otto Wolken ilmoitti lukumääräksi 50 000.

Toukokuun 17. päivästä alkaen tästä Auschwitzin kauttakulkuleiristä siirrettiin eteenpäin hyvin suuri määrä Unkarin juutalaisia. Birkenaun vaatevarastojen johtaja ilmoitti, että aikavälillä 16.5.-14.7.1944 Auschwitzista oli lähtenyt eteenpäin 45 132 vankia, ja Mattognon kokoama lista osoittaa, että kyseisenä aikana lähti eteenpäin juuri tuo määrä, niistä Unkarin juutalaisia 36 599 (lista liittyy artikkeliin ”Häftlingsüberstellungen aus Auschwitz-Birkenau 1944-1945”, VffG 3/2006, s. 293-300; unkarinjuutalaisten osalta myös ”Die Deportation ungarischer Juden von Mai bis Juli 1944”, VffG 4/2001, s. 385).

21.8.1944 mennessä Auschwitzin kauttakulkuleiristä oli siirretty eteenpäin 53 778 Unkarin juutalaista (Buchenwaldiin 16 734, Mauthauseniin 14 553, Stutthofiin 10 602, Gross-Roseniin 8689, Sachsenhauseniin 2400, Dachauhun 800). Koska itse Auschwitzin keskitysleirissä oli tuolloin 27 500 Unkarin juutalaista ja Auschwitzin kauttakulkuleirissä 30 000 Unkarin juutalaista, saadaan työkykyisten unkarinjuutalaisten määräksi 111 278. Näin paljon heitä oli 21.8.1944 mennessä pakkosiirretty Unkarista Auschwitziin. Koska työkykyisiä oli kaikista pakkosiirretyistä juutalaisista yksi kolmasosa, niin työkyvyttömiä pakkosiirrettyjä unkarinjuutalaisia on täytynyt olla noin 222 556. Yhteensä pakkosiirrettyjä oli tämän mukaan 333 834. Tämä on aika lähellä Eichmannin antamaa lukumäärää 350 000.

Aiemmin todettiin, että maksimimäärä, joka Unkarin juutalaisia on Auschwitziin voinut tulla, on 396 000. Työkykyisten määrä näistä on kolmannes eli 132 000. Yllä on jäljitetty 111 278 työkykyistä, joten avoimeksi jää 20 722 työkykyistä, mikä merkitsee 62 166 Unkarin juutalaisen kokonaismäärää. Toisaalta jos Auschwitzin ohi kuljetettujen määrä olisi tuon verran suurempi, siis 101 166 (39 000 + 62 166), silloin Auschwitzin kautta kuljetut työikäiset olisi selvitetty. Nuo 62 166 Auschwitzin ohi kuljetettua olisivat silloin varmasti suoraan eri firmoille toimitettuja Unkarin juutalaisia ja heitä koskevat tiedot löytyisivät ko. firmojen arkistoista.

On myös huomattava, että kauttakulkuleirin kapasiteetti oli kesäkuussa 1944 jo 42 000 henkilöä, joten Otto Wolkenin ilmoittama 50 000:n kapasiteetti olisi 21.8.1944 ollut enemmän kuin todennäköinen. Silloin myös nuo ”puuttuvat” 20 722 olisivat (jo mainittujen 30 000 lisäksi) olleet kauttakulkuleirissä.

Auschwitz ja työkyvyttömät Unkarin juutalaiset

Yllä jo esitettyjen kahden dokumentin mukaan (Unkarin hallituksen kirje paavin lähettiläälle Angelo Rottalle 30.6.1944 ja Speerin konferenssin julkilausuma 26.5.1944) Saksaan töihin pakkosiirrettävien perheet seurasivat mukana. Myös Auschwitz Albumin valokuvista käy selvästi ilmi, että Unkarista pakkosiirrettiin kaikki, sekä työkykyiset että työkyvyttömät. Yllä mainittiin myös jo von Thaddenin raportti 26.5.1944, jonka mukaan pakkosiirrettävistä keskimäärin kolmannes oli työkykyisiä, kaksi kolmasosaa työkyvyttömiä. Mattogno mainitsee myös Ernst Kaltenbrunnerin 30.6.1944 lähettämän kirjeen, joka koskee Strasshofiin lähetettyjä n. 21 000 Unkarin juutalaista ja jossa Kaltenburger arvioi työkykyisten osuudeksi näistä 30%.

Vastarintaliikkeen ”Urbanin” esittämän vahvuuslistan mukaan Birkenaussa oli 21.8.1944 ”noin 30 000 rekisteröimätöntä unkarinjuutalaista, joita odotti kaasu”. Nämä olivat siis nähtävästi työkyvyttömiä.

Työkyvyttömiä ei kuitenkaan tuhottu. Toistan tässä aiemmin esittämäni tekstinpätkän: Saksalaisessa telex-viestissä 4.9.1943 SS:n taloudellis-hallinnollisen pääviraston (WVHA) työvoimaosaston päällikkö ilmoitti, että Auschwitzin 25 000 juutalaisesta asukista vain 3581 oli työkykyisiä ja kaikki muut, 86%, olivat työkyvyttömiä (Varsovan Juutalaishistorian Instituutin arkistot, saksalainen dokumentti No. 128; teoksessa H. Eschwege [toim.]: Kennzeichen J, s. 264). Keskitysleirien päällikkö Oswald Pohl raportoi salaisessa Auschwitzin turvallisuustoimenpiteitä koskevassa raportissaan Heinrich Himmlerille 5.4.1944, että koko Auschwitz-kompleksissa oli 67 000 asukkia ja näistä 18 000 oli sairaalassa tai työkyvyttömiä. Birkenaussa oli 36 000 asukkia, suurin osa naisia, ja näistä ’noin 15 000 on työkyvyttömiä’ (Nürnberg-dokumentti NO-021. NMT green series, Vol. 5, s. 384-385).

Työkyvyttömät olivat siis elossa, kuten Urbaninkin tieto elokuun 21. päivältä 1944 itse asiassa kertoo. Jos Birkenaussa oli tuolloin 30 000 työkyvytöntä Unkarin juutalaista, niin kyllä he olivat elossa vastoin OPH:n kirjan väitteitä. Vielä tammikuussa 1945, kun leiri joutui neuvostoliittolaisten haltuun, siellä vielä olleista 578 Unkarin juutalaisesta ikäluokkaan 1-10 vuotta kuului 29 ja ikäluokkaan 11-14 vuotta 52 juutalaista; yli 60-vuotiaitakin oli 12.

Jos Auschwitziin oli 21.8.1944 mennessä tullut – kuten yllä esitettiin – Unkarista 111 278 työkykyistä juutalaista, niin tuon kolmasosasäännön mukaan työkyvyttömiä tuli samaan aikaan 222 556, jolloin pakkosiirrettävien kokonaismääräksi tulee 333 834.

Nykytiedon valossa ei ole mahdollista selvittää, kuinka ja milloin täsmällisesti työkyvyttömiä Unkarin juutalaisia kuljetettiin Auschwitzista eteenpäin. Ferenczyn raportista (29.5.1944) käy kuitenkin ilmi, että kuljetukset jatkuivat Auschwitzista eteenpäin heti kun valikointiprosessi oli saatu suoritettua. Työkykyiset lähetettiin – kuten yllä on esitetty – eri leireihin tai eri firmoihin tekemään työpalvelustaan, ja Auschwitz Albumin kuvista, jotka kuvaavat Birkenaussa kulkevia ja lepääviä Unkarin työkyvyttömiä juutalaisia, voidaan päätellä, että hekin odottivat matkan pikaista jatkumista (heillä on kaikki matkatavaransa mukanaan).

Samuel Crowell kertoo Himmlerin ilmoittaneen, että Auschwitzin ulkopuolella on eri keskitysleireissä 30 000 yli 50-vuotiasta juutalaista. Bergen-Belsenissä oli ainakin kaksi leiriä työkyvyttömille Unkarin juutalaisille. Auschwitzista saapui Theresienstadtin leiriin 1150 työkyvytöntä Unkarin juutalaista, ja näistä 12 oli kuollut sodan loppuun mennessä. Buchenwaldissa oli työkyvyttömiä juutalaisia; siellä oli esimerkiksi leiri noin tuhannella eri maista saapuneille lapsille. Strasshofissa Itävallassa Unkarin 21 000 juutalaista eli ”perheleireissä” 175 asuinalueella. Ja olihan Auschwitzissa itsessäänkin 30 000 työkyvytöntä Unkarin juutalaista.

Joka tapauksessa Szabolcs Szita kertoo, että Unkarin juutalaisia oli ”joka puolella”: hän luettelee peräti 520 paikkaa (joista 386 erilaisia leirejä), joissa Unkarin juutalaisia oli. Szitan mukaan monet olivat saapuneet Auschwitzin kautta.

Samuel Crowell painottaa myös, että edes Veesenmayerin ja Ferenczyn antamat tiedot Unkarista pakkosiirrettyjen määrästä eivät välttämättä pidä yhtä totuuden kanssa. Kuten yllä todettiin, varsinaisia kuljetuslistoja piilotellaan ”poliittisten juonitteluiden” vuoksi Unkarin ministeriöiden kellareissa. Lukumäärätiedot saattavat suurimmaksi osaksi olla peräisin juutalaisneuvostoilta, ja nämä ovat saattaneet laskea pakkosiirtoihin Unkarin sisällä tapahtuneita siirtoja leiristä toiseen (lähemmäs rajaa). Veesenmayerin ja Ferenczyn luvuille (438 000 ja 435 000) ei siis ole mitään dokumentaarista pohjaa, itse asiassa ei mitään pohjaa, ja ne ovat ikään kuin ”ilman päällä”. Ja silloin on enemmän tai vähemmän ”ilman päällä” myös yllä esitetty tarina Unkarin juutalaisten pakkosiirroista.

Tässä yhteydessä on paikallaan mainita myös Germar Rudolfin esiin tuomat keskitysleirien tarkastusviraston päällikön SS-kenraali Richard Glücksin tilastot, jotka jonkin verran poikkeavat Mattognon esittämistä luvuista. Glücks oli vastuussa pakkosiirroista.

http://www.tbrnews.org/Archives/a2037.htm

http://laurio.wordpress.com/2008/08/06/auschwitzissa-kuoli-60-421-juutalaista/

Glücksin mukaan touko-lokakuussa 1944 Unkarista tuotiin Auschwitziin 23 117 juutalaista ja Auschwitzista siirrettiin eteenpäin muihin leireihin 21 527 Unkarin juutalaista. Lokakuun 1944 jälkeen heitä oli Auschwitzissa 1590.

Unkarin juutalaisia tuotiin Auschwitziin: toukokuussa 8548, kesäkuussa 3981, heinäkuussa 6543, elokuussa 3881, syyskuussa 163 ja lokakuussa 1, yhteensä 23 117.

Unkarin juutalaisia siirrettiin Auschwitzista muihin leireihin: toukokuussa 2963, kesäkuussa 5934, heinäkuussa 9630, elokuussa 1500, syyskuussa 1300 ja lokakuussa 200, yhteensä 21 527.

Lähde: Venäjän keskusarkisto CSA No. 187603: Roll 285-1943-44: Frames 019-852-Roll 286-1945: Frames 001-329).

Mitä ilmeisimmin tässä ovat kyseessä Auschwitziin varsinaisesti rekisteröidyt Unkarin juutalaiset, joita Mattognon mukaan oli vähän alle 29 000 ja joita hän yllä sanoo olleen 21.8.1944 leirissä vielä noin 27 500 (heitäkin siirrettiin muihin leireihin; Glücksin mukaan heitä oli lokakuun 1944 jälkeen leirissä enää 1590).

Mielenkiinnolla on todettava myös holokaustitahojen päähistorioitsija Raul Hilbergin mielipide, että kaiken kaikkiaan Unkarin juutalaisia tuhoutui vain 180 000 (Hilberg: Die Vernichtung der europäischen Juden, s. 1300)! Tässä luvussa ovat mukana kaikki muutkin paikat, joissa Unkarin juutalaisia sodan vuoksi kuoli (sotatyöpalvelu, Strasshof, loka- marraskuun 1944 pakkosiirtomarssi rajalle rakentamaan linnoituksia jne.). Kuinka sitten OPH nousee Hilbergiä vastaan ja puhuu 420 000 Auschwitzissa kaasutetusta?

Tähän Unkarin juutalaisten pakkosiirtoja koskevaan asiaan sisältyy niin ollen vielä epävarmuuksia, ja täsmällisen kuvan rakentaminen jää tulevan tutkimuksen varaan. Ennen kaikkea kaikki relevantit dokumentit on saatava tutkijoiden käyttöön.

Haluan, tuodakseni holokaustitahojen loputtoman ilkeyden ja propagandan oheen hieman inhimillisyyttä, mainita tässä Carlo Mattognon yllä mainitussa artikkelissaan esittämät tiedot siitä, kuinka rekisteröimättömiä Unkarin juutalaisia kohdeltiin Birkenaussa. ”Kauttakulkuleiriähän” jouduttiin järjestelemään melko improvisoidusti, koska saapuviin juutalaisvirtoihin ei oltu voitu varautua. Siksi majoitusolosuhteet olivat melko alkeelliset.

Kuitenkin heitä hoidettiin ja heille annettiin lääketieteellistä apua. Heitä hoidettiin jopa leikkauksilla! Mattognon siteeraama raportti (GARF 7021-108-32, s. 76) on kesäkuun 28. päivältä 1944, ja se sisältää tiedot näille unkarinjuutalaisille annetusta terveydenhuollosta ja lääketieteellisestä hoidosta.

Raportointiaikana oli raportin mukaan hoidettu 3138 Unkarin juutalaista. Hoidon aiheina olivat: kirurgiset tapaukset 1426, ripuli 327, ummetus 253, angiina 79, sokeritauti 4, sydämen vajaatoiminta 25, skabies 62, keuhkokuume 75, flunssa 136, ihottuma 268, muu 449. Erikseen infektiosairaudet: tulirokko 5, sikotauti 16, tuhkarokko 5, erysipelas 5.

Heitä ei työnnetty mihinkään ”kaasukammioon”, joita ei ollut edes olemassa!

Mitä Birkenaun krematorioissa tuolloin puuhattiin?

Holokaustitahojen mukaan touko-kesäkuussa 1944 Auschwitz-Birkenaussa kaasutettiin yli 420 000 Unkarin juutalaista kuoliaaksi ja ruumiit poltettiin Birkenaun krematorioiden tuhkausuuneissa; koska poltettavien ruumiiden määrä ylitti krematorioiden kapasiteetin, ruumiita olisi poltettu myös polttokuopissa. Krematoriot siis tämän mukaan toimivat täydellä kapasiteetilla polttaessaan surmattujen ruumiita. Mutta mitä krematorioissa tuolloin itse asiassa puuhattiin?

20.3.1943 leirin lääkäri Wirths oli pyytänyt, että on järjestettävä kahdet kärryt ruumiiden kuljettamiseksi Birkenaun sairaalasta krematorioon (tuolloin Birkenaussa oli vasta Krema II käytettävissä), ja 31.7.1943 SS:n hygieniaviraston päällikkö, SS-eversti Mrugowski antoikin määräyksen, että ruumiit on kuljetettava krematorioiden (tuolloin muutkin Kremat olivat valmistuneet) ruumishuoneisiin kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Tämä määräys koski kaikki krematorioita. Niiden ruumishuoneet (siis ne väitetyt ”kaasukammiot”) olivat kaiken aikaa käytettävissä ruumishuoneina! Ruumishuoneiden pääasiallinen funktio oli juuri se, mikä niiden funktio onkin, toimia ruumishuoneina. Ne eivät olleet ”kaasukammioita”.

22.5.1944 Auschwitzissa pidettiin kokous, jossa olivat mukana WVHA:n osastopäällikkö, Auschwitzin entinen komentaja Rudolf Höss, SS:n Sleesian rakennustarkastusviraston päällikkö Bischoff, Auschwitzin päällikkö Baer ja päärakennusviraston päällikkö Jothann. Jothann laati kokouksesta 23.5.1944 muistion, ja siinä sanotaan: ”Kokous kutsuttiin koolle sen määrittämiseksi, mihin paikkaan ja minkä kokoisina pyydetyt (pyytäjänä leirin lääkäri Wirths; perusteena hygieniasyyt) ruumishuoneet rakennetaan. Kävi ilmi, että niiden liittäminen nykyiseen asemakaavaan on ongelmallista. Jos ruumishuoneiden rakentamiselle täytyy saada tilaa, ainakin osa käymälä- tai pesuparakeista täytyy purkaa. Nykyisessä tilanteessa on kuitenkin vaikeaa tulla toimeen ilman niitä. Everstiluutnantti Höss viittaa siihen, että nykyisen ohjeen mukaisesti ruumiit on haettava pois joka päivä aamuisin siihen tarkoitukseen varatulla kuorma-autolla; jos tätä ohjetta noudatetaan, ruumiiden määrä ei voi nousta ja sen takia ei ole välttämätöntä rakentaa mainittuja ruumishuoneita. Höss esittää tämän mukaisesti, että ko. ruumishuoneita ei rakenneta.”

Lääkäri Wirths ei kuitenkaan pysähdy tähän, ja 25.5.1944 hän kirjoittaa Hössille: ”Heinäkuun 20. päivänä 1943 toin Auschwitzin päärakennusviraston tietoon, että Auschwitz II:n naisten leirissä ja rakennuslohko II:n leireissä ei ole vielä betoni- tai tiiliruumishuoneita ja että niiden rakentaminen on pikaisesti tarpeen, koska käytössä olevat puuvajat ovat täysin epäsopivia ruumiiden säilyttämiseen epidemiavaaran vuoksi ja koska rotat pääsivät tulemaan niihin. Virheellisesti säilytetyt ruumiit houkuttelevat aina rottia. Auschwitz II:n leirien sairasosastoilla kertyy päivittäin ruumiita tietty määrä. Vaikka niiden kuljetus krematorioihin on järjestetty ja tapahtuu kaksi kertaa päivässä, aamuisin ja iltaisin, tapahtuu kuitenkin, että kulkuneuvojen tai polttoaineen puuttumisen vuoksi ruumiista ei huolehdita 24 tuntiin. Hygieniasyistä ja epidemioiden ehkäisemiseksi jokaisessa sairaalassa on ruumishuone ruumiiden lyhytaikaista säilytystä varten sitä mukaa kuin niitä kertyy. Normaalisti yleisissä sairaaloissa sairasvuoteiden määrä ei ylitä 500:aa, mutta internoiduille tarkoitetuilla sairasosastoilla sairasvuoteiden määrä nousee keskimäärin 3000 – 4000:een. Mielestäni on sen vuoksi täysin selvää, että lukuisille ruumiille täytyy olla käytössä asianmukainen säilytystila. 20.7.1943 ja kaikissa sitä ennen Auschwitzin päärakennusvirastolle osoittamissani kirjeissä olen pyytänyt vain ruumishuoneiden varaamista, en koskaan nimenomaan sitä varten rakennettavia rakennuksia tai vajoja, ja pyydän, että ryhdytään toimiin sellaisten ruumishuoneiden saamiseksi, koska ne ovat välttämättömiä. Muuten minun on pakko kääntyä esimiesteni puoleen, ettei nykyinen epähygieeninen ruumiiden säilytys vakavalla tavalla vaarantaisi koko leiriä tartuntatauti-hygieenisessä suhteessa. Liitän oheen luonnoksen, joka kuvaa ruumishuonetta. Sellaisia huoneita tarvitaan pikaisesti internoitujen sairasosastolla naisten leirissä ja rakennuslohkon II alaleireissä a, b, e ja f.”

Nämä dokumentit kumoavat täydellisesti väitteet, että Birkenaun krematorioilla olisi ollut rikollinen tarkoitus. Mikään ei viittaa krematorioiden rikolliseen käyttöön. Sellainen olisi suuresti lisännyt niitä hygienia- ja saniteettiongelmia, joista leirin lääkäri puhuu.

Tämä tosiasia, että ruumiita kuljetettiin Kremojen ruumishuoneisiin kahdesti päivässä, kumoaa kokonaan sen väitteen, että näissä Kremoissa olisi tapahtunut joukkomurhia (juuri noita ruumishuoneita on väitetty kaasukammioiksi!). Yllä havaittiin, että 22.5.1944 leirin komentaja Höss puhuu voimassa olevasta määräyksestä kuljettaa ruumiit pois joka aamu. Wirths sanoo tarkemmin vielä 25.5.1944, että ruumiita oli määrätty kuljetettavaksi krematorioihin kahdesti päivässä. Siis vielä toukokuun lopussa 1944 tuo määräys oli voimassa.

Ja juuri tuolloin, toukokuun puolivälissä 1944, alkoivat oletetut Unkarin juutalaisten kuljetukset Auschwitziin. Ensimmäisen kuljetuksen sanotaan saapuneen Auschwitziin 17.5.1944, ja 22.5.1944, päivänä, jolloin yllä mainittu kokous pidettiin, yli 62 000 Unkarin juutalaisen sanotaan jo saapuneen leiriin. Näistä 41 000:n on väitetty tulleen kaasutetuksi, ja tällöin Birkenaun Kremat muka olisivat käyneet riittämättömiksi, niin että ruumiita täytyi polttaa kuopissakin. Tällöin Birkenaun Kremat olisivat olleet pysyvästi täynnä uhreja, mutta kuinka Höss sitten olisi muistuttanut määräyksestä kuljettaa niiden rekisteröityjen internoitujen ruumiit, jotka kuolivat leirissä, kahdesti päivässä krematorioihin? Tämä, että ruumiita tuli kuljettaa kahdesti päivässä krematorioihin, kumoaa sen, että Unkarin juutalaisia olisi kaasutettu niissä.

Unkarin juutalaisia ei tuhottu

Holokaustitahojen mukaan työkyvyttömät Unkarin juutalaiset kaasutettiin hengiltä Birkenau Kremojen ”kaasukammioissa” sekä toukokuussa 1944 uudelleen käyttöön otetussa bunkkeri 2:ssa ja poltettiin sitten Kremojen polttouuneissa ja polttokuopissa, joita oli krematorioalueella ja bunkkeri 2:n alueella. Polttokuoppia kuulemma oli pakko käyttää, koska krematorioiden kapasiteetti ei riittänyt. Bunkkeria 2 (ja bunkkeria 1) olen käsitellyt kirjoitukseni “Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu”, osa 2, luvussa 12 ”Anny Horowitz”, ja siinä todetaan, ettei bunkkeri 2:ta koskaan ollut olemassa murhakaasukammiona, joten siellä ei ole ”kaasutettu” koskaan ketään.

Koska OPH:n kirja puhuu Auschwitz-Birkenausta ”tuhoamisleirinä”, kaikki sinne siirretyt 420 000 unkarinjuutalaista tuhottiin 42 päivän aikana. Selvää on, ettei tällaista määrää voitu polttaa krematoriouuneissa. Krematorioissa II ja III oli 15 polttouunia kummassakin, ja krematoriossa V oli 8 polttouunia (krematorio IV oli todennäköisesti koko vuoden 1944 poissa käytöstä; krematorio I ei tuolloin toiminut enää krematoriona). Asiaan perehtymättömälle selvennys: krematorio I oli pääleirin eli Auschwitz I:n krematorio ja krematoriot II-V olivat parin kilometrin päässä sijaitsevan Birkenaun neljä krematoriota.

Polttouuneja oli siis käytössä 38, ja koska yhden ruumiin tuhkaamiseen meni tunti ja vuorokaudessa krematoriouuneja voitiin käyttää maksimissaan 20 tuntia (neljä tuntia meni huoltoihin ja siivoukseen), krematorioissa oli mahdollista tuhkata 42 vuorokaudessa enintään 42 x 38 x 20 = 31 920 ruumista. Loput 388 080 ruumista on täytynyt hävittää polttokuopissa.

Carlo Mattogno on tutkinut tätä polttamisasiaa kirjassaan ”Auschwitz: Open Air Incinerations”, ja seuraavassa esittämäni perustuu siihen. Mattognon luvut poikkeavat OPH:n kirjan yllä esittämistä, koska hän seuraa dokumentteja, ilmakuvia ja todellisia löydöksiä.

Holokaustitahojen propaganda on kuulostanut seuraavalta: Niitä unkarinjuutalaisia, joita ei voitu polttaa krematorioissa, poltettiin 5000 ruumiin päivävauhdilla krematorioiden lähellä sijaitsevissa polttokuopissa. Toiset 5000 poltettiin bunkkeri 2:n kuopissa. Kesällä 1944 yhteispolttokapasiteetti nousi 20 000 ruumiiseen päivässä (Auschwitz-museon historiallisen tutkimuksen johtaja Franciszek Piper kirjoituksessaan ”Gas Chambers and Crematoria” kirjassa I. Gutman, M. Berenbaum [toim.]: ”Anatomy of the Auschwitz Death Camp”, s. 173 s.).

Mattogno toteaa, että tällaisia yleisiä heittoja lukuun ottamatta virallinen historiankirjoitus (siis ”holokaustitahot”) ei osaa sanoa mitään täsmällistä näiden polttokuoppien mitoista, sijainnista tai lukumäärästä. Puolalais-neuvostoliittolainen komissio raportoi keväällä 1945 (Auschwitz joutui venäläisille tammikuussa 1945), että Krema V:n alueella myrkkykaasulla surmattuja poltettiin kolmessa roviossa. Insinööri Roman Dawidowski ilmoitti teknisessä raportissaan 26.9.1946, että Unkarin juutalaisia poltettiin krematorioiden ohella Krema V:n lähistölle kaivetussa kuudessa valtavassa polttokaivannossa ja että myös bunkkeri 2 aktivoitiin ja sen kaivannot avattiin uudelleen.

Krematorioiden ”Sonderkommandojen” entiset juutalaisjäsenet ovat luonnollisesti tepastelleet tässä asiassa terhakkaina kuin kukkopojat, ovathan he ”silminnäkijöitä”. Polttokuoppien lukumääräksi Kreman V vieressä Henryk Tauber on ilmoittanut ensin neljä, sitten viisi, S. Jankowski kaksi, Szlama Dragon viisi, S. Bendel kolme ja F. Müller viisi. Henryk Mandelbaumin polttokuoppien mitat ovat 30-35 m x 15 m (syvyys puuttuu), Jankowskin 20 m x 2 m x 2 m, Dragonin 25 m x 6 m x 3 m, Bendelin 12 m x 6 m x 1,5 m, Müllerin 40-50 m x 8 m x 2 m, Rosenblomin (joka ei ilmoita sijaintia) 10 m x 5 m x 2m. Polttokapasiteetit ovat hurjia ja täysin toisistaan poikkeavia: Tauberilla 400 kussakin ”roviossa” 2 päivässä, Mandelbaumilla 1500-1800 kussakin kaivannossa 1-2 päivässä, Jankowskilla 2000 yhdessä kaivannossa (aika puuttuu), Dragonilla 5000 viidessä kaivannossa päivässä, Bendelillä 1000 kolmessa kaivannossa yhdessä tunnissa (kyllä: tunnissa!), Müllerillä 1200 kussakin kaivannossa 5-6 tunnissa, Rosenblomilla 2000 2-3 tunnissa.

Näillä herroilla on joitakin omia erikoisuuksiaan: Tauberin ja Mandelbaumin mukaan Krema V:stä johti raiteet polttokuopille, joita pitkin ruumiita siirreltiin pienissä vaunuissa. Nyiszlin mukaan Krema V:n vieressä ei ollut polttokuoppia lainkaan. Mandelbaumin kuvaamassa polttokuopassa oli kymmenen kerrosta, kussakin kerroksessa puita ja ruumiita 150-180. Mattognon mukaan tällainen kokko olisi ollut kymmenen metriä korkea! Paiskovic toimii vastarannan kiiskenä, sillä hänen mukaansa Krema V:n pihaan kyllä oli haudattu ruumiita, mutta ne kaivettiin myöhemmin ylös ja poltettiin itse krematoriossa. Müllerin mukaan Krema V:n pihalla oli 60 m x 15 m suuruinen sementtipäällysteinen tasanne, jossa ihmisjäänteet jauhettiin pienemmiksi.

Jos sitten siirrytään Kreman V pihalta ”bunkkeri 2:n” maastoon, niin siellä M. Nyiszli ilmoittaa olleen kaksi polttokuoppaa, samoin Paisikovic. Müller ilmoittaa lukumääräksi neljä, Chasan yksi. Nyiszlin kuoppien mitat ovat 45 m x 5,5 m x 3 m ja Paisikovicin 30 m x 6 m (toisen kerran 30 m x 10 m). Chasan ilmoittaa kuopan syvyydeksi neljä metriä. Nyiszlin kuopan kapasiteetti oli 5000 ruumista kussakin kaivannossa päivässä. Nyiszli myös ilmoittaa, ettei bunkkeri 2 ollut kaasukammio vaan riisuutumishuone. Hänen mukaansa uhrit ammuttiin ja poltettiin sitten kokoissa.

Tällaisen kirjavuuden edessä on ymmärrettävää, että virallisen historiankirjoituksen eväät ovat vähissä. Jan Sehn puhuu peräti ”kuudesta isosta polttokuopasta”, Danuta Czech puhuu eräässä kirjoituksessaan (”Das KL Auschwitz als Vernichtungslager”) ”viidestä kuopasta” Kreman V vieressä ja bunkkeri 2:n avaamisesta; koko leirin kokonaispolttokapasiteetiksi hän ilmoittaa 24 000 ruumista vuorokaudessa, josta Kremojen osuus 8000/vrk ja polttokuoppien osuus 16 000/vrk. Tunnetussa Kalendarium-teoksessaan hän kuitenkaan ei puhu asiasta juuri mitään. Pressac ilmoittaa Kreman V alueella olleen kolme polttokuoppaa ja bunkkeri 2:n alueella kaksi.

Tosiasia on, että tuhkauksia suoritettiin ulkona kesällä 1944. Esimerkiksi 28.6.1944 eräs ministeriölähetystö raportoi, että heidän kulkiessaan krematorion ohi siellä ilmeisesti käytettiin rovioita ruumiiden tuhkaamiseen. Roviot ovat kokkoja, jotka ovat maan pinnalla, eivät polttokuopissa. Pohjavesi oli Krema V:n kohdalla 1,2 metrin korkeudella, joten voitiin kaivaa vain alle metrin syvyisiä polttokuoppia, vedessähän ei voi polttaa. Tämä seikka karsii monet yllä esitetyt kuvaukset pois. Kauttaaltaan Birkenaussa (myös bunkkeri 2:n alueella) pohjavesi oli 30-120 cm maanpinnan alapuolella. Muutenkaan ihmisruumiita ei voi kuopissa polttaa, sillä palaminen ei onnistu hapenpuutteen vuoksi.

Tähän polttamisasiaan liittyy pari mielenkiintoista valokuvaa. Ne on otettu nähtävästi elokuun lopulla Krema V:n ovelta, ja ottaja on todennäköisesti ollut joku Birkenaun vastarintaliikkeen jäsen (puhutaan esim. ”Alexista”, mutta hänestä ei ole olemassa mitään enempiä tietoja). Kuvissa kuvataan ruumiiden polttamista Kreman V pihalla. Taustalla on n. 50 neliömetrin suuruinen palamisalue, ja ruumiita on etualalla n. 30-40. Ruumiiden keskellä liikkuu (kahdesta kuvasta yhteenlaskettuna) kahdeksan siviiliasuista miestä, ja reunalla näkyy vartija. Molempia kuvia on jostain syystä voimakkaasti retusoitu, niin että ruumiit ovat suureksi osaksi epämuotoisia, myös joitakin mieshahmoja on retusoitu, niin että eräällä näyttää olevan kaksi kyynärpäätä toisessa kädessä. Kyseessä lienee kuitenkin alun perin aivan oikea kuva, ja kyseessä on muutaman kymmenen leirissä kuolleen tuhkaus.

Sama kuvaaja on kuvannut myös ulkoilmakylpyä, jossa etualalla kolme alastonta naista ”juoksee” (todellisuudessa, kun kuva käännetään suoraan, yksi vain ottaa askeleen ja muut kävelevät normaalisti) ja taustalla on muita ihmisiä. Mainitsen tämänkin ohimennen, vaikkei se liitykään polttokuoppiin, ”tuhoamisiin” kylläkin. Näiden naisten näet sanotaan ”juoksevan kaasukammioon”.

Tätäkin kuvaa on voimakkaasti retusoitu, ja kuvaa otettaessa kameraa on liikutettu, niin että tausta ja sen tapahtumat ovat tulleet epäselviksi. Kuvasta on olemassa ainakin kolme eri versiota. Kun kuvaa tutkitaan, havaitaan, etteivät naiset ”juosseet” kaasukammioon vaan poispäin siitä, Krema V jää heidän taakseen. He ovat Krema IV:n eteläpuolella olevan lammikon rannalla, ja naiset liikkuvat kohti lammikkoa. Naisvartaloista näkyy, että he ovat nuoria ja työkykyisiä, ja siksi nähtävästi kuvan eri versioissa kasvoja ja vartaloita on yritetty retusoida vanhemmiksi, jotta näyttäisi siltä, että he ovat vanhoja ja siten tuhottavia.

Kuvassa näkyy, kun tarkkaan katsoo, kaksi suurta vesitynnyriä, ja kaksi henkilöä kaataa niihin astioista vettä. Erään siitä oikealla olevan henkilön kädessä on vesiastia, ja vielä selvemmin erään siitä vielä enemmän oikealla olevan henkilön kädessä (astiasta vuotaa vettä). Kyseessä on aivan oikea ja todellinen ulkoilmakylpy. Tällainen on nähtävästi järjestetty sen vuoksi, että lähellä olevan keskussaunan suihkuissa oli tungosta (tuohon aikaan leiriin tuli paljon Lodzin gheton juutalaisia). Kuvassa ei siis juosta kaasukammioon, siinä peseydytään.

Kuvien alkuperää on kuvannut Alter Fajnzylberg, joka on esiintynyt monilla muillakin nimillä. Hän kertoo olleensa läsnä, kun kuvia otettiin, ja kuvaajaksi hän kertoo edellä mainitun ”Alexin”. Fajnzylberg kuvaa tässä v. 1985 antamassaan lausunnossa myös Kreman V polttokuoppia. Hänen mukaansa niitä oli kaksi, ja kumpaankin mahtui 2000 ruumista. Polttokuoppien mitat olivat 20 m x 2 m x 2 m. Ruumiit asetettiin puukerroksen päälle, ja sitten päälle ladottiin uusia ruumis- ja puukerroksia, ja Mattognon laskelmien mukaan kasan korkeudeksi tulisi 40 metriä!

Ilmakuvat ovat tietenkin myös tärkeä tiedonlähde. Mattogno käy läpi Mark van Alstinen, Carroll Lucasin ja Nevin Bryantin ilmakuvalausuntoja, ja toteaa, että van Alstine on harrastelija, joka löysi kuvista, mitä holokaustitahot toivoivatkin hänen löytävän, Lucas oli ammattilainen CIA:sta, joka havaitsi 31.5.1944 otetusta ilmakuvasta Krema V:n edestä nousevan savupatsaan, ja NASA:ssa työskentelevällä Bryantilla oli käytössään alan viimeisin tekniikka (kuvien digitaalinen tulkinta). Bryantilta lausunnon pyytäneet Sherman ja Grobman eivät mainitse kirjassaan mitään suurista ”polttokuopista”! Toisin sanoen: niitä ei ilmakuvissa näy. Sen sijaan he puhuvat paljon Bryantin muista löydöksistä, esim. ihmisjonoista, joita kuvista ei paljain silmin erota.

Mitä ilmakuvat asiasta kertovat? Mattognolla on käytössään seuraavina seitsemänä eri ajankohtana otetut ilmakuvat (kaikki vuodelta 1944): 31.5.; 26.6.; 8.7.; 20.8.; 23.8.; 25.8. ja 13.9.Vain 20.8.1944 otetussa ilmakuvassa näkyy jonkin krematorion savupiipusta nousevaa savua; siinä Krema III:n piipusta nousee paksu ja selvä savupatsas. Missään muussa kuvassa krematorioiden savupiipuista ei tule savua, ts. ne ovat inaktiivisia eikä polttotoiminta ole käynnissä. Myöskään 20.8. otetussa kuvassa muiden krematorioiden savupiipuista ei nouse savua.

Koko ilmakuvasarjassa vain yhdessä ilmakuvassa krematorion piipusta nousee savua, siinäkin vain yhden krematorion savupiipusta!

Entä nouseeko savua Krema V:n pohjoispihalta? Kyllä. Savua nousee 31.5., 8.7., 20.8. ja 23.8. otetuissa kuvissa, siis neljässä ilmakuvassa. 31.5. otetussa kuvassa näkyy savupatsas, ja savuava alue on n. 50 neliömetrin suuruinen, eikä siinä voi palaa enempää kuin 60-70 ruumista. Tuolloin Unkarin juutalaisten virta Auschwitziin oli huippukohdassaan, mutta ilmakuvat eivät paljasta mitään unkarinjuutalaisten polttohelvettiä. Krematorioiden savupiipuista ei näy ensinkään savua, ts. ne eivät ole toiminnassa!

Holokaustitahot ovat väittäneet, että polttokuopissa ruumiita poltettiin yötä päivää. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä leiriin oli ilmahyökkäysten varalta määrätty pimennys jo joulukuussa 1943 (Standortbefehl 55/43 15.12.1943, leirin komentaja Liebehenschel).

Entä nouseeko savua bunkkeri 2:n alueelta? Ei nouse yhdessäkään kuvassa. ”Bunkkeri 2:ksi” väitetty rakennus näkyy, mutta mikään ei viittaa siihen, että siinä olisi ollut ”kaasukammio”. 31.5.1944 otetussa kuvassa on tuuhea aita rakennuksen alueelle tulevan tien päässä, joten uhreja tuovan kuorma-auton olisi täytynyt pysähtyä tähän aidan kohdalle, ja uhrien olisi täytynyt jotenkin kulkea aidan läpi ja siitä pihan läpi omaan ”kaasukammioonsa”, mutta tämä on mieletön ajatus, kun otetaan huomioon siirtymiseen liittyvä suuri karkaamis- ja tulitaisteluvaara (vangit nappaavat aseet itselleen), jossa SS-miehet joutuisivat hengenvaaraan.

Juuri täällä ja juuri tuolloin todistaja Paisikovic oli kertomansa mukaan paikalla, kun kaksi suurta polttokuoppaa kuulemma kärvensi täyttä häkää ja yötä päivää ruumiita tuhkaksi, Piperin mukaan jopa 5000 yhden vuorokauden aikana! Juuri tuolloin kuorma-autojen olisi pitänyt tuoda paikalle 1000 tonnia polttopuuta päivässä ja viedä pois 94 tonnia polttamisessa syntyvää tuhkaa.

Mutta tuossa 31.5. otetussa ilmakuvassa (tai missään muussakaan ilmakuvassa) ei näy savua, ei liekehtiviä kuoppia eikä liekehtimättömiä kuoppia eikä kuorma-autoja. Aitakin esti kuorma-autojen liikkumisen. Ei näy siitä riisumisrakennusta, josta Paisikovic puhui. Ei näy rakennuksen läheisyydessä parakkeja, näkyy ainoastaan kolme tasoitettua aluetta (joista kahdelle myöhemmin pystytettiin parakki). Kuvissa ei näy mitään merkkejä tuhoamistoiminnasta, ja koko paikka vaikuttaa täysin hylätyltä, kuten aitakin osoittaa.

Bunkkeri 2:n maastossa on nykyisin kaksi kuoppaa, joista toinen on vesiallas. Toinen on 25×5 metrin kokoinen kaivanto. Tätä ei kuitenkaan näy ilmakuvissa 31.3.1944, 21.12.1944 eikä 19.2.1945, joten kuoppa on sodanjälkeiseltä ajalta. Sodan aikana ”bunkkeri 2:n” maastossa ei ollut joukkohautoja eikä polttokuoppia.

23.8.1944 otetussa ilmakuvassa bunkkeri 2:n alueella näkyy kaksi parakkia (näkyvät jo 26.6. otetussa ilmakuvassa), samoin uusi tie leiristä parakkien välistä portin kohdalle. Aitaan on raivattu läpikulkuväylä.

Todistajien lausunnoista todettakoon, että Nyiszli ei puhu mitään riisumisparakista tai -parakeista, Paisikovic puhuu yhdestä riisuutumisrakennuksesta ja Müller puhuu kolmesta parakista.

Molemmat parakit näkyvät vielä marraskuun 29. päivänä otetussa ilmakuvassa. Saksalaiset olivat tarkkoja parakkien käytössä, joten jos ”kaasutukset” ja polttamiset päättyivät, kuten esim. vastarintaliikkeen edustaja Stanislav Klodzinski 30.8.1944 sanoo, elokuun lopussa, niin miksi parakit olivat paikalla vielä marraskuussa?

Ilmakuvat osoittavat, ettei bunkkeri 2:n ympäristössä tapahtunut mitään epäilyttävää toimintaa. Mikä siis oli parakkien tarkoitus? Mikään tunnettu dokumentti ei puhu niistä, mutta todennäköisesti ne liittyivät Unkarin juutalaisten pakkosiirtoihin. He toivat mukanaan runsaasti omaisuutta (näkyy valokuvista), ja ehkä parakit oli tarkoitettu hätävarastointia varten, kun omaisuus piti saada jonnekin katon alle; nämä juutalaisethan jatkoivat pian sitten matkaansa muihin leireihin. Parakit olivat lähellä, vain noin 200 metrin päässä keskussaunasta.

Mainitussa 23.8.1944 otetussa ilmakuvassa näkyy Krema V:n pohjoispihalta nouseva savupatsas. Kuitenkin polttopaikka on 30 metriä lännempänä kuin 31.5. otetun kuvan polttopaikka. Tämä ilmakuva vastaa tarkoin edellä käsiteltyjä kahta valokuvaa, jotka esittävät ruumiitten polttotapahtumaa Krema V:n pihalla. Polttoalue on kooltaan n. 50 neliömetriä, ja tämä uusi polttopaikka näkyy jo 8.7. otetussa ilmakuvassa. Krema V:n pihalla oli niin ollen kaksi polttopaikkaa, joita käytettiin vuorotellen.

Elokuun 20. päivänä otetussa ilmakuvassa siis Krema II:n savupiipusta nousee paksu savu. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että jos krematorion piipusta ei nouse savua, krematorio on inaktiivinen (ei ole toiminnassa). Dokumenteista käy selville, että kun Unkarin juutalaisia saapui Auschwitziin, Birkenaun Kremoissa suoritettiin koko ajan korjauksia. Polttotoiminta oli vaurioittanut kaikkien neljän krematorion savupiippujen ja hormien tiilirakenteita (korjaajaksi saapui niiden toimittaja ja rakentaja Koehler-firma). Myös polttouuneissa, ainakin niiden ovissa, oli vaurioita. Kun ilmakuva 31.5. otettiin, kaikki neljä krematoriota olivat korjauksessa ja siksi niiden savupiipuista ei nouse savua.

20.8.1944 otetussa ilmakuvassa savua nousee siis sekä Krema III:n savupiipusta että Kreman V pohjoispihalta, mutta Danuta Czechin Kalendariumin mukaan tuolloin ei tapahtunut mitään ihmiskaasutuksia, joten polttoihin ei liity mitään rikollista toimintaa. Lisäksi näissä ulkona suoritetuissa tuhkauksissa tuhkattiin vain 60-70 ruumista vuorokaudessa, joten ne eivät ole missään suhteessa Piperin julistamiin päivittäisiin 10 000 polttokuoppatuhkauksiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ilmakuvissa näkyy Krema V:n pihalla 50 neliömetrin suuruinen savualue sekä yksi savupatsas Krema III:n savupiipusta 20.8.1943. Ilmakuvissa ei näy kuoppien kaivamisen synnyttämiä maakasoja, polttopuukasoja, kuorma-autoja, raiteita, sementillä päällystettyä aluetta eikä bunkkeri 2:n alueella savua tai polttokuoppia.

Kuitenkin niitä pitäisi näkyä, jos massapolttamisia tapahtui. Mattogno laskee, että aikavälillä 17.5.-31.5.1944 Auschwitziin saapui 184 049 Unkarin juutalaista, joista 73% eli 134 300 oli työkyvyttömiä. Holokaustitahojen mukaan nämä 134 300 surmattiin ”kaasukammioissa”. Mattognon mukaan Birkenaun krematorioiden teoreettinen maksimaalinen polttokapasiteetti oli 1104 ruumista vuorokaudessa, joten mainittujen 15 vuorokauden aikana niissä voitiin polttaa maksimissaan 16 600 ruumista. Hän kuitenkin huomauttaa, että koska kaikki Kremat olivat tuolloin korjauksessa, luku ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Loput 117 700 (134 3000 – 16 600) olisi täytynyt polttaa ”polttokuopissa” tai rovioissa 15 vuorokauden aikana. Vuorokaudessa olisi täytynyt polttaa 7850 ruumista.

Koska pohjavesi tuli vastaan jo reilun metrin syvyydessä, kuoppien syvyys ei voinut olla yli metrin. Tällöin käytännössä polttamistavaksi tuli rovio: ruumiit asetettiin puiden päälle ja puut sytytettiin palamaan. Kuoppien pinta-alan olisi täytynyt olla 5900 neliömetriä eli seitsemän kertaa Kremojen IV ja V lattiapinta-ala (tai 11 Mandelbaumin polttokuoppaa, 19 Paisikovicin polttokuoppaa, 39 Dragonin polttokuoppaa, 82 Bendelin polttokuoppaa, 118 Rosenblomin polttokuoppaa tai 147 Jankowskin polttokuoppaa). Ajatus, että tällaista roviota olisi voitu ruokkia heittämällä siihen jatkuvasti lisää ruumiita, ei pidä paikkaansa, sillä kuumuuden vuoksi roviota ei voinut mennä niin lähelle, että siihen olisi päästy ruumiita heittämään. Ilmakuvissa täytyisi siis bunkkeri 2:n tai Krema V:n alueella näkyä polttokuoppia, joiden pinta-ala olisi 5900 neliömetriä. Sellaisia ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Kuoppien reunoilla pitäisi näkyä niiden kaivamisen synnyttämät maakasat. Kasoissa olisi täytynyt olla 5900 kuutiota maata tai enemmänkin, koska ylös kaivettu maa muuttuu harvemmaksi. Mattognon mukaan maakasoja olisi täytynyt näkyä ilmakuvissa 6500 kuutiota. Sellaisia maakasoja ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Polttopuuta olisi tarvittu 1570 tonnia joka päivä, määrä joka pinottuna olisi ollut 50 m x 35 m x 2 m, suurempi pinta-ala siis kuin Kremojen IV ja V pinta-alat yhteensä. Yksi junan tavaravaunu saattoi kuljettaa 25 tonnia, joten vaunuja olisi tarvittu 63 joka päivä. Tällaisia puukasoja ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Tuhkaa olisi syntynyt 148,3 tonnia joka päivä (puutuhkaa 125,6 tonnia + 22,7 tonnia ihmistuhkaa). Holokaustitahojen mukaan tuhka kuljetettiin kuorma-autoilla Vistula-jokeen, joten kuljetukseen olisi tarvittu kymmeniä kuorma-autoja. Sellaisia ilmakuvissa kuitenkaan ei näy.

Mattognon laskelmien mukaan kuorma-autokaluston käyttämisen olisi täytynyt muuttua 3,5-kertaiseksi Unkarin juutalaisten tuhoamisen ja polttamisen vuoksi, mutta dokumenttien mukaan kaluston käyttömäärät pysyivät tavanomaisella tasolla.

Voidaan siis todeta, että virallinen historiankirjoitus ei osaa sanoa mitään täsmällistä polttokuoppien lukumäärästä, sijainnista tai kapasiteetista. Myös silminnäkijätodistukset antavat näistä seikoista ristiriitaisia tietoja. Lisäksi ilmakuvat kumoavat täysin näiden ”silminnäkijätodistajien” lausunnot. Kesällä 1944 tuhkauksia suoritettiin ulkona, mutta paljon vaatimattomammissa määrin kuin holokaustitahot väittävät. Säilyneet valokuvat esittävät tällaista tuhkausta, ja polttoalueen dimensiot ovat vaatimattomat. Kuorma-autokaluston käyttö oli täysin normaalilla tasolla.

Mattogno lausuu lopuksi: ”Tarinalla, että Unkarin juutalaisia olisi kaasutettu ja poltettu Birkenaussa, ei ole historiallista pohjaa. Se on yksinkertainen propagandatarina, joka on keksitty ja rakennettu niiden todellisten mutta vähäpätöisten ja satunnaisten tuhkausten pohjalle, joissa tuhkattiin rekisteröityjä asukkeja Krema V:n pihalla.”

Muistettakoon sekin, että syyskuussa 1944 Punaisen Ristin delegaatio sai aivan vapaasti tutkia Auschwitz-Birkenaun leirin eikä löytänyt mitään viitteitä tuhoamisiin eikä kukaan puhunut heille sellaisista (ks. ”Opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu”, osa 1, luku 4 ”Holokaustin tapahtumisesta”, kohta V ”Tutkijoiden lausuntoja”).

Krematoriot olivat vapaasti nähtävissä sekä leirin ulkopuolelta että leirin sisäpuolelta. Aivan leirin vieressä olleet pellot olivat vuonna 1944 viljeltyjä, ja pelloilta, teiltä ja ympäristön maalaistaloista oli täysin vapaa näkymä leiriin. Joukkotuhoamista ei mitenkään olisi voitu pitää salassa.

Unkarin juutalaisten tuhoamista ei tapahtunut.

Vesa I Laurio

Hienoa! Pois televisio ja lehdet!

Juutalaislehti Helsingin Sanomat on joutunut toteamaan, että 250 000 taloudessa (10% kaikista talouksista) ei ole televisiota! Miten tämä ilahduttikaan minua! Suomen kaikki mediat ovat juutalaisomistuksessa tai -kontrollissa, ja television, radion ja lehtien välityksellä he herkeämättä aivopesevät meitä (esim. holokaustihuijauksella) ja syöttävät meille loputonta eksytys- ja valhepropagandaansa. Ja tietysti murentavat jatkuvasti maamme moraalia, isänmaallisuutta, uskontoa ja kulttuuria, niin että nuoriso nykyisin on täysin “pihalla” itse elämästä. Lapsemme ja nuoremme joutuvat päivästä toiseen nielemään juutalaista sontaa (kiitos päättäjiemme, jotka todennäköisesti on lahjottu).

Kunpa kaikki suomalaiset luopuisivat radiosta, televisiosta ja lehdistä! Tilalla voisi olla SUOMALAISET lavatanssit ja puskaradio. Juutalaisten kaikki pyrinnöt maamme orjuuttamiseksi ja tuhoamiseksi valuisivat tyhjiin. Myös juutalaisesta pankkisysteemistä (EU:n EKP + juutalainen koronkiskonta-rahatalous), johon maanpetturi-päättäjämme ovat meidät vastuuttomasti uittaneet, tulisi päästä irti ja maahamme tulisi saada oma, kansainvälisistä juutalaisista pankkiireista riippumaton pankkilaitos ja oma raha.

Maa lähtisi nousuun, ja juutalaiset jäisivät irvistelemään rajojemme ulkopuolelle (jonne heidät on toimitettava). Esim. Aatos Erkolle on asetettava porttikielto Suomeen. Menköön Israeliin, hänhän on juutalainen. Voisimmeko yhdessä estää häntä saapumasta Suomeen?

Pois televisio, radio, lehdet ja petturi-päättäjät!

Maa nousisi lentoon! Syntyisi hienoa jälkeä.

Ihmiset alkaisivat jälleen aidosti iloita ja työskennellä yhdessä yhteisten asioitten hyväksi!

Niin ja – minulla ei ole televisiota, radiota eikä minulle tule “isoa” sanomalehteä, ainoastaan pieni paikallislehti paikallisilmoitusten seuraamiseksi. Jo kymmeniä vuosia sitten televisio, radio ja Suomen sanomalehdet saivat minut oksentamaan. En kykene syömään juutalaisten vääntämää sontaa. Siksi olen välttynyt aivopesulta ja kykenen esimerkiksi julistamaan, että “holokausti” on juutalaisten saastainen huijaus.

Juutalaisuus on olemukseltaan valehtelua, huijaamista, eksyttämistä, juonittelua, varastamista, ryöstämistä, hyväksikäyttöä, mustamaalaamista, pilkkaamista, herjaamista, solvaamista, väkivaltaa, murhaamista ja jumalanpilkkaa, kuten heidän Talmudistaan käy ilmi:

http://laurio.wordpress.com/2008/08/05/juutalaisuuden-opinkappaleet/

Siksi – jotta maamme pääsisi tervehtymään – juutalaisista ja heidän tuotoksistaan on päästävä irti. Se onnistuu vain yhteistoimin, toimimalla päättäväisesti yhdessä.

Vesa I Laurio